keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Ahaa-elämys

Lupasin, etten kirjoita parisuhteesta enää pitkiin aikoihin. No, lupauksethan on tehty rikottaviksi, sillä koin hetki sitten sellaisen ahaa-elämyksen, että olen suorastaan hilpeällä päällä. Sisäistin sen, mistä viimeksikin jo kirjoitin: ihmisen elämänkaaren aikaisten ihmissuhteiden laajuuden ja monimuotoisuuden merkityksen. Ei ole ihmistä tarkoitettu elämään yhtä parisuhdetta varten.

Kun tänne syntyy, syntyy yksin. Kun täältä lähtee, lähtee yksin. Ei kukaan elä elämäänsä pelkästään yhden parisuhteen varassa, vaikka kuinka aikaisin tapaisikin sen ainoan oikeansa. Ehkä nykymaailman seksuaalisromanttinen ideaali ihmisen elämän tarkoituksesta vääristää pyrkimyksiämme ja saa meidät kärsimään sitäkin enemmän, jos elämämme ei menekään tämän ideaalin suhteen. Ja he elivät elämänsä yhdessä onnellisina loppuun asti -kaava on vähintään vanhentunut ellei suorastaan vääristynyt malli ihmisen elämästä! 

Ensinnäkään kukaan ei varmasti elä vain onnellisena elämäänsä läpi. Toiseksi tämä parisuhdekeskeinen kahden ihmisen välistä erityissuhdetta korostava ajattelutapa sulkee ulkopuolelle ajatuksen siitä, että kyllähän ihminen tarvitsee onnellisuuteen muutakin kuin sen parisuhteen: ystäviä, ehkä perheen, työtä. On sangen mahdollista, että ihminen voi elää onnellisempana ilman parisuhdetta, kunhan hänellä on ystäviä ja mieluisa työpaikka; ihminen taas, joka elää tyydyttävässä parisuhteessa vailla ystäviä ja hyvää työtä – niin, onko hän onnellinen?

happiness


Ehkä kärjistän, mutta näen elämääni nyt laajemmin kuin pitkiin aikoihin. Monta vuotta tuijotin epäonnistunutta avioliittoani. Yhtäkkiä tajusin, että ehkä menetin jotain ainutlaatuista, mutta niinhän olen kaiken aikaa elämässä menettänyt jotain. Ensimmäisinä menneistä hienouksista tulevat mieleen antoisat osakuntakuviot, mukavat kesätyöpaikat ihmisineen, ulkomaankokemukset, joitain hyviä harrastuksia ja paljon ihmisiä, jotka ovat siirtyneet kulkemaan eri polkuja ja näkemään eri maisemia. Surenko ja itkenkö sitä, että tämä kaikki on minulta ohi? Vai muistelenko näitä aikoja ilolla ja toisinaan kaiholla ja haikeudella? Lähinnä kai iloitsen siitä, että olen saanut kokea jotain niin hienoa, että voin sitä kaipauksella muistella!

Jokaisella kirjalla on viimeinen pisteensä, jokaisilla bileillä valomerkkinsä, ja niin myös päättyvät parisuhteet. Jos eivät kuolemaan, niin johonkin muuhun. Hautajaiset vietetään, surraan, kunnes koittaa päivä, jolloin huomataan, että ehkä siitä menneestä parisuhteesta voi poikia jotain muutakin hyvää kuin muistot: ystävyyttä kaikesta huolimatta – tai kenties juuri kaiken takia. (Olettaen, että suhde ei ole päättynyt kuolemaan.)

Ehkä avioliiton purkautuminen, päättynyt parisuhde tai yhteen kahvilakäyntiin jääneet treffit eivät olekaan epäonnistuminen. Jotain vain loppuu tavalla, jota ei osannut ennustaa, mutta samalla jotain muuta voi alkaa. Ihminen avaa oven tuntemattomaan lopettaessaan vuosia kestäneen suhteen. Yksinäisyys on ehkä kuitenkin se suurin haaste huonon tai väljähtäneen suhteen loppuessa, sillä kukapa ei tuntisi helpotusta, kun pääsee eroon monesta arkipäivän surusta ja haasteesta. 

happiness


Jollain tavalla sitä palaa taaksepäin erotessa: onkin jälleen kuin silloin päälle parikymppisenä: vailla kumppania, vailla sitä korvaa, joka kuuntelee surut, ilot, sitä sydäntä, joka jaksaa oivallukseni ja ahdistukseni. Vailla läheisyyttä, jota vain yksi voi antaa. Onhan se raskasta, etenkin kun suurin osa lähipiirin ihmisistä on sangen onnellisesti naimisissa tai parisuhteessa. Ei ehkä löydy sitä seuraa, jota juuri silloin kaipaisi. Mutta samalla avautuu monia uusia ovia: yksinäinen ehkä lähtee uuden harrastuksen pariin. Yksinäisen sielun lohtuna on myös mahdollisuus rakastua uudelleen: kokea sama hieno tunne vielä kerran kokonaisuudessaan läpi. Ehkä on joku toinen, joka myös odottaa jossain. Ehkä odotus palkitaan jonain päivänä, ja silloin uuden ihmisen läsnäoloa arvostaa ehkä vieläkin enemmän kuin olisi arvostanut, jos odotusta ei olisi tarvinnut kärsiä.

Maailma on silti karu, ja siitä jokaisen täytyy jollain tavalla selvitä. Kenelle sen helpompaa tämä vaellus nyt olisi; ylämäet vain sattuvat kunkin reitillä eri kohtiin. Ja kenen reitti on pelkkiä ylämäkiä täynnä, se lopulta seisoo kaikkein hienoimpien maisemien yllä.

Happiness is Happening (selfportrait) - march 2007 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti