lauantai 21. joulukuuta 2013

Lähtökuopissa

Tyhjyys. Se iskee joka kerta, kun loma alkaa. Täydellisestä tohinasta mielettömään hiljaisuuteen. Kyllä siinä pari päivää menee ennen kuin tilanteen sisäistää.

Tuleva jouluni on poikkeuksellinen, sillä vietän sen ensimmäistä kertaa yhdeksään vuoteen yksin – siis ilman miestä tai lasta tai molempia. Huomaan, että poikkeuksellisesti joulua en juurikaan odota. Lähinnä toivon, että se menisi onnellisesti ohitse, kuten mikä tahansa viikonloppu maalla. Sillä sinne nyt kuitenkin lähden, vaikka alun perin olin suunnitellut jääväni jouluni herraksi omaan tupaan, omia ystäviä ja sukulaisia tavaten. En kuitenkaan jaksanut alkaa järjestellä mitään, ja tällä erää päätös olla lähtemättä myöskään matkoille tuntuu mitä parhaimmalta. Laiskottaa tosin alkaa pakkaaminen edes kotoista joulua varten; loman kunniaksi nappasin viimeisenä työpäivänäni ankaran flunssan, ja parantelen sitä nyt sängyn pohjilla.

Ltanssii2

Mennyt syksy on monella tapaa ollut rankka, mutta siihen on kätkeytynyt myös suurta viisautta. Tuntuu, että olen askeleen lähempänä sitä ihmistä, jollainen haluan olla. Suruja on ollut, mutta kaipuu entisten syliin on hävinnyt; lähinnä olen viime päivät ihmetellyt, miten yleensäkään päädyin Egilin kanssa yhteen, suhteeseen, joka oli alusta asti ongelmia täynnä. Näin joulun lähestyessä en kuitenkaan voi olla muistelematta viime vuoden tilannetta, jolloin jännitystä täynnä lähdimme kolmen lapsen kera vanhempieni luokse viettämään joulunpyhiä. 

Sydäntäni tyynnyttää helpotuksen tunne: en kaipaa tuote perhekuviota. Muistan lähinnä joulun peitetyt tunteet ja ristiriidat. Muistan lasten keskinäisen kilvoittelun ja kiukut. Viime joulu ei aivan tuntunut joululta, vaikka lahjat olivatkin hulppeita. Ehkä joulussa kuitenkin yksi olennaisimmista asioista on se, että tunnelma on kevyt ja riidaton. Että saa astua tunnelmaan omana itsenään vailla kulisseja.

Ltanssii1

Tiedän, että hyvin monen joulu on kaikkea muuta kuin keveyttä ja kimalletta. Jouluna perheriidat ovat yleisiä; jopa puukkoon tarttuu katajainen kansa, kohteena jokin muu kuin joulupöydän sika. Joulu on monelle myös täyttymättömien toiveiden torvi. Kuinka vaikeaa on yksinäisen viettää tätä riemun ja yhdessäolon juhlaa? Itseäni en täysin yksinäisten joukkoon laske, vaikka välillä varmasti liikun siellä rajamailla. Ystäviä ja ihmisiä kuitenkin elämässäni riittää; jonkinlainen perhe minulla on edelleen tyttären ja miksei tiiviiden sisaruussuhteidenkin ansiosta. En siis ole jouluna yksin. Se on onnea, josta on syytä olla kiitollinen.

Eikä kai ole pahitteeksi sekään, että vaihteeksi odottaa vuodenvaihdetta enemmän kuin joulua – ensi vuodesta on tuleva oikeampi, täyteläisempi ja syvempi kuin aiemmista vuosista. Lupaan. Wallah.

Ltanssii

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti