perjantai 2. elokuuta 2013

Kulttuuripisteitä

Teatteri, taidenäyttelyt tai edes elokuvat eivät varsinaisesti kuuluneet kesäohjelmistooni. Sääli, sillä eiköhän niille olisi kuitenkin löytynyt aikaa sadoilta tietokoneen ääressä vietetyiltä tunneilta tai jatkuvalta siivoamiselta. Toisaalta tämä kesä nyt oli tällainen matkakesä, kotikesä, matalan profiilin nautiskelukesä. Ehkä niitä todellisia kaupunkikesiäkin on kohdalleni vielä tulossa! 

Jotain silti kesäkulttuurista tarttui mielen muistisäiliöhin, jokin iski ja vaikutti. Ja sehän oikeastaan riittää, jos on edes vähän sitä, mikä jää päähän soimaan. Tämän kesän kulttuuriset kulminaatiopisteet kerrottakoot siis myös suurelle yleisölle, jospa joku jostain innostuu!

Elokuva: Viime viikonlopun suloinen lopettaja, sunnuntai-iltana myöhään nähty Searching for Sugar Man sulatti sydämeni. Suosittelen, vaikka leffa ei ehkä laadultaan kuulukaan parhaimpien näkemieni dokumenttien joukkoon. Tunnelmiltaan ja tarinaltaan se vain kolahti. Ja ilmeisesti se on kolahtanut kyllä pariin muuhunkin, sillä Ruotsi voitti teoksella Oscarin. Malik Bendjelloulin ohjaama elokuva kertoo muusikko Sixto Rodriguezin tarinaa eteläafrikkalaisesta näkökulmasta – suoranaiseksi salapoliisitehtäväksi muodostuneen muusikon jäljittämisen. Suosittelen, ettet lue elokuvasta tai sen sankarista sen enempää etukäteen, jos haluat säilyttää yllätysmomentin!

Musiikki: Sanoisin tähän, että edellä mainitun filmin tunnetuksi tekemä Rodriquezin musiikki sekin kolahti täällä, mutta ollakseni vähemmän tylsä kerron, että "löysin" ihan itse Jamie N Commonsin, johon loppukesällä tykästyin. – Pitkästä aikaa suomalaisen reggaen jälkeen jotain uutta innostusta ilmassa! Täällä soi nyt folk ja blues!

Art lecture

Taide: Eipä noita näyttelyitä juuri tullut nähtyä. Taidemuseo Tennispalatsin Happy End? olisi kiinnostanut, samoin Taidehallin Steve McCurryn valokuvat, mutta ainakaan jälkimmäiseen emme enää ehdi. Oslossa vierailun aikana tuli onneksi kurkattua nykytaidetta ja katsastettua hiukan huolellisemmin laajahkon Edward Munch 150 vuotta -näyttelyn toinen puolisko.

Kirja: Kaikki mitä rakastin! Siri Hustvedtin hehkutusta muuallakin kerännyt bestseller nappasi mukaansa sillä syvyydellä, että luin sitä seisaaltaan leikkipuistossa, hulluna hotellissa Oslossa, itkien anoppilassa öisin – uppoutuen täysin. Surullinen, mutta elämänmakuinen ja katkeruudesta vapautettu teos siitä, miten elämässä voikin käydä yksinäisesti. Hustvedt näyttää, miten pienistä paloista onnellisuus on tehty ja miten pienistä tapahtumista voi lähteä käyntiin menettämisen vyöry. Ainoan miinuksen annan kirjan lukuisille kulttuurisille taideviittauksille, jotka tuntuivat osin liian keksityiltä, jotenkin epäaidoilta, mutta juonineen, henkilöhahmoineen ja miljöökuvauksineen teos oli helmi.

Kulttuuria siis kuului kesääni, pienin pistein siellä täällä kalenterissa. Nyt kirjoitettuani nämä ylös olen aivan tyytyväinen siihen, mitä koin. Ei kaikkea kuulu laskea ja arvottaa kvantitatiivisesti, mihin minulla on vahva taipumus. Kulttuuria harrastettakoon halun, jaksamisen ja muiden tekijöiden sopivasti osuessa kohdilleen. Joskus kahvilla käynti sitäpaitsi voi olla merkittävämpi kulttuuritapahtuma sille yhdelle janoiselle ja ystävännälkäiselle tyypille, joka etsii kulttuurinkaipuuseen sisältöä myös aivan arkisesta elämästään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti