lauantai 28. joulukuuta 2013

Face-joulu

En kadonnut joulun ihmemaahan, en karkkimaahan, en lukemattomiin lukemattomiin kirjoihin kiinni, vaikka kaikkea tätä oli tarjolla ja kaikesta nautittiin pienin sievin ottein. Mutta minä, minä se jämähdin Facebookiin. Koko syksyn olen toki elänyt tiiviisti kyläyhteisöni ympäröimänä, mutta jouluna homma räjähti käsiin. Luin kaikkien päivitykset huolella, kävin vilkuilemassa profiileja ja hullu kun olen, analysoin pariskuntien ulkonäköjä, ikiä, perheitä. (Vastaisuuden varalle, pohtien omia toiveita ja mahdollisuuksia.)

Onneksi tajusin rajoittaa itseäni: lupasin, että päivitän jouluviikolla statustani vain viisi kertaa. Näin loppuviikon koitettua olen kuitenkin antanut itselleni luvan lipsua hiukan ja rajoittaa päivitykseni yhteen kertaan päivässä. Facessa silti asun: kotona se on auki 24/7, mummilassa joulunpäivinä kävin tietokoneella 3–7 kertaa päivässä, useimmiten hiukan pidemmillä visiiteillä. Lisäksi postailen uutisvirtaan lukemiani artikkeleja ja hauskoja juttuja, musiikkia ja jopa runoja päivityksieni lisäksi. Näin ollen päivittäinen "julkaisutahtini" on näin loma-aikana vähintään neljä yksittäistä postausta.

Mikä minua oikein vaivaa? Vai olenko nykymittapuulla vain ihan normaali moderni ihminen? Ehkä tämä nimittäin on aika tyypillistä nykyajan someilua, ja koska ns. äitipuhelimen omistajana en voi Facea vilkuilla puhelimen välityksellä, olen luonut hyvin tiiviin suhteen tietokoneeseeni. Ymmärrän itseäni siinä mielessä, että kaipaan ihmisiä ympärilleni enemmän kuin muinoin, jolloin elin lapsen ja miehen kanssa. 

Mutta mikä ajaa ihmisen kyyläämään toisten ihmisten elämää niin läheltä? Ikään kuin minulla ei olisi muuta elämää laisinkaan. Ja miksi samalla haluan kertoa omista ajatuksistani kaiken niin pientä murusta myöten kuin teen? Sama varmaan koskee tätä blogia. Miksi en voisi keskittyä postailemaan vaatteistani, sisustuksesta taikka vaikka kirjallisuudesta? Edes toisinaan.

Ehkä ensi vuonna tavoitteeni on vuodattaa täälläkin vähemmän ja todellakin tehdä pari vaatepostausta. En ole niistä ollut niin innoissani, sillä en ole useampaan viime vuoteen kuin täydentänyt vaatevarastojani muutamalla hassulla peruspaidalla, housuilla ja urheiluvaatteilla. Mutta ehkä Lyylin vaatteissa, uusissa korvakoruissani, syksyllä ostamassani hienossa laukussa, lukuisissa uusissa kirjoissa sekä arkielämän muissa kuin itseeni keskittyvissä havainnoissa olisi jotain kirjoitettavaa. Edes jotain. 

Pidetään siis katto korkealla! Mahtuu sinne joukkoon varmaan parisuhdeitkuja, yksinäisyysvalituksia ja haikailuja, mutta jospa niiden lomasta löytyisi värikylläisiäkin kohtia. Alla lupauksen vahvikkeeksi yksi tämän hetken lempibiiseistäni, Aviciin Wake me up. On tullut aika nousta ylös ahdistuksesta!



Loppukevennykseksi seuraa ne eilisen yksinolopäiväni julkaisematta jääneet Facebook-statuspäivitykseni, joita olen pääkopassani hionut, vaan jäänyt lupaukseni orjaksi ja jättänyt julkaisematta. Nyt ne huutavat pääsyään julki! (Ehkä jokunen niistä päätyy vielä oikeaan osoitteeseensakin jossain vaiheessa...)


Näinkin se olisi voinut kuulua:

12.47: Ensin ajattelin tekeväni tänään töitä – älkää kysykö, miten se on mahdollista, sillä se on – mutta nukuinkin iltapäivän puolelle, ja luovutin. Onko paha?

14.08: Kuinka monta opettajaa tarvitaan vaihtamaan energiansäästölamppu? Vastaus: Yksi, mutta hänelle tarvitaan kuulijakunta, jotta hän voi ääneen samalla selostaa, kuinka lampunvaihto suoritetaan.

15.15: Mäkelänrinteelle, tänään illalla! Anyone messiin?

17.23: Sain joululahjaksi kaksi arpaa. Voitin yksitoista euroa. Vaihdoin voittorahan kahdeksi arvaksi. Voitin kymmenen euroa. Hankin jälleen voitolla kaksi arpaa. Voitin kymmenen euroa. – Tarina jatkuu...

23.13: silittää jälleen. Muttei lakanoita enää! (viitaten torstain todelliseen päivitykseen: "Koen kasvaneeni ihmisenä: menen nukkumaan silittämättömiin lakanoihin (huom. myös tyynyliina silittämättä), enkä itke junaan jäänyttä korvista kuin pikkuisen. Hyvä oli joulu.")

00.14: Pressiklubi on mainio ohjelma, eikä Mikko Alatalo sen pöljempi poliitikko kuin muutkaan – itse asiassa päinvastoin. Pisteet Mikolle!

01.18: venyy ja vanuu. Jospa huomenna katsoisin sen DVD:n, joka on ollut neljä kuukautta lainassa työkaverilta...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti