torstai 5. syyskuuta 2013

Väsynyt valittaa, työurako uudelleen muovataan?

Viimeiset kaksi viikkoa olen ollut aivan poikki töistä. En ole jaksanut liikkua kunnolla, en miettiä, mitä suuhuni panen ja olen vedellyt myös päiväunia, mikä on minulle harvinaista toimintaa. Uusi työ on sittenkin alkanut ottaa veronsa, vaikka alku olikin leppoisa ja lupaili kevyttä vuotta.

Töissä rasittavat paitsi reagoimiseni sisäilmaan myös tilaongelma. Tiloja kun minulle ei oikein ole tarjota, sillä niitä ei yksinkertaisesti ole. Ja vaikka kestänkin pikkukoppini, opetustilani, ilman koostumusta pienissä erissä, tämä tila ei kokonsa puolesta sovellu opetukseen. Oppilaat eivät mahdu siellä kunnolla istumaan, puhumattakaan liikkumisesta; taulutyöskentely on hankalaa ja syntyy helposti kiukkua ja harmia, kun toiset tönivät ja hengittävät niskaan. Lisäksi koulun yläkerrassa on viime päivinä ollut aurinkoisista ilmoista johtuen niin lämmintä, että siellä sijaitsevassa luokassani on ollut tukalaa työskennellä. 

Ryhmien kanssa onkin ollut paljon yhteenottoja; kuherruskuukausi on ilmeisesti ohi, ja nyt haetaan rajoja. Joidenkin oppilaiden kohdalla kiukutteleminen vain menee yli: olen kuullut olevani rasisti, minua on syytelty ties mistä ja pisteenä i:n päälle puhetapa on ollut todella törkeä. Tällainen tyyli ei nyt tietysti ole mikään uutuus koulumaailmassa, muttei kuitenkaan mitenkään jokapäiväistä leipää ainakaan entisessä työpaikassani. Toki oppilaiden kanssa tuli inhottavia tilanteita sielläkin vastaan; olen useaan ottteeseen suuttunut niin, että oksat pois, mutta täällä tuntuu, että oppilaita kun on enemmän, yhteenottojakin syntyy useammin. Lisäksi epämääräisyys opetustilojen suhteen on selkeä negatiivinen tekijä, joka kiristää omia hermoja ja vaikuttaa siten välillisesti oppilaisiin.

Joten ei liene epäselvyyttä siitä, että keväällä olen jälleen työtä etsimässä. Entiseen kouluuni minulla ei ole mitään intressiä palata, sillä siellä vointini oli niin huono ja aamut totaalishokkeja viideltä soivine kelloineen. Tällä herkkyysasteella todellakin kaipaan jonkinlaista uutta työulottuvuutta, mutta tiedä sitten, mistä sellaista löytää. Toisaalta en jaksaisi vielä murehtia ensi lukuvuoteen asti, kun jokapäiväisessä arjessanikin on tarpeeksi huolta ja ärsytystä.

School

Viime päivinä olen miettinyt kovasti myös sitä, että miksi kärsin huonoa omaatuntoa siitä, että palkkani on alakoulun opettajaksi hyvä. Saanhan aineenopettajan palkkaa sattumalta vielä reiluilla ylituntikorvauksilla höystettynä eli tienaan tästä lystistä huomattavasti enemmän kuin luokanopettaja, jolla kuitenkin yleensä on luokkansa kanssa paljonkin enemmän hoidettavaa ja suunniteltavaa. Minulla toisaalta on sitten kannettavana tämä epämääräisyys: neljäntoista eri opettajan kanssa yhteissuunnittelu,  luokkatilattomuus ja ehkäpä juuri oppilasaines, jolla on enemmän tai vähemmän ongelmia. Hyvin pärjäävät S2-oppilaat nimittäin aika nopeasti poistetaan ryhmistäni omissa luokissaan opiskelemaan, jos he kerran menestyvät ilman lisätukea siinä kuin (pärjäävät) kantasuomalaisetkin. 

Välillä tuntuu, että omina eväinäni voisikin olla enemmän erityispedagogiikan opintoja, kuin mitä se ainoa pakollinen kirjatentti tarjosi. ;) Työ tekijäänsä kuitenkin lie opettanut. Ja pidän kyllä työstäni monessa mielessä, yrittäen kaiken aikaa kehittää itseäni opettajana. Tiedän myös varsin hyvin, että jokaisessa työssä on ne hyvät hetkensä ja huonot puolensa. Jotenkin vain harmittaa kevään kynnyksellä kuulla niiden ainaisten kateellisten sielujen suusta opettajien pitkistä kesälomista – sillä ryytymiskynnyksellä sitä toukokuussa seisoo, eikä jaksaisi enää pisaraakaan ylimääräistä huonoa mieltä. Siinä vaiheessa sitä on yleensä niin valmista kamaa, että on posahtaa uupumuksesta ja sosiaalisesta kuormituksesta. – Vuoden kaikki kirosanat painavat yhteensä aika paljon!

Mutta vastaan kyllä: lomaedut tässä työssä ovat kohdillaan – ehdottomasti eräs työn hyvistä puolista, mutta tervetuloa kadehtimaan myös tätä vihamielistä, aggressiivista, vähättelevää, töykeää, alentavaa, rasistista ja kaikin puolin vastenmielistä käyttäytymistä, jota opettajat niskaansa vähän väliä saavat. Tervetuloa painamaan toisinaan ympäripyöreitä päiviä opetusmateriaalien, kehityskohteiden, palaverien, vanhempaintapaamisten ja Wilma-viestin maailmaan. Ja tervetuloa sairastamaan huonokuntoisten koulujen jäljiltä loppuelämäksi. 

Tervetuloa näkemään myös se hetki, jolloin monen vuoden uurastuksen jälkeen yläkoulun kynnyksellä sanot näkemiin oppilaillesi, saamatta menneistä yhteisistä vuosista mitään palautetta. Luokanopettajat ehkä painavat pidempää ja raskaampaa työuraa huonoilla palkoilla, mutta saavat nähdä oppilaidensa ilonhetket, jakaa retket ja vastaanottaa kiitokset kukkineen kevätjuhlissa. Aineenopettajaa muistaa ne kaksi tunnollista tyttöä, joiden äidit ovat käyneet ostamassa myös suomen opettajalle kukat; jossain käytävällä ne tungetaan käteen. (Tässä vaiheessa sitä kannattaa sitten sillä paremmalla palkalla ostaa itselleen pari kukkaa lisää ja lahjakortti Stockmannille.) 

Mutta tämä ei ole luokanopettajien parjaamista tai kadehtimista, älkää lukeko sitä sinä, sillä nostan hattua heidän taakalleen, joka on omaani usein raskaampi; tämä on vain toteamus siitä, että koulussa opettajien roolit voivat olla hyvinkin erilaisia keskenään.

Ja valitan, että valitin, mutta välillä täytyy saada valittaa, ja kuunneltuani itse valitusta siitä, kuinka minulla on niin lyhyet työpäivät, paljon taukoja ja helppo työnsisältö, voin kertoa, että suomen kielen laitokselle voi kuka tahansa hakea lukemaan suomen kieltä ja kotimaista kirjallisuutta ja sitä kautta valmistua äidinkielen opettajaksi keskimäärin viidessä–kuudessa vuodessa, kuten itsekin tein. Sen jälkeen pääsee kuuntelemaan haistatteluita ja nauttimaan kesälomaeduista ja aineenopettajan palkasta sekä seitsen–kahdeksantuntisista päivistä. Eiväthän ne mitään lakimiehen kymmentuntisia päiviä tosiaan ole, mutta ei siellä opettajanhuoneessa kahvia useinkaan ehdi juomaan. Hyvä jos tavallisena päivänä vessassa ehtii pyörähtää. Ja alkava poskiontelotulehdus laittaa mielen matalaksi. Kuinka monta päivää on siihen seuraavaan kuuluisaan pitkään lomaan?

School Hall

6 kommenttia:

  1. Tämä työ on just tuollaista! Alakoulussa kestää aikansa ennen kuin aineenopettaja saa hyvän ilmapiirin luotua. Syitä on monia, mutta pienille oma luokanopettaja on se tuttu ja turvallinen ja lisäksi S2-ryhmät on joskus ihan uskomattomia sekoituksia eri luokilta.

    Työtunnit on tosiaan ihan eri asiat kuin opetustunnit. Yhteistyö- ja suunnitteluaikaa S2-ope tarvitsee paljon enemmän kuin sen yhden kalenteriin merkatun tunnin ennen opekokousta.

    Jos sulla on muuten isot tai taitotasoilta kovin erilaiset ryhmät, niin kannattaa kysyä, olisko mahdollista saada avustajaa. Sain tänä syksynä avustajan ensimmäistä kertaa ja hänestä on ollut iso apu!

    VastaaPoista
  2. Pitkien kesälomien kadehtijoista ei kannata välittää, sillä niitä kyllä riittää! Parasta on vastata heille ystävällisellä äänellä: tervetuloa vain alalle! Yleensä syntyy syvä hiljaisuus.

    VastaaPoista
  3. Hyvä kirjoitus! Hienoa, että joku näistäkin reilusti kirjoittaa!

    t. myös alakoulussa työskentelevä aineenope

    VastaaPoista
  4. Kiitos kommenteista! Mukava saada palautetta juuri opettajilta!

    Eniten minua ehkä tässä työssä nyt rassaavat sisäilmasta johtuva huono vointini ja opetustilattomuus. Kyllä oppilaiden kanssa pärjää, jos puitteet sen sallivat. Muuten yhteistyö opettajien kanssa tuntuu sujuvan ihan mallikkaasti, ottaen huomioon, että olen ollut tuolla töissä vasta sen neljä viikkoa.

    Avustajaa en usko nyt ratkaisuksi, etenkin kun tunnit ovat hyvin sekalaisia. Saatan esim. 20 minuuttia olla yhteisopena ja siirtyä siitä lennossa tilaan x. Avustajista tuntuu olevan niin kova puute, että pitäisi saada vakiintumaan opetus ennen kuin voin kysellä. Ideana kuitenkin varsin hyvä; edellisessä työssäni sain välillä avustajaa käyttöön muutamaksi viikkotunniksi, ja se yleensä aina auttoi.

    Seuraavaksi kyllä kysyn taas, nimittäin keväällä luokkatilaa – ajattelin jopa reväyttää ilmoille ajatuksen parakista! Katotaan, onko mahdollista... :) Mutta päivä kerrallaan. Pian unille kohti huomista ja pitkää päivää vanhempainiltoineen.

    VastaaPoista
  5. Löysin blogisi vahingossa, enkä uskonut kommentoivani, mutta tässä nyt kuitenkin parhaillaan naputtelen.

    Kokeilin itse aikoinani yhden vuoden opettajan hommia, sekä luokan- että aineenopettajan yhdistelmänä. Totesin aika nopeasti, että en kykene siihen. Kaikista kokeilemistani työpaikoista sen on ollut ehdottomasti haastavin. Kunnianosoitukseni kaikille teille, jotka jaksatte kasvatustyötä. Kiitos, että jaksatte ja vielä usein innostuttekin:)

    VastaaPoista
  6. Kiva, kun kommentoit! Tällä hetkellä taas vaihteeksi tuntuu, ettei tuo työ sen rankempaa tai ainakaan kurjempaa ole kuin mikään muukaan - tuntuu hyvältä olla ope! :D Mutta aalloissahan nuo tuntemukset kulkevat, sen mukaan, millaisia viikkoja on takana.

    VastaaPoista