maanantai 4. marraskuuta 2013

Elämäni painottomuus

Olen aloittanut tämän kirjoitelman mielessäni aina uudelleen ja uudelleen, etsien näkökulmaa ja jotain uutta sanottavaa. Olen tuntenut itseni liian väsyneeksi kirjoittamaan, toisaalta liian janoiseksi puhumaan. Mieluummin olen nauttinut kirjojen viinistä tai juopunut rakastamani tv-sarjan, Mad Menin ihmiskohtaloiden seuraamisesta. 

Ja samalla olen todennut olevani niin onnellinen kuin nyt vain voin. Yhtä aikaa hieman haikea, surumielinen, yksinäinen, mutta onnellinen ja tyytyväinen. Olen saavuttanut jonkinlaisen harmonian; koen kasvaneeni vihdoin aikuiseksi, ehkäpä juuri sen ansiosta, että sain hetken elää suhteessa, jossa minulla oli lupa olla hulvaton, nuori ja rakastunut. Ehkäpä se oli juuri tarpeeksi kevyttä, jotta voin jälleen tuntea itseni elämänpainoiseksi. 

Tuolijapöydänreunaa

Sydämeni ei siis suinkaan ole surullinen: kutsun sitä väljähtyneeksi, joka ei enää tai vielä hehku, mutta joka on jäähtynyt menettämisen tuskasta. Vain läheisyydenkaipuu vaivaa, mutta senkin pystyn usein unohtamaan. Ja onhan minulla Lyyli, jota halata ja pitää sylissä, ja koulussa lapsukaiset, joista osa heistäkin kaipaa halauksia. – Välillä tuntuu siltä, että koko maailma tarvitsisi vain yhden halauksen lisää kullekin, jotta meidän olisi helpompi elää yhdessä, mutta eihän meistä aina voi olla halausten antajiksi, jos ei vastaanottajiksikaan. Elämä on siihen kai liian vaikeaa. (Kuulostaako liikaa äiti Ammalta? Unohtakaa hänet, keskittykää halaamiseen.)

Pöytäpäältä

Lokakuuni ja marraskuuni, jotka ristin surun kuukausiksi, ovat siis jo marraskuun alussa kääntymässä kohti valoa. Haluan kuitenkin vielä hetken pitää surusta kiinni, antaa sen myllätä, jotta sen ei enää aikoihin tarvitsisi vaikuttaa samalla voimalla minussa kuin ennen. Mahdanko kuitenkaan olla tarpeeksi surullinen enää?

Olen miettinyt, mitä seuraavaksi: mille omistaa seuraavat kuukauteni. Olen päätynyt ajatukseen keskittyä hylkäämään mennyt, pudistamaan sen pölyt hartioiltani. Yksinkertaisesti unohtamaan elämän liiallinen painolasti ja antamaan anteeksi sen epäoikeudenmukaisuus. On aika opetella hyväksymään se, etten aina saa, mitä haluan, enkä ehkä saa sitä, mitä muut ympärilläni näyttävät saavan, sillä varmasti saan kuitenkin kyllikseni hyvää ja kaunista. Sen verran kuin jaksan ottaa vastaan; eihän liika hyväkään ole pelkästään hyvästä?

Tuoli

En varmasti loppujen lopuksi ole joutunut kärsimään elämän varjopuolista sen enempää kuin kukaan muukaan, vain eri tavalla. Miksi minun vain on niin vaikea hyväksyä, että näin on käynyt, että olen eronnut ja sen tähden yksinäinen? Olisiko ollut helpompaa kestää vaikkapa työttömyyttä tai lapsettomuutta, ystävättömyyttä tai jotain vakavaa sairautta? Ehkä kaikesta surusta ja sairasteluista huolimatta olen saanut tässä näytelmässä roolin, joka on aivan sopivan kevyt ja monimuotoinen, kenties välillä hieman liian pelottava, mutta sellainen, josta pystyn kuitenkin selviytymään, usein jopa nauttimaan ja jolle välillä hieman hymyilemään.

pöydänsyrjä

Toki tuleva pelottaa, välillä paljonkin. Mitä jos -ajatukset pyörivät mielessäni. Kahden viikon sairastelujen jäljiltä ajattelen tulevaisuutta välillä hyvinkin harmaana mössönä: ajatus siitä, missä olen vuoden päästä, vaivaa. Missä olen, olenko enää edes koulumaailmassa? Mitä muuta voisinkaan oikeastaan keksiä?

Enkä osaa oikein ajatella, kenet voisin tavata. Haaveilen vielä monesta asiasta, mutta samalla haaveet kuulostavat jopa omissa korvissani utopistisilta tai vähintään hyvin kaukaisilta. Minulleko vielä isompi perhe? En enää osaa vastata tuohon kysymykseen, en oikein vielä pysty luottamaan mihinkään pysyvään.

Selvästikään ei siis ole vielä aika siirtyä "ihmisten ilmoille", etsimään ketään, vaan nyt katselen muiden elämää etäisyyden päästä. Samalla helpottavaa, jopa hauskaa pystyä tarkkailemaan muita sivullisena, vailla liiallista mielenkiintoa ketään kohtaan. Sekin nimittäin vaatii energiaa. 

Siispä keskityn olemaan onnellinen ihanan tyttäreni kanssa ja pitämään huolta itsestäni. Ehkäpä siinä haastetta ja iloa tälle talvelle.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti