keskiviikko 22. toukokuuta 2013

Tiivistyy

Nämä koulujen viimeiset viikot ovat sellaista hurlumhei-aikaa, että töistä päästessä tuntuu lähinnä siltä, että häipykää ihmiset mun ympäriltä. En jaksa enää. Vaikka näennäisesti saatan olla täysin rauhallinen ja ilahdun ystävällisistä ihmisistä, en kestä pisaraakaan äksyilyä tai ilkeilyä, kun olen sille muutenkin allerginen. Eikä yhtään auta, että työpäivät käyvät seuraavalla kaavalla:

Aamun ensimmäisellä tunnilla haet vararehtorin paikalle, kun oppilas ei tottele. Lähellä on hänen lähtönsä kotiin, eli ei aivan normi tilanne.

Viikonlopun lepäät huuruissa ja odottelet tietoa uudesta työpaikasta. Kun se maanantaina sitten tulee, päivä on tarpeeksi pilallinen ilman huonojakin uutisia: Jälleen aamun ensimmäisellä tunnilla, näytelmäharjoituksissa, oppilas kieltäytyy esittämästä rooliaan. Pulassa ollaan, kevätjuhla kymmenen päivän sisällä. Toinen opettajakin puuttuu jämerästi asiaan, itse olet lähinnä sekava, pettynyt ja ällikällä lyöty, selvittelet tilannetta samalla kun ohjaat loppuryhmää ja kahta vasta mukaan tullutta varanäyttelijää. Näytelmää on jo harjoiteltu noin kuusi viikkoa, kerran viikossa. Harjoitusten jälkeen asiaa selvittelee lopulta luokanopettaja, jonka kanssa puhut pitkästi puhelimessa iltapäivällä.

Päivä jatkuu sillä, että neljä viikkoa sitten varaamasi seuraavan päivän kokeenpito peruuntuu retken takia. Kiukkua, sillä tämän selvittämiseen menee osa toista oppituntia. Samaisella oppitunnilla oppilas sairastuu kesken kaiken ja makoilee velttona lattialla. Epäilet näyttelemistä tai ohimenevää huonoa oloa, sillä kyseinen oppilas sairastui tunnilla viimeksi pari viikkoa sitten. Käyt kuitenkin soittamassa kotiin ja lähetät oppilaan sinne äidin annettua luvan. Etsit tuloksetta oppilaan omaa opettajaa, joka kuin sattuman kaupalla onkin törmännyt häneen pihalla. Selvität asiaa myöhemmin.

Päivän kolmannella tunnilla saat eteesi ryhmän, joka ns. sekoaa. Kuunneltuasi kettuilua 35 minuuttia, sekoat itsekin. Ylilyönti: verbaalista ilkeilyä oppilaille ja yhden oppilaan poistaminen luokasta. Asiaa selvitetään kahdessa erässä rehtorin kansliassa sekä soitetaan yhden oppilaan kotiin oppilaan kanssa. Selvittelyä luokanopettajien kanssa, toipumista vertaistuen avulla noin kahden tunnin ajan. 

Lopulta päivä päättyy sähköpostiuutiseen: Kiitos hakemuksestasi, mutta valitettavasti valintamme ei kohdistunut sinuun tällä kerralla. 

Jobs Help Wanted
Eikä tässä vielä kaikki. Kun seuraavana aamuna pelkäät, että sama rumba alkaa uudelleen, päivä sujuukin hyvin, kunnes bussissa paluumatkalla tulet hermoheikkona ja kiireisenä pohsutelleeksi purkkaa. Teet sitä siis etupäässä silloin kun olet hermostunut, etkä edes huomaa itse "ääntelyäsi".  Tiedät: noloa ja lapsellista, mutta kaataako kanssamatkustajien maailman? Kenties, sillä edessäsi istuvat harmaat leidit vilkuilevat sinua pari kertaa ja lopulta poistuvat päätepysäkillä bussista epäkohteliaasti sinusta melko lujaan ääneen puhuen, vaikkeivat sinulle puhuen. Pidät elettä todella törkeänä, ja kuljet heidän perässään vilkuillen heihin ilkeästi ja kiroillen puoliääneen.

Oikeasti: Miksei joku voisi sanoa jotain joskus vaikka ihan suoraan, mutta ystävällisesti? Olisi sitä varmasti tajunnut tyhmän paukuttelunsa, jos siitä olisi joku voinut huomauttaa. Nyt jäi vain paha maku suuhun, varmaan kaikille osapuolille. Ei tässä tilanteessa annettu mahdollisuutta puolustautua, kun asia otettiin esille bussin käytävällä, niin että varmasti kaikille tuli kyllä selväksi, mistä oli kysymys, mutta asiaosaiselle ei suoraan annettu tilaisuutta parantaa käytöstään. Huoh.

3 kommenttia:

  1. Tsemppiä kevääseen ja onnea työnhakuun :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos - ja ihanaa kevättä sinullekin!

    VastaaPoista
  3. Sain kerran lukea yleisönosastolta kaivaneeni nenää bussissa...

    VastaaPoista