lauantai 20. heinäkuuta 2013

Kesään väsynyt

Tunsin jo kesän alussa, että tästä kesästä tulee välikesä, ja niin tulikin. Nyt se alkaa vetelemään viimeisiään, kun siippa palaa lopullisesti pitkien työpäivien ja työmatkojen maailmaan, ja siirryn itse puoleksitoista loman loppuviikoksi Hesaan oman kodin arkeen ennen työtavaroiden muuttorumbaa, uuden tarhan alkamissessioita ja omaan työhön tutustumista elokuun alussa.

Tuntuu ihanalta palata kotiin tämän kohtalaisen rankan festivaalirupeaman jäljiltä. On kenties tullutkin aika sanoa hetkeksi heipat Pori Jatseille, ja siirtyä ensi kesänä muunlaisten rientojen pariin, jollei sitten itse suuntaa vain vieraaksi festareille. Nyt olen ajanut itseni piippuun tällä ylettömällä tekoreippaudella, eikä se ole kuin ihan oma vikani. Miksi kuvittelen jaksavani enemmän kuin jaksan? Lopulta tällaisesta kärsivät ihan kaikki lähellä olevat, eikä siitä itsellekään ole kuin surua.

Tosin täytyy myöntää, että J. Karjalaisen torstainen keikka oli valloittava, ja olen nauttinut huomattavasti pyöräilystä kesäisissä maisemissa. Jotenkin niin puhdistavaa, tämän reissun parasta antia! Emäntä-ystäväiseni kanssa on toki myös ollut antoisaa ja syventävää tehdä yhteistyötä, oppia ihmiselämästä jotain uutta, joten en voi tietenkään väittää, että menneet yhdeksän päivää hukkaan olisivat joutuneet. Vastoinkäymiset vahvistavat ja omaa jaksamistakin pitää joskus koetella. Sitä paitsi alkuviikosta olin aivan iloinen ja pirteä!

Nyt istun täällä mummulan pikkutuvassa, kun toiset kai lämmittävät saunaa ja Egil nukkuu tuossa vieressäni. Kello käy iltapäiväneljää, ja kärsin päänsärystä ja siitä ajatuksesta, että vielä kerran yöksi töihin. Olen päättänyt kuitenkin tsempata. Minun vain on niin vaikea peitellä negatiivisia tuntojani, joten saapi nähdä, onnistunko. Eilen ainakin annoin palaa, kun olin niin väsynyt ja kiukkuinen kaikesta. Ehkä tänään olen vain itkuisa ja hiljainen. Toivon pikemminkin sitä. 

Mutta vielä pulahdus joessa, saunaa ja suihkua tiedossa. Sitten vasta pyörän selkään! Tuntuu jotenkin niin hurjalta ja kurjalta, että kesä, jonka piti olla edessä, ei oikein koskaan ehtinyt alkaa. Emme ole Egilin kanssa kahdestaan viettäneet kuin muutamia hajapäiviä, sillä hänellä on ollut paljon töitä ja lasten kanssa olemista. Itse taas valitsin nämä festivaalit, vaikka olisi varmasti pitänyt satsata parisuhteeseen. Olihan meillä yksi yhteinen lapseton viikonloppu kesän alussa, ja silloin sentään oli lämmintäkin! Muistelen lämmöllä koulujen päätöspäivää. 

Vaan niinpä se taitaa usein olla, että odottaminen on juhlaa jalompaa, ja että turhat odotukset kostautuvat pettymyksenä. Onneksi Oslon ja Arvikan matkat sujuivat kuitenkin mitä lämpimimmissä ja aidoimmissa tunnelmissa. Eräänlaisena perhekokonaisuutena onnistuimme melko mallikkaasti. Palaankin Oslon retkeen kuvien kera lähemmin – Ruotsin puolella en jaksanut juurikaan kuvailla, ja kertomukset anoppilasta kuuluvat ehkä sittenkin muille foorumeille. Lyhyesti kuitenkin tokaisen, että tulin mahdollisen tulevan anopin kanssaan hyvin toimeen, olimme samalla aaltopituudella välittömästi ja jossain määrin samankaltaisia persooniakin. Olin hyvin tyytyväinen!

Nyt tyytyväisyys tarttukoon voipuneisiin jäseniini, sauna lämmittäköön jäätynyttä ja jäykistynyttä vartaloani, irtokarkit, jäätelö, juusto, makkarat ravitkoot ruumistani ja pulahdus joessa karaiskoon turhan vaativan mieleni puhtaaksi! Samalla ne lujittakoot uskoani siihen, että syksystä on tulossa parempi, paras syksy moneen vuoteen.

Summer taste


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti