perjantai 26. heinäkuuta 2013

Erään aikakauden alku

Karkkipäivän Sanni on suurin auktoriteettini meikkaamisen suhteen. Luen Karkkipäivä-blogia melko harvakseltaan, mutta kun olen aikeissa hankkia uusia meikkituotteita tai tarvitsen inspiraatiota kauneudenhoitoon, käyn Karkkilassa. 

Ja niinpä tapahtui, kun muutama viikko sitten kävin lukaisemassa Sannin lukijakyselyn tuloksia, että näpsäytin itseni saman tien Biodellyn nettikauppaan ja tilasin voittajatuotteita, Lily Lolon mineraalimeikkipohjaa ja poskipunaa yhdeltä istumalta. Samana päivänä tungin vielä jatsruuhkan läpi Porin Sokokselle ostamaan Sannin jo aiemmin suosittelemaa Ecotoolsin Kabukia, olinhan nähnyt sen Sokoksella tarjouksessa.

LilytjaEco2

Aloitin siis uuden aikakauden meikkaajana: ekologisia mineraalimeikkejä! Vielä en ole uskaltautunut kokeilemaan kuin poskipunaa, sillä haluan käyttää ensin vanhan meikkivoiteeni loppuun. Puuteri jääköön varoiksi, voihan sitä varmasti lisätä mineraalimeikkivoiteen päälle. Mutta vanhentunut poskipunani jousi jo lasten leikkiin, ja meikkiharjavalikoimaanikin aion syksyn mittaan päivitellä, ekotuotteilla tietenkin.

Vinkiksi kaikille yhtä hullaantuneille, mutta mineraalimeikkien liikkeistä tietämättömille, että Biodellyltä löytyy yhtä sun toista ekotuotetta postikuluitta ja nopeilla toimitusajoilla sekä Sokokselta vielä heinäkuun ajan EcoToolsin harjoja tarjouksesta. Tarttukaahan tekin syöttiin, jos olette suunnitelleet meikkien vaihtamista astetta ystävällisempään suuntaan.

LilytjaEco3

torstai 25. heinäkuuta 2013

Toiveikas torstai

Piti lähteä lenkille heti aamutuimaan, siis kympin pintaan, kun olin herännyt. Juu, arvatkaapa vain, teinkö sen. En, koska en ole aamupäiväkuntoilija. Minä jaksan parhaiten liikkua ilta-aikaan, kun olen täynnä niin sosiaalista kuin henkistä ravintoa – ja ehkä vähän sitä fyysistäkin. 

Samalla tässä mietin, että saako sitä laisinkaan liikkua, kun on nuha. Heräsin nimittäin aamulla aivan kummaan tukkoisuuteen, sillä yhdeksänkymmentäkahdeksanprosenttisesti flunssani alkavat kurkkukivulla. Nyt ei ole kipuja, vain nuhaa, eikä se ole allergista. Outo kesä, menisin heti täällä ristimään. Vaan outo on ollut vähintäänkin päiväni alku.

Soitin pankkiin säästötilistäni, sillä en ole nettipankissa saanut säästöjä ulos. Selvisi, että olin tunkaissut rahani eläkesäästötilille, ja näin ollen näyttäisi mahdottomalta siirtää rahoja tililtä pois ennen eläkeikää. Ei noussut ärräpäitä huulille, eikä edes kyyneleitä silmiin. Olin vain, että jahas, pientä säätöä. Eihän tällaisessa tilanteessa voi kuin keksiä varasuunnitelman, kun noita rahoja nyt sattuu palkkapäivän siirtyessä myöhemmäksi tarvitsemaan ihan elämiseen. 

Jotenkin kummasti tuntuu silti siltä, että kyllä ne rahat sieltä tililleni pomppaavat takaisin. Olenkohan nyt utopistisen toiveikas vain? Ehkä sekin on pelkkää positiivisuutta! Kyllähän kuitenkin elämästä selviän vaikka sitten nostamalla kaikki muut säästöt, mikä on asunnonvaihtoa tai korkojen nousua ajatellen täydellisen typerää, sillä sitä varten minut on määrätty pakkosäästäjäksi. Muuten ei olisi asuntolainaa tippunut. 

No, humanisti höpöttää nyt näistä rahajutuista sen minkä ymmärtää ja toteaa, että emme me kyllä samaa kieltä puhuneet sijoitusneuvojan kanssa. Puhui jotain myymisestä, kun minun mielestäni tilien välillä rahaa vain siirretään, tilille rahaa pannaan tai sieltä otetaan rahaa. 

Vaan nyt minä siirryn juomaan lisää teetä. Erehdyin ostamaan liian makeaa purukumia, enkä muuta tekisikään kuin pureskelisi sitä. Päivässä kuluu ehkä 30 palaa. Olen siis jälleen purkkaholisoitunut, vaikka keväällä meni jo ihan hyvin purkan kanssa: kulutin säännöllisesti päivän aikana sen kymmenisen palaa. Olen kuitenkin toiveikas myös addiktioni suhteen. Kunhan vain muistan ostaa tylsänmakuista tavallista jauhettavaa, en sorru tällaisiin summiin. 

Ps. Juuri saamani tiedon mukaan rahojen siirto normitililleni on onnistunut. Jee, pääsen siis jopa lomamatkalle ennen eläkeikää!

Uusipurukumipaha

Pehmeä ilta

Kävelin elokuvista puolenyön paikkeilla kotiin. Ilma oli mielettömän pehmeä, kuten olotilanikin. Monen päivän kiukuttelut ja kireä olo ovat vähitellen vaihtumassa tyyneyteen ja kesän loppumisen hyväksymiseen. Tärkeänä tekijänä tässä ovat olleet niin hetket ystävän kanssa kaupungilla kuin eräänlainen laskeutuminen arkeen tekemällä vaikkapa vain ihan sitä tavallisista tavallisinta broilerikiusausta kotona.

Vaikka harmittaahan se edelleen, ettei yhteistä parisuhdelomaa tullut, yritän ajatella niitä hyviä hetkiä, joita kuitenkin saimme. Olemmehan me säännöllisesti yhdessä, mutta koskaan emme ole olleet pidempää pätkää vain kaksistaan. Olin ajatellut, että olisi tullut aika kokea sellainen loma, jossa voisi mitata myös suhteen kestävyyttä ja laskeutua ihan eri tavalla nauttimaan toisen läsnäolosta kuin muutaman päivän näkemisessä ehtii. Tällaisissa pätkänäkemisissä kun on se vaara, että kaikki on pintaliitoa, kun ei ehditä arkipäiväistyä. Toisaalta se on hienoa: jokainen hetki toisen kanssa ehtii olla melko lailla erityinen. Samalla, nopeita ihmisiä kun käänteissämme olemme, ehdimme kyllä muutamankin riidan saada viikonlopussa aikaan, jos sille päälle satumme. Suhdetta on siis koeteltu jossain määrin, vaan onko vielä riittävästi? Uskaltaako tässä alkaa luottaa siihen, että tuntee toisen?

Kaalijatomaatit1

Keksin kutsua kesääni pyrähdysten kesäksi, kun tuntuu siltä, etten ole Helsingissäkään ehdinyt juuri lomailla. Tosin ei se ollut tarkoituskaan, mutta auvoisalta tänne on tuntunut palata, ehkä siksikin, että Helsinki on viime aikoina näyttänyt minulle vain niitä lempeitä kasvojaan. Ei juurikaan sadetta, ei kylmää, vaan vain lämmintä ja helppoa, kuten kaupunkiasuminenkin on. En laisinkaan kaipaa pihaa jalkojeni alle, kunhan saan vierailla parvekkeella toisinaan. Ja nythän jo tuntuu siltä, että minulla alkaa olla kaksi kotia, joista toisesta parveke löytyy. Kumpiakin siivoan, sisustan, kummissakin vietän aikaani yhä enenevässä määrin tasapuolisesti.

Mutta ei käy omaa kotia korvaaminen. Törmäsin äsken harvinaiseen tunteeseen, kun kävin laittamassa ulko-oveni ketjulukkoon, kuten minulla on tapana öiksi tehdä. Hymyilin silloin sisälläni, kun tajusin, kuinka hyvältä tuntui olla omassa kodissaan yksin. Harmiteltuani jo jatseilla ja sen perään täällä kotona yksinäisyydentunnettani, jostain pohjilta kumpuavaa synkkämielisyyttäni, olinkin yhtäkkiä vain iloinen ja vapautunut. Vielä on aika asua hetkeni yksin. Sitä kun olen elämässäni ensin ison lapsuudenperheen, sitten lukuisten kymmenien kämppisten ja lopulta kuusi (vai seitsemän?) vuotta kestäneen parisuhteen aikana saanut tehdä niin kovin vähän.

Olkoon kesäni siis eläköönhuuto omalle ololle. Sehän on joskus myös täyttä luksusta! Teekippis!

lauantai 20. heinäkuuta 2013

Kesään väsynyt

Tunsin jo kesän alussa, että tästä kesästä tulee välikesä, ja niin tulikin. Nyt se alkaa vetelemään viimeisiään, kun siippa palaa lopullisesti pitkien työpäivien ja työmatkojen maailmaan, ja siirryn itse puoleksitoista loman loppuviikoksi Hesaan oman kodin arkeen ennen työtavaroiden muuttorumbaa, uuden tarhan alkamissessioita ja omaan työhön tutustumista elokuun alussa.

Tuntuu ihanalta palata kotiin tämän kohtalaisen rankan festivaalirupeaman jäljiltä. On kenties tullutkin aika sanoa hetkeksi heipat Pori Jatseille, ja siirtyä ensi kesänä muunlaisten rientojen pariin, jollei sitten itse suuntaa vain vieraaksi festareille. Nyt olen ajanut itseni piippuun tällä ylettömällä tekoreippaudella, eikä se ole kuin ihan oma vikani. Miksi kuvittelen jaksavani enemmän kuin jaksan? Lopulta tällaisesta kärsivät ihan kaikki lähellä olevat, eikä siitä itsellekään ole kuin surua.

Tosin täytyy myöntää, että J. Karjalaisen torstainen keikka oli valloittava, ja olen nauttinut huomattavasti pyöräilystä kesäisissä maisemissa. Jotenkin niin puhdistavaa, tämän reissun parasta antia! Emäntä-ystäväiseni kanssa on toki myös ollut antoisaa ja syventävää tehdä yhteistyötä, oppia ihmiselämästä jotain uutta, joten en voi tietenkään väittää, että menneet yhdeksän päivää hukkaan olisivat joutuneet. Vastoinkäymiset vahvistavat ja omaa jaksamistakin pitää joskus koetella. Sitä paitsi alkuviikosta olin aivan iloinen ja pirteä!

Nyt istun täällä mummulan pikkutuvassa, kun toiset kai lämmittävät saunaa ja Egil nukkuu tuossa vieressäni. Kello käy iltapäiväneljää, ja kärsin päänsärystä ja siitä ajatuksesta, että vielä kerran yöksi töihin. Olen päättänyt kuitenkin tsempata. Minun vain on niin vaikea peitellä negatiivisia tuntojani, joten saapi nähdä, onnistunko. Eilen ainakin annoin palaa, kun olin niin väsynyt ja kiukkuinen kaikesta. Ehkä tänään olen vain itkuisa ja hiljainen. Toivon pikemminkin sitä. 

Mutta vielä pulahdus joessa, saunaa ja suihkua tiedossa. Sitten vasta pyörän selkään! Tuntuu jotenkin niin hurjalta ja kurjalta, että kesä, jonka piti olla edessä, ei oikein koskaan ehtinyt alkaa. Emme ole Egilin kanssa kahdestaan viettäneet kuin muutamia hajapäiviä, sillä hänellä on ollut paljon töitä ja lasten kanssa olemista. Itse taas valitsin nämä festivaalit, vaikka olisi varmasti pitänyt satsata parisuhteeseen. Olihan meillä yksi yhteinen lapseton viikonloppu kesän alussa, ja silloin sentään oli lämmintäkin! Muistelen lämmöllä koulujen päätöspäivää. 

Vaan niinpä se taitaa usein olla, että odottaminen on juhlaa jalompaa, ja että turhat odotukset kostautuvat pettymyksenä. Onneksi Oslon ja Arvikan matkat sujuivat kuitenkin mitä lämpimimmissä ja aidoimmissa tunnelmissa. Eräänlaisena perhekokonaisuutena onnistuimme melko mallikkaasti. Palaankin Oslon retkeen kuvien kera lähemmin – Ruotsin puolella en jaksanut juurikaan kuvailla, ja kertomukset anoppilasta kuuluvat ehkä sittenkin muille foorumeille. Lyhyesti kuitenkin tokaisen, että tulin mahdollisen tulevan anopin kanssaan hyvin toimeen, olimme samalla aaltopituudella välittömästi ja jossain määrin samankaltaisia persooniakin. Olin hyvin tyytyväinen!

Nyt tyytyväisyys tarttukoon voipuneisiin jäseniini, sauna lämmittäköön jäätynyttä ja jäykistynyttä vartaloani, irtokarkit, jäätelö, juusto, makkarat ravitkoot ruumistani ja pulahdus joessa karaiskoon turhan vaativan mieleni puhtaaksi! Samalla ne lujittakoot uskoani siihen, että syksystä on tulossa parempi, paras syksy moneen vuoteen.

Summer taste


keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Haavelista vai haaveellista?

Ikäänkuin olisin postaillut samasta aiheesta jo aiemmin, ehkä muutamiakin kertoja ja mahdollisesti tasan tarkkaan samalla otsikolla. En tarkkaan muista, joten luotan siihen, ettette tekään! Ja joka tapauksessa minulla on pienten haaveitteni päivittämisen tarve, joten tässä tulee lyhyt lista niistä kauan mielessä pyörineistä jutuista, joita haluaisin elämässäni tehdä. 

Tekstiä

Haluan, haaveilen
1) oppivani espanjaa.
2) jatkavani ratsastusharrastusta, mieluiten issikoiden eli islanninhevosten parissa
3) meneväni kuoroon
4) oppivani paritansseja
5) ryhtyväni jälleen käsitöiden tekoon

Nyt kun viime vuosina on tullut tehtyjä elämän isoja ratkaisuja, löydettyä niitä tärkeitä asioita, voin vaihteeksi haaveilla jostain täysin ylimääräisestä piristeestä, etenkin kun pyrin kaiken aikaa haaveilemaan niistä seuraavista isoista muutoksista. On tullut aika supistaa. Toki mielessä varmasti pyörivät asunnonvaihtoon, parisuhteeseen liittyvät isot kysymykset, mutta mitäpäs jos niiden sijaan käyttäisin aikaa uuden harrastuksen parissa syksyllä? Vaikka aloitankin uudessa työssä, työtehtävienkin hiukan muuttuessa, uskon, että energiaa jää harrastamisellekin. Toki tietysti jatkan kuntoilua ja kirjoittamista, elämäni suoloja.

Tekstiälisää

Syksy siis viiltää jo mielessä. Tiedän ja tiedostan toki, että kaikkein tärkeintä syksyllä on satsata ihan siihen peruselämään, sillä se kuitenkin kannattelee parhaiten: täytyy ehtiä nukkumaan, liikkumaan tarpeeksi, löytämään aikaa Lyylille, joka aloittaa aivan jännittävässä toisenkielisessä tarhaympäristössä, ja tietenkin antamaan aikaa parisuhteelle, mikä ei kohdallani vaadi kylläkään sen suurempia ponnisteluja.

Ja tärkeää on haaveilla. Seuraavaksi taidan tehdä listan niistä haaveista, jotka ovat kertaluontoisesti toteutettavissa. Nämä ylhäällä olevan haavelistan toiveet kun vaativat jos jonkinlaista satsaamista. Mutta tällä erää on aika tarttua johonkin suurempaan, ennen kuin liian myöhäistä; nämä viime aikojen usein toistuvat sanani siivittävät menoani nyt muutenkin.

Ennen kuin on liian myöhäistä aion syksyllä jatkaa käsitöiden parissa (no, sitä ehtii kyllä mummunakin) ja alkaa opiskella espanjaa. Jouluna nimittäin kenties kutsuu Buenos Aires. Kyllä!

Lisäksi

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Jazz-kärpänen on pörrännyt

Viides kerta, kolmas vuosi peräperää. Tänne Poriin sitä aina näihin aikoihin eksyy muutakin kuin makaamaan maalla. Jatseilla vapaaehtoistöissä tapaa jänniä ihmisiä, kuulee hyvää musaa, saa puuhastella, jolla tienaa ilmaiset lounaat sekä muita festarietuja, kuten ilmaislippuja tutuille ja ilmaisen oman pääsyn moniin konsertteihin. Omassa tapauksessani saan vielä kaiken päälle kuntoilua, kun sotken Noormarkun ja Porin väliset 15 kilometriä kahdesti päivässä – tai yössä. Kannattaa siis ehdottomasti, etenkin jos kesäloma on pitkä! 

Tämän ilmaisen mainoksen jälkeen hiukan faktaa Pori Jazz -festivaalien menneistä vuosista, myös omasta näkökulmastani. Olkaattes hyvät! Kuvat eivät kuitenkaan liity Poriin, pelkästään jatsiin. ;)


JAZZ PIRINOLA


Pori Jazz – subjektiivisesti menneisyyttä ja nykyisyyttäkin

Ensimmäinen Pori Jazz -festivaali järjestettiin Kirjurinluodolla heinäkuussa 1966: kaksi konserttia sekä yhdet jamit, kuulijoita sentään kuutisensataa. Festivaali pääsi voiton puolelle, vaikka mahdollisia tappiota oli takaamassa mm. minulle tuttu ja rakas Helsingin yliopiston Satakuntalainen Osakunta. Kirjurinluodolle kuljettiin veneessä, joten meininki oli hivenen erilaista kuin nykyisten tuhansien juhlijoiden jatsien logistiikassa.

Kuusikymmenluvulla festivaali vakiinnutti paikkansa Porin kulttuuritapahtumien joukossa: yleisömäärät kasvoivat, konserttien määrät nousivat noin kymmeneen ja esiintyjiä oli niin kotimaasta kuin ulkomailta. Niinkin pian kuin 1968 alettiin jakaa stipendiä suomalaiselle muusikolle, joka oli vaikuttanut festivaaleilla. Tapa on jatkunut nykyjatseille asti, sillä nykyään Pori Jazz valitsee vuosittain festivaalien kynnyksellä vuoden taiteilijan.

1960-luvun päätteeksi Kirjurinluodolle rakennettiin ponttoonisilta, mikä mahdollisti yleisömäärien kasvamisen entisestään. Laajenemista vastaankin oltiin, mutta aina vain kasvettiin. Vuonna 1973 suurimmat kasvamisen vuodet olivat kuitenkin takana: yleisömääräksi laskettiin n. 35 000. Edelleen festivaali jatkoi kuitenkin laajenemistaan, myös musiikillisesti. 70-luvun puolessa välissä saatiin Kirjurinluodolle eli tutummin Kirvatsille pysyvä esiintymislava ja ponttoonisillan oheen rakennettiin kunnon betonisilta. Vuonna 1977 oli sateinen heinäkuu ja yleisömäärä romahti, minkä vaikutuksia makseltiin pitkään. Musiikillisesti taso oli kuitenkin jatseista toiseen korkealla.

Festivaalit pysyivät kolmi-nelipäiväisinä koko 70-luvun, ja 80-luvun alussa siirryttiin viisipäiväisiin festivaaleihin. Vuonna 1983 avattiin jazzkatu, jolloin saatiin myös paikallisia tutustumaan jazzin saloihin. Yleisömäärät liikkuivat noin 50 000 henkilössä, ja ilmaiskonsertteja tarjottiin jazzkadulla nykyiseen tyyliin.

Vuoden 1985 jatsien ulkoasu on monelle nuoremmallekin tuttu julisteistaan: Erkki Ruuhisen Poriginal Jazz ´85 -julistesarja on klassikko. Samana vuonna siirryttiin myös nykyisenkaltaisiin yhdeksänpäiväisiin festareihin. Cafe Jazz saneerattiin rantamakasiinista festivaalien käyttöön, ja Puuvillatehtaalta valjastettiin tehdashalleja konserttipaikoiksi, olihan kyseessä 20-vuotisjuhlat. Yleisöä olikin noin 60 000. 

80-luvun lopulla koettiin niin katovuosia kuin menestystä. Kokeilut viedä festivaalia kaupungin ulkopuolelle epäonnistuivat, mutta porilainen festivaali laajeni kansainväliseksi suurfestivaaliksi ottaen mukaansa muidenkin musiikinalojen kuin jazzin tähtiä. Siirryttiin ikäänkuin viihteelle, mikä on jatkunut sekin näihin aikoihin asti.

90-luvun alkuun mennessä Pori Jazz oli kasvanut festivaaliksi, jossa esiintyi yli viisisataa muusikkoa yli sadassa eri konsertissa. Musiikkia tarjottiin reippaat kolmesataa tuntia. Yleisöä saatiin paikalle jopa 90 000 henkeä, ja festivaali repi otsikoita. Esimerkiksi 30-vuotisjuhlajatseilla 1995 lehdistö arvosteli pistävästi jatsien viihteellistä linjaa: "Kirjurinluodolla soitettiin vaihteeksi jopa jatsia." 

1996 osallistuin itse ensimmäistä kertaa jatseille vapaaehtoistyöläisenä Shopissa eli myyden jatsien oheistuotteita kuten T-paitoja ja lippiksiä. Festivaalit olivat tuolloin kymmenpäiväiset, lippuja myytiin reilut 70 000 ja yleisöä laskettiin käyneen jatseilla n. 170 000. Taloustutkimus Oy:n mukaan Pori Jazz valittiin parhaaksi kotimaiseksi festivaaliksi. 

1998 olin toistamiseen vapaaehtoisena, jälleen Shopissa. Tällöin festivaalit olivat saavuttaneet eräänlaisen kulminaatiopisteensä: Kirjurinluodon perjantain konsertti myytiin loppuun! Musiikista 70 prosenttia oli tyylipuhdasta jatsia, kuten monina aiempina ja tulevinakin vuosina. 2000-luvulla kävijämäärät pyörivät 120 000 – 165 000:n välillä, lippuja myytiin vuosittain 50 000 – 76 000.

2004 oli supertähtien vuosi: Macy Gray, Alicia Keys, Stevie Wonder. Olin itse tietysti mukana, vaikken töissä, kuuntelemassa tuon Macy Grayn. Konsertti on jäänyt vahvana mieleeni, myöskin viimeisenä alkuperäisen Lokki-lavan konserttina, sillä vuonna 2005 siirryttiin uudelle Arena-lavalle. 40-vuotisjatseja 2005 jammailtiin 11 eri konserttipaikassa yli 110 konsertin voimin. Ilmaisuus pysyi edelleen tärkeänä osana jatseja: yli puolet konserteista oli – ja on yhä – täysin maksuttomia!

2006 saatiin uusia konserttipaikkoja: jättiteltta LP41!, joka elää edelleen, numerokoodiaan vuosittain jatsien järjestysluvun mukaan kasvattaen, sekä Porin Puuvillaan Ultra Music Night. Konserttipaikat ovat kuitenkin eläneet välillä vain vuoden, vaihtaneet hiukan muotoaan tai kadonneet kokonaan kartalta. Tänä vuonna esimerkiksi Puuvillassa ei jammailla, sillä vanhan tehtaan alueelle rakennetaan kauppakeskusta. Sitä vastoin jo edesmennyt Porin oluttehdas on vaihteeksi jälleen avannut porttinsa jatseille. Perinteisistä perinteisimpiä jatsin kehtoja Porissa ovat tietysti Cafe Jazz sekä Svenska Klubbenin / Suomalaisen Klubin ravintola-alueelle avautuvat ulko- ja sisälava.

Festivaaleja värittää nykyään myös yhteiskunnallista keskustelua ylläpitävä, samaan aikaan järjestettävä SuomiAreena, sekä lapsille suunnattu Pori Jazz Kids -festivaali. Festivaalien aikana soi oma jatsien radiokanava, Jazzradio, taajuudella 91,3 ja netin välityksellä. Sanomattakin lienee selvää, että festivaaleihin nivoutuu monenlaista muutakin oheistoimintaa, kuten Kirkkopuistossa soi -tapahtuma.

Mainitsemisen arvoista, niin koko festivaalien kuin itsenikin kannalta, on mittava festivaalikoneisto, joka toimii pitkälti vapaaehtoisten voimin: festivaalien omat n. 400 vapaaehtoistyöntekijää sekä paikallisten seurojen ja yhdistysten 700 työntekijää tekevät teille ja meille jatsit vuodesta toiseen. Itse olen nyt kolmatta vuotta cateringin palveluksessa, hyvän ystäväni toimiessa catering-päällikkönä. Järjestelen lähinnä backstagea, otan vastaan artisteja, tarjoilen olutta, teen voileipiä yms. Homma on leppoisaa, vaikka päivät usein venyvätkin, eikä festivaalin ohessa juuri muuta toimintaa ehdi harrastaa.

Mutta jatsit lienevät harrastus itsessään! Pian taas harrastamaan sekä kuulemaan ja kuuntelemaan hyvää musaa, lisää tämän vuoden jatseista toivottavasti pikapuoleen!



jazz...

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Siivoilua ja sisustamista

Täällä pakataan taas uutta reissua varten. Kesän neljäs lähteminen, vaan ei edes se viimeinen, on edessä huomenna. Pesukone laulaa, tavaroita on ympäri asuntoa ja silittää täytyisi. Mutta koska ei huvita, tulin tänne. Ehkä tässä ohessa vähintään käsipyykkiä pesee. ;)

Eilen siivosin kuin hullu, enkä edes kotonani. Olin Egilin luona yötä, mies lähti ensimmäistä päivää loman jälkeen töihin ja minä sain inspiraation puuhailla hiukan. Kohdallani pieni siivouspuuhailu lähtee usein käsistä, ja niinpä kolme tuntia kylpyhuonetta jynssättyäni päätin vielä jatkaa pölyjen pyyhkimisellä ja imuroimisella muualla asunnossa, ja lopulta hommassa vierähti kahdeksan tuntia. Onneksi oli näin hieno siivouskeli, kommentoi kollega hauskasti Facebookissa. Että kannattiko uhrata kuuma kesäpäivä kodin kaunistamiseen?

Mielestäni kannatti, sillä saavutin eräänlaisen siivousflown, enkä huomannut ajan kulumista, nautin vain joka hetkestä. Nautin käsieni jäljestä, siitä, että aivan tuntemattomat pinnat tulivat paitsi puhtaiksi, myös minulle samalla tutuiksi ja miehen asunto alkoi tuntua vähän enemmän omalta. Vietänhän siellä nykyään enenevässä määrin aikaa, ja viime aikoina olemme myös yhdessä alkaneet sisustaa tätä 85-neliöistä kolmiota. 

 Kuva: Sokos

Egilin kodissa tilavuus, avaruus on valloittavaa. 28-neliöisen yksiössä kun on se vika, että täällä on niin toisen iholla, jos yhdessä iltaa viettää. Egilin luona voi välillä häipyä omiin oloihinsa. Ja jotenkin nukkuminen makuuhuoneessa, jossa on vain sänky, vaatekaappi ja pari hassua pikkulaatikostoa ja tuolia, on rauhoittavaa. Ei turhia virikkeitä. 

Kärsin kuitenkin Egilin kodin sisustamattomuudesta, ja niinpä innostuin eilen siivoilun ohessa tekemään listan asioista, jotka mielestäni kaipaavat muutosta. Vilautin listaa varovasti miehelle. Kuulemma piti hyvinkin paikkansa, mutta hän ei vain vielä ollut ehtinyt ajatella asiaa. Aiommekin nyt yhdessä kierrellä entistä tiuhempaan sisustusosastoilla, sillä niin lakanoita, pyyhkeitä, koristetyynyjä, vilttejä kuin lamppujakin pitää päivittää. Sanoinkin, että voi vain arvata, millaisia syntymäpäivä- ja joululahjoja on tiedossa. Saa sitten tarpeeseensa – vai ovatko sellaiset lahjat täyttä tylsyyttä?


Omassa kodissanikin sisustuskohteita vielä riittäisi: eteinen on kesken, peili nojaa seinää vasten, tapetointiprojekti ei ole edennyt piiruakaan ja Lyyliltä puuttuu edelleen kohdevalaisin, jonka hän kovana askartelijana todellakin tarvitsee. En ole saanut aikaiseksi, koska intoa ei ole piisannut, ja lasken nyt pennosiakin vähän tarkemmin. Toisaalta samalla sorrun puolittain tarpeettomiin ostoksiin, sillä nytkin heti reissulta tultuani ryntäsin Sokokselle alennusmyynteihin ostamaan lakanat. Jälleen yhdet, mutta päätin avustaa tuota tarvitsevaa miestä ja lahjoittaa keväällä ostamani vihreät graafiset lakanat hänen sini-vihreään makuuhuoneeseensa. Sopivat hänelle paremmin kuin minun tyttömäiseen tyyliini. Tilalle ostimmekin sitten lopulta yhdessä PiP Studion aivan ihanat kukka-lintuaiheiset hempeydet, jotka löydät oheisista kuvista.


Seuraavat pari viikkoa vietän kuitenkin kaukana kodista ja sisustuspuuhista. Jatsailun ohella on toki tarkoitus keretä kirpputoreille ja kenties Porin muutakin tarjontaa katsastamaan. Katsotaan, miten uudelleen sisustusvaihteelle siirtyneen kesälomalaisen käy! Ainakin juuri saapuneet sisustuslehteni olen vaihteeksi lukenut innolla kannesta kanteen, joten ehkä jatseistakaan en selviä täysin sisustusajatuksitta.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Täyslomaviikko maalla, puhuen elämästä

Viikko mummilassa vierähti kuin humauksessa. Alussa tuttu lomanalustunne, että mitä minä täällä oikein teen, miksi en tyytynyt arkeeni, koska vain pitkästyttää, tuntuu oudolta ja omituiselta ilman arjen tuttuja rutiineja. Ja lopussa tunne on päinvastainen: nytkö tämä jo on ohi? Toisaalta paluu kotiin oli mieluisa, sillä eivät nämä reissut tähän loppuneet: huomenna (tai oikeastaan jo tänään!) lähdemme Lyylin kanssa Osloon ja sieltä sitten Egilin kotipaikkakunnalle Ruotsinmaan puolelle. Viikon retki jälleen edessä.

Tyttö pelaa edelleen

Tyttö pelaa

Jos tiedossa onkin suunnistamista tuntemattomilla tantereilla, niin tämä viikko oli täyttä lepoa: useita päiväunia, kirjan lukemista, vetelehtimistä viltin päällä, shakkia, leipomista, herkkuja, uintiretkiä. Seurana myös vanhin pikkusiskoistani, mikä takasi sen, että yömyöhään asti juotiin teetä, ehkä pelattiinkin, joskus venyteltiin ja taatusti puhuttiin, höpöteltiin, juoruttiin itsemme uuvuksiin asti. Lyyli taasen tutki maita ja mantuja: papan kanssa opeteltiin luontoa ja pelattiin tennistä, mummin kanssa leikittiin, ja täti oli se huippuihminen, joka jaksoi uittaa ja lukea, naurattaa ja riehua.

Leppiskädellä

Omalla kohdallani erilaista viime vuosiin verrattuna oli uiminen: yleensä en uskaltaudu luonnonvesiin, koska olen niin kylmänarka. Vain erikoistilanteissa, kuten juhannuksina, olen pulikoinut lammessa tai joessa, hyvin harvoin meressä. Nyt oikein nautiskelin joen lämpöisestä ja pehmeästä vedestä, sillä poikkeukselliset helteet olivat lämmittäneet sen syviä vesiä myöten. Sauna tietysti silti tarvittiin; näin uimisnautintoon yhdistyivät mitä miellyttävimmät puusaunan löylyt.

Vanhat lehet ja uudet halot

Lyyli

Mummula alias isomummila on ihana paikka, vaikka kovin harvoin tulee hyödynnettyä sen mahdollisuuksia. Itse päärakennus tosin onkin aika huonossa kunnossa ja täynnä tavaraa, mutta piharakennuksen saunakamarissa voi hyvin asua kesäisin; se on minulle legendaarinen paikka, sillä siellä vietin Egilin kanssa parisuhteemme ensimmäiset yöt, heinäkuussa jatsien aikaan. ;) Tosin vuosipäivää vietämme kohtaamispäivänämme kesäkuussa, sillä suhteen alkua on vaikea määritellä tarkasti. Ja kohtaamispäivä on sikäli hauska merkkipäivänä, sillä se sattuu olemaan vanhempieni hääpäivä. 

Näin ajatukseni karkailevat harmonisen kesälomaviikon jäljiltä parisuhteeseen. Ei voi toki muutenkaan sanoa, että olisin onnistunut olemaan hiljaa miesasioista, mutta kohtalaisen stressitön kuitenkin olen ollut parisuhteeni kohtaloista, vaikka viime aikoina tulevaisuus onkin mietityttänyt kovasti. En nimittäin osaa vielä sanoa, että tässäkö tämä nyt sitten on. Ensimmäisen kohdalla sitä oli muka niin kovin varma, alusta asti. Nyt olen alusta asti ollut täynnä epäröintiä; johtuneeko sitten haavoista, joita on matkan varrella saanut tai siitä, että sydän ei koskaan enää ole täysin ehjä. Vai onko epävarmuuden syy siinä, että sain paketin, jota en oikein odottanut?

Kysymyksiä, joihin ei vastauksia löydy, mutta toivottavasti ensi kesänä osaan vastata siihen, että onko tämä paketti sitten se, jonka otan vastaan ja haluan: ruotsi, kaksi lasta ja monella tapaa erilainen tapa käsitellä maailman ilmiöitä. Mietityttää, mutta nämä miettimiset siirrän nyt tulevaisuuteen. Nyt on loman, myös aivoloman aika!

Takapihaa

Keinuu