perjantai 14. kesäkuuta 2013

Hyttynen piimässä

Toinen lomaviikko on pian vierähtänyt. Vielä ei vain ole tuntunut lomalta, kun kello soi aamuisin mielestäni aivan liian aikaisin. Viime viikon ylikierrostilani on kuitenkin alkanut tasoittua, ja pikemminkin olen ollut koko ajan vain väsynyt. Varmasti viime vuosi ottaa nyt veronsa, ja oikein odotan juhannusviikolta leppoisuutta, vaikka aiommekin viettää tapahtumientäyteisen kaupunkijuhannuksen Tukholmassa. Silti se tuntuu luksukselta, ehkä pohjimmiltaan sen vuoksi, että olemme liikkeellä lapsetta. 

On tietenkin ollut ihanaa viettää intensiivisiä päiviä Lyylin kanssa. Tänäänkin kylmyydestä huolimatta polskuttelimme uimakoulun jälkeen altaalla vielä tunnin, tosin tiiviisti saunassa käyden. Illalla olin neidin kanssa lukupiirin puistotapaamisessa, jossa palellutin itseni kalikaksi, mutta Lyyli se vain viihtyi, kun mukana oli myös serkkupoika ja tätejä, jotka leikittivät. Neiti juoksi ympäri Töölönlahden amfiteatteria, löysi aarteita, kuten pieniä askartelukukkasia. Mistä lie olivat nurmikolle joutuneet. Nauroimme kaikki ihan kippurassa, kun aarteiden joukossa oli myös tekokynsi! Siihen kun oli sivelty pinkkiä lakkaa, niin toki se neitoa kiinnosti!

Eihyttystänähnytkään
Tämä tyttö kysyi nähdessään hyttysen, että onko tuo kärpänen vaarallinen, saako siitä tauteja. Ei siis hyttystä nähnytkään, vaikka joku mukahyttynen makaa piimässä.


Lukupiiri on yksi kesäni vakiopisteitä, Pori Jazz -festivaalin ja juhannuskestien ohella. Tänä vuonna ensi kertaa Suomessa asumiseni aikana vietän kuitenkin juhannusta ulkomailla. Sitäkin oudommalta tuntuu juhlistaa sitä ilman vanhoja ystäviä. Toisaalta tällainen aivan uudenlainen tapa ottaa vastaan suven suurin juhla voi olla mitä piristävin. Samalla kuitenkin huomaan ikävöiväni mennyttä, niitä mahdottoman ihania, nuoruuden voimaa huokuvia mökki- ja festarijuhlia. Muistelen kaiholla parikymppisen minäni juhannusoloa, tyttöjentäyteisiä mökkikeikkoja Suojärvellä ja niitä muutamia vuosia myöhemmin vietettyjä kekkereitä, jonne olimme jo saaneet miesseuraa haalittua matkaan. 

Ja mitä sitten tapahtui? Elämä hajosi pieniksi palasiksi maailmalle. Ei ole perhettä, ei enää ja ei vielä. Ystävyyssuhteita katkesi, juuria niiden myötä meni poikki. Mutta en ole sinkku, enkä onneton yksinhuoltaja, en yksinäinen millään mitalla. Oikeastaan olemustani onkin viime aikoina leimannut tyytyväisyys: olen kuitenkin löytänyt jotain, jota en näin nopeasti ja vaivatta uskonut kohtaavani. Ja uskon myös tällä viikolla käymäni työhaastattelun jälkeen, että minulla on toivoa myös työelämän suhteen. On olemassa kouluja, jotka ovat terveitä. Ehkä minullakin on tiedossa terveempi tulevaisuus.

Silti annan luvan itselleni olla hetken ajan hyttynen piimässä. Juuri niin väsynyt ja ideaton kuin nyt olen. Juuri niin laiska ja herkutteluun taipuvainen kuin hyvistä päätöksistäni huolimatta olen. Ja juuri niin kaihomielinen kuin useimmiten jatkuvasti olen. Mutta toisin kuin hyttynen, nousen kyllä piimästä. Silti en voi kai enää koskaan välttyä ajatukselta, että yksi on joukosta poissa. Usein kesken mitä parhaimpien juhlien huomaan kaipaavani jotakuta poissaolevaa, kenties jo historiaan kuuluvaa ystävääni paikalle. Joskus hyvien hetkien sattuessa kohdalle poissaoleva on oma lapseni, joskus tuntuu, että kaipaankin jotain vanhaa tuttua ympäristöä tai entistä tilannetta. 

Ehkä tämä on vain sitä vanhenemista. Enää ei tosiaankaan ole niin kuin ennen, jolloin kaikki oli vielä niin kirjoittamatonta. Nyt on kiire toteuttaa sitä, mitä haluaakin, sillä ehkä se pian on liian myöhäistä. Ja sitä varten olen valmis ottamaan myös riskejä, sen tiedän. Katsotaan, mitä pelkästään syksy tuo tullessaan. Elämme jännittäviä aikoja, ystäväiseni, kuten eräässä sarjakuvassa toistuvasti todetaan. Se on jäänyt lapsuudesta mieleeni ja kuvaa harvinaisen usein elämääni nyttemmin, koko lailla nopeasti vaihtuvissa kuvioissa. 

Seuraavaksi kuitenkin unten maille. Siellä on aina rauhallista eikä tarvitse hoppuilla tai hoputtaa. Hyvä niin. Hyttyseloa?

Uusiuimapuku
Uusi uimapuku, syntymäpäivälahja mieheltä. Toivomaani 50-luvun mallistoa, For Lunalta. En taida aivan hyttyseltä näyttää, mutta parasta vain olla iloinen siitä ja siitä, että en kuitenkaan elefantistakaan kävisi!

3 kommenttia:

  1. Mikä hurmaava uikkari! Itselläni on samanlainen mutta musta. Hieno väri!

    VastaaPoista
  2. Tuon valokuvan perusteella en usko ollenkaan, että olet herkuttelija ;-) Hauskaa kesää ja toivottavasti työnhaussa tärppää!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kommenteista! Ehkä pitää uskoa itsekin enemmän itseensä. :D Tosi mukavaa muuten saada kommentteja! Hyvää kesää teille myös, työkuvioista kerron pian lisää!

    VastaaPoista