keskiviikko 4. joulukuuta 2013

Hyvät, hauskat, herttaiset

Onpa tullut valitettua, täällä, siellä ja Facebookissa. Iloksemme tarjolla on tänään kivoja ajatuksia!

Olen hymyillyt parin päivän ajan kakkosluokkalaisille oppilailleni: ovat niin suloisia! Meillä on kerran viikossa lukujärjestyksen ulkopuolinen, ylimääräinen tunti, ja olen luvannut, että tuolle tunnille saa ottaa mukaan pienen välipalan, sillä tunti alkaa vasta puoli kaksi, ja tavallisesti yhdentoista kieppeissä syöneet pikkuoppilaat ovat silloin jo kovasti energialisän tarpeessa.

Ryhmän oppilaat ovat ottaneet tavakseen tuoda tunnille keksiä. Olen hyväksynyt sen, sillä syöminen rajoittuu useimmiten muutamaan keksiin tunnin aikana. Usein jollakulla ei ole mitään, tai hyvässä tapauksessa kaikki unohtavat ottaa keksinsä edes esille.

Viime kerralla kekseistä nousi kuitenkin pienoinen puheenaihe, sillä kaikilla muilla paitsi yhdellä oli mukana keksieväät. Alkutunnin viisi minuuttia tämä yksi murjotti, kuten hänellä kyllä muutoinkin on usein tapana, ja keksin kysellä syytä vasta alun höslingin rauhoituttua. No, häntä harmitti, kun isä ei ollut pakannut keksejä mukaan. Mielessäni mietin, että mielenkiintoista, isä vastaa perheen keksipolitiikasta, mutta ryhdyin kyselemään toisilta, josko antaisivat pari keksiä luokkatoverilleen. Toki mielellään tähän suostuivat, mutta kun oppilas ei tahtonut ottaa vastaan. Harmitti kai niin kovasti vain. Lopulta keksit kuitenkin maistuivat kaikille!

#ds399
Tunti jatkui oikein mukavalla työskentelyllä, jota väritti pian keksiepisodin jälkeen toisen oppilaan show siitä, miten mehuun voi leikkitukehtua. Tulipa siinä nuohottua neljäsosa luokan lattiasta huolella. Näyttävän akrobaattista! Samaisen keksittömän oppilaan mielenkiintoinen reaktio taasen hymyilytti opettajaa kummasti: tunnin viimeiset minuutit hän nauroi kippurassa lattialla opettajan kapeakärkisiä kenkiä. Ei ehkä ollut nähnyt korkokenkiä koskaan ennen kovin läheltä, päättelin.

Suloista elämää vietän myös Lyylin kanssa. Viikonloppuna hän taktisesti hoksasi, että nyt olisi aika kirjoittaa tontuille. Joulupukista ei, kumma kyllä, tullut puhetta. Kyseinen kirje ei tosin ollutkaan toivelista, vaan neiti lähetti tontuille toivotuksen. Kirjeen alku kuuluu näin: "Tontuille hyvää paketointia! T. Lyyli Aina Aleksandra O." Koko nimi, jotta tontut varmasti tietäisivät, keneltä kirje on lähtöisin! Koristeeksi hän oli piirtänyt tontun kuvan ja teippaillut tarroja. Lueteltuani hänelle tahtomansa viestin kirjaimet – tyttöhän ei siis vielä kirjoita itse – hän yhtäkkiä muisti, että pitihän siinä kertoa, että kilttinä ollaan oltu. Lisättiin sitten vielä "ps. Olen ollut kiltti". Herttaisinta kirjeessä mielestäni on se, että se kirjoitettiin leivinpaperiin! Taisi olla ensimmäinen vapaa kirjoituspinta, johon tyttö törmäsi. Vai oliko se kaikessa epätavallisuudessaan vain niin eksoottinen, että tuntui arvokkaimmalta valinnalta?

Lupasin, että viedään kirje oikeasti jonnekin ulos, mutta se on jäänyt ilahduttamaan itseäni kulkien mukanani käsilaukussa. Ehkä minä voin nyt toimia tontun korvikkeena ja muistaa, että Lyyli todellakin on ollut kiltti! Sekin tässä tytössä on mitä mainiointa. 

Letter

PS. Minun jälkikirjoitukseni koskee kuvia: Aion työstää asiaa pikapuoliin, viimeistään joululomalla ja etenkin sen jälkeen, sillä omistan nyt uuden järjestelmäkameran! Päivän mutta on kuitenkin se, etten ole ehtinyt perehtyä sen säätöihin ja nippeleihin, ja vaikka kuvia automaattiohjelmalla olenkin jo ottanut, niiden siirtäminen koneelle vaatisi turhan paljon energiaa. Ajattelin siis, että luistellaan lainakuvilla pari viikkoa, kunnes vajoan joululomatylsyyteen ja perehdyn kuva-asiaan. Maanantaina alkaa ilmoittautuminen kuvauskurssille, joten keväällä toivottavasti on tarjolla entistä laadukkaampaa kuvamateriaalia. Tämäkin ajatus on yksi päivieni iloista. Valokuvauskurssin suunnitteleminen – kuin lomaa odottaisi!

3 kommenttia:

  1. Taas itse kommentoin... Mietin, kuten joskus ammoin, miten paljon oppilaista voi ja saa kertoa näillä yleisillä foorumeilla, vaikka sen tekeekin anonyymisti. Päädyin kuitenkin jälleen kerran avoimuuteen: Lueskelin erästä opeblogia (Reppuvihkoa), jossa oltiin useimmiten aika hiljaisia oppilaiden kommenteista ja tekemisistä, mutta kuitenkin toisinaan kuvailtiin tunneilla tapahtuneita ilmiöitä. Oletan, että näin voi tehdä, kunhan tosiaan takaa anonymiteetin eikä kerro liian yksityiskohtaisia tietoja oppilaista (osaamisesta, perheestä tms.). Muistelen edelleen Aino Kontulan Rexi on hullu ja opettajat homoi -kirjaa. Kyllä siinä aika ammolleen tuntien tapahtumat avattiin! Toivottavasti olen oikeassa. Missään tapauksessa en aio kirjoittaa oppilaistani negatiiviseen sävyyn näin tarkkaan. Lähinnä sitä haluaa tuoda esille koulun iloja ja opettamisen mielekkyyttä, vaikka joskus tekisi mieleni kirjoittaa ylös myös niitä ikävyyksiä, joita kaiken aikaa siellä perkaa.

    VastaaPoista
  2. Kyllä musta noin voi kirjoittaa, eihän oppilas ole mitenkään tunnistettavissa (paitsi korkeintaan jos joku luokassa ollut oppilas sattuisi lukemaan blogia - ja siinä kohtaa myös sun anonyymiys ois jo mennyttä - enkä toisaalta usko, että kukaan pahastuisi moisen kommelluksen kuvauksesta, kyllähän tuollaisen voisi myös kertoa omalla nimellään vaikka lehtihaastattelussa, joka koskisi opettajan työtä). Ihana Lyyli, taas kerran!

    VastaaPoista
  3. Kiva kuulla! Kaipaisin vielä jonkun asiaan perehtyneen tahon mielipidettä: Mitä koulumaailmasta voi kertoa, mitä ei nimenomaan lakien ja asetusten mukaan? Eräässä koulutuksessa taannoin Helsingin kaupungin edustaja suhtautui positiivisesti siihen, että jos itselle tulee lehdistöltä pyyntö kertoa koulusta, saa ja voi kertoa tiettyyn rajaan asti, paljastamatta salassapidettäviä tietoja. Minulle tämä oli ensiaskel avoimuuteen, kun olen tähän asti tottunut siihen, että mitään ei voi eikä saa päästää koulusta ulos. Mutta silti kaipaisin rajoja, selkeää linjausta tähän. Kertokaa, oi te viisaat!

    VastaaPoista