sunnuntai 29. joulukuuta 2013

Alelaarista

Ostaisin lastenvaatteita vaikka joka päivä, jos siihen olisi rahaa ja tarvetta. Syksyn aikana, kun en juurikaan ole täydentänyt Lyylin vaatevarastoa, olen huomannut, että yllättävän vähällä sitä lapsikin pärjää, ainakin näin kun hän viettää yhden vaatelipaston antimien varassa vain joka toisen viikkonsa.

Lapsihan rakastuu tiettyihin vaatekappaleisiin – kuten ehkä vähän varttuneempikin – eikä paljon muita sitten noteeraa. Niinpä eräät kuteet ovat käytössä jatkuvasti, jotkut eivät oikeastaan lainkaan. Harmi vain, ettei etukäteen voi kuin aavistaa, mistä tulee niitä lempparivaatteita ja millaisia ei kannata laisinkaan hankkia.

Joskus otan tietoisen riskin, ja saatan siinä jopa onnistua – jos en välittömästi, niin ehkä vähän myöhemmin. Yllättäen muutama viikko sitten tyttö löysi jo kauan lipastossa maanneen turkoosinvärisen pitkän villatakin ja kelpuutti sen vakituiseen käyttöönsä. Pinkkiä ei silti ostoksia tehdessä kannata täysin vältellä, vaikka tavoitteenani onkin lisätä vaatevarastoon muita värejä. Usein onneksi riittää, että vaatekerran vaatteista joku on täyspinkki tai että hameen reunassa on pinkki reunus tai kuvio. 

Tälläkin kertaa olen siis valinnut paljon eri värejä tähän aleotokseen, jota kuitenkaan tuskin tällaisenaan hankin. Ehkä myös Lyylin on aika siirtyä uudenlaiseen aikakauteen, vaikkapa vain sitten vaatteiden muodossa!


Punavuoren peikosta nappaisin riemua ja sameutta:







Polarn o. Pyretistä voisi lähteä ostoskoriin hempeämpää:






No Added Sugar:sta voisin siirtää Lyylin vaatelipastoon raitoja tai syvää sinistä:







Nastoja värejä, eikös? Mini Rodinia ja Moloa löytyy toki monesta muustakin putiikista, mutta olen tykästynyt Punavuoren Peikon tarjontaan ja jämpteihin toimituksiin. Lastenvaatteet meille toimittaa Peikon lisäksi Polarn o. Pyret – toisinaan teen löytöjä Sokoksella tai Stockmannilla. Vähän rajoitettua, mutta hyvin ollaan pärjäilty tähän saakka. ;) 

Ja nyt klikkailemaan! Yötöiksi menee...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti