sunnuntai 15. joulukuuta 2013

:(

Muistatteko, kun ostin pöydän, joka piti heti palauttaa vian takia? Samaisen pöydän uusi versio lepää nyt käsieni alla. Hieno pöytä, joka istuu tähän kämppään kuin nakutettu.

Harmi vaan, että huomenna on edessä reklamaatiosoitto siitäkin: pinta on rosoinen ja pehmeä, ja yhden illan käytön jälkeen siinä näkyi jo todella rumia naarmuja kymmenkunta. Että on kiukuttanut. Ei ollut ihan halpa ostos, ja voihan olla, että sanovat vain, että älä naarmuta pöytää, niin ei se naarmutu. Mutta kun nämä naarmut ovat tulleet ihan tavallisten astioiden käyttämisestä.

Onneksi tämä kaikki on vain kiukkua materiaa kohtaan, ja tällä kertaa olen päättänyt olla aikuinen ja hoitaa asian ahdistumatta raivokohtaukseen asti. Kaiken pienen maallisen puuhasteluni yllä lepää nimittäin suurempia surun pilviä.

Eilen vastaanotin kenties surullisimman puhelun, mitä koskaan olen saanut. Tuttavaperheen lapsi oli kuollut yöllä.

Viime viikkojen aikana on lähipiirissäni muutenkin tapahtunut vakava sairaustapaus, joka ei voi olla vaikuttamatta omaan mielentilaani. Tähän kun lisää tyypillisen joulukuisen väsymyksen ja alakulon, minua voi kenties kutsua poksahtamisherkäksi kyynelpalloksi. On kuitenkin tulossa tapahtumia, jolloin täytyy pinnistää itsensä kyynelettömään olotilaan. 

On syntymäpäiviä, joissa on suruperheen tuttuja. On ystäviä, joilla on omat surunsa. On työt, joissa ei voi itkeä seulanaan. Uudessa työpaikassa olen muutenkin ottanut virallisemman roolin, enkä ole samalla tavalla purkanut omaa elämääni, mitä ennen töissä tein. Siinä on puolensa, mutta tunnen kyllä kaipaavani sitä työyhteisöä, jossa oli paljon nuoria ja kaltaisianikin. Nyt olen vain enemmän töissä. 

crying is okay here

Tähän samaan saumaan olen töissä saanut kuulla, että jatkoa seuraisi. Onneksi olen saanut myös itse kerrottua, että olen sairas heilläkin. En tiedä, onko minusta enää kauan opettajaksi. Siinä kyllä esimieskin alkoi perjantaina huokailla. Missä tulevaisuus?

Syvien tuntemusten, huolen, elämän rajallisuuden edessä on hyvä pysähtyä. Onneksi ensi viikkoa seuraa joulu, ajankohta, jolloin kenties on lähimpänä elämän salaisuuksia kuin koskaan muulloin vuoden kiertokulun aikana. Syntymän edessä muistaa myös kuolemaa, sitä pientä Jeesus-lasta, joka oli kuoleva kurjasti. 

Surullisin ja merkillisin lapsen kuolemaan liittyvä lukemani kirja on kuitenkin J. M. Barrien Peter Pan Kensingtonin puistossa, joka on osa alun perin aikuisille kirjoitettua romaania The Little White Bird vuodelta 1902. Näistä luvuista syntyivät näytelmäsovituksen kautta kirjat pojasta, joka ei halua kasvaa aikuiseksi. Itse kuitenkin ihastuin juuri noihin alkuperäisiin tarinoihin, enemmän aikuiseen makuun kirjoitettuihin mystisiin ja surullisiin säveliin. Kirja valuukin mieleeni kaiken tämän tapahtuneen yhteydessä. Minua sen lukeminen hämmästytti, suretti, ja kirja jätti minut monia ajatuksia rikkaammaksi, mutta voisiko siitä löytää myös lohtua, jos lapsensa on menettänyt? En uskalla suoraan suositella, mutta varauksella annan vinkin.

Nyt alamme pukea syntymäpäiviä varten. Ulkona sataa märkää lunta, hyasintti on aukeamaisillaan, sairaalaan on tänään soitettu ja kuultu toiveikas ääni, kahvi maistui hyvältä ja huomenna on lukupiiri. Emme onneksi ole tässä maailmassa yksin.

Don't cry...

2 kommenttia:

  1. Viallinen materiakin voi harmittaa kyllä. Etenkin, jos siihen on käyttänyt suurehkon summan rahaa ja ladannut odotuksia. Mutta kuten sanoit, se on pientä elämän haurauden ja rajallisuuden edessä. Sitä tuskaa ei kenellekään soisi, että oman lapsensa joutuu saattamaan haudan lepoon. Omat vanhempani ovat käyneet tämän läpi kaksi kertaa. Surun varjo on levännyt perheemme päällä aina. Tosin omien lasteni syntymän myötä olen huomannut sen ehkä vähän hälvenneen. Itselläni on ollut muutosten täyteinen vuosi. Iloa ja surua takana. Viikon sisään olen kuitenkin saanut myös vastaanottaa viestit kahden sukulaisen vakavasta sairaudesta. Se mietityttää. Elämän rajallisuus. Mieleen hiipii pelko siitä, miten saa pidettyä tätä haurasta elämää kasassa. Ristin joka ilta kädet ja toivon vain ja ainoastaan terveyttä kaikille. Millään muulla ei loppujen lopuksi ole väliä. Maalliset asiat järjestyvät, niitä muita me emme voi hallita. Vain toivoa parasta ja uskoa, että elämä kantaa.
    Paljon voimia sinulle ja iloa ja rauhaa jouluusi! <3

    VastaaPoista
  2. Kiitos - viisaita sanoja! Voimia myös sinulle. Elämä todellakin tuntuu nyt niin kovin hauraalta.

    VastaaPoista