sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Malliesimerkki palauttavasta viikonlopusta

Arkiset viikonloput ovat usein niitä parhaita, ainakin tämänsyksyisessä mielentilassani. Tosin olen yllättänyt itseni muutamankin kerran ajattelemasta sitä, että näinkö jo ennen neljääkymmentä alan maatua kotiin. Kun lähden jonnekin, toivon yleensä eniten sitä, että pääsisin pian takaisin omiin puuhiini ja aatoksiini kotipöydän ääreen, omien valojen, huonekalujen, sisustuksen, äänien ympäröimäksi. Hiukan surullista kenties.

pipparitalo
Itsenäisyyspäiväaamun askare oli pystyttää talo: ensimmäinen versio lumilyhdystä suli sulattaessani sokeria liian lähellä rakennustyömaata, mutta onneksi olin tehnyt sydänpiparien päälle varalyhtyjä. Taloon tungettiin sisälle pipariakka, pöytä ja tarjotin täynnä herkkuja.

Tämä viikonloppu on kuitenkin malliesimerkki onnistuneesta kotoilusta. Olen nimittäin käynyt pyörähtämässä muuallakin, mutta saanut paljon voimia ja hyvää mieltä nimenomaan yksinolosta omassa tuvassa. Hyvän ystävän luona kävin vastaanottamassa itsenäisyyspäivää – glögijuopottelu väsytti niin, että jäin ystävän sohvalle nukkumaan yöksi – kummitytön syntymäpäivillä vierailimme Lyylin kanssa ja kaupungilla kävin häthätää: Hakaniemen Sokos lopettaa ja myy kaikki tuotteensa 30 prosentin alennuksella, joten nyt siellä shoppaaminen on järkevää. 

Yritän kuitenkin päästä eroon siitä tavasta, että kun mieli on apea, käyn (netti)ostoksilla. Toki se piristää, mutta ehkä kuitenkin hieman väärällä tavalla. Tietysti usein on niinkin, että yksinkertaisesti tarvitsen jotain. Minulla on myös tapana tehdä asioita roimasti etukäteen, ja niinpä olen ostellut joululahjoja jo heinäkuun alennusmyynneistä lähtien. Eilen sain sitten päähäni paitsi paketoida kaikki Lyylin ja serkkupoikien lahjat viikonlopun juhlia varten myös kirjoittaa joulukortit.

Kortit
Korttinostalgiaa. Jos näiden välillä käytäisiin joulukorttimissikisat, kuten meillä on kotopuolessa perinteenä, omaksi suosikikseni valikoituisi varmaan tuo kahvia tassilta sokeripala hampaiden välissä hörppäävä pukki!

Kävellessäni pitkäksi venyneen itsenäisyyspäivävastaanoton jälkeen aamukymmeneltä kotiin, havaitsin läheisellä kirpputorilla myytävän vanhoja joulukortteja. Riemuitsin 80-lukulaisista kuvituksista, ja palasin retkeltäni 40 korttia iloisempana. Luulin arvioineeni määrän yläkanttiin, mutta sittenkin kävi niin, että osa tuttavista joutui tyytymään viime vuodelta varastoon jääneisiin kortteihin. Ajanevat asiansa. – Voi, miten nautin korttien kirjoittamisesta, vaikka hyvin tylsästi niihin raapustin pelkät joulun ja uuden vuoden toivotukset. Mutta eikö se ole tärkeintä, että muistaa, ei se, millaisin hienoin sanakääntein?

Jouluun on vielä muutama päivä liikaa, mutta toisaalta ensi perjantaina vietän suurimmat joulukekkerini, kun ystäviä tulee tänne luoksemme. Juhlistamme joulua etukäteen yhdessä siksi, että ensimmäistä kertaa yhdeksään vuoteen olen itse jouluna lapseton ja miehetön, ja haluan antaa Lyylille lahjani lähimpien läsnäollessa. Kahdestaan se tuntuisi perin oudolta... Tuleva viikkoni on siis täynnä töpinää: tanssin viimeisiä rästiinjääneitä tanssitunteja urakalla pois, teen isoja kauppaostoksia, leivon... Kampaajankin varasin! Enkä pelkästään tätä juhlaa varten, vaan siksi, että hiukset nyt sattuvat tarvitsemaan ryhtiliikettä. Piristyy mielikin samalla.

pannukakku
Tämä pannukakku ei lässähtänyt, vaan rupesi elämään uunissa! Huomaa kuvaan heijastunut uusi kuvanottolaite.

Olin ristinyt loka- ja marraskuuni surun kuukausiksi, mutta jouluksi olin ajatellut löytäväni iloa. Nyt huomaan, että minua lähinnä masentaa ajatus joulusta tällaisena kuin se nyt eteeni tulee, vaikka samalla ajattelen, että ei ole vielä tullut aika muuttaa elämäänsä mihinkään suuntaan. Tiedän, että tällainen joulu tähän väliin on tarpeellinen! Enkä varmasti ole ainoa tämänikäinen, joka viettää joulua ilman perhettä vanhempiensa luona; harmittaa ehkä eniten se, miten paljon se minua harmittaakaan...

leivontaa
Sunnuntaina rupesin leipomaan; kehottaahan siihen itse jauhopussi!

muscovadolla
 Vähän jännittää, miltä sokerin sijaan muscovadolla eli täysruokosokerilla leivottu Stinan piparkakku maistuu. Ainakaan taikina ei vienyt kieltäni samalla tavalla kuin yleensä...

Nyt iloitsen kuitenkin siitä, että olen viikonloppuna paketoinut kivoja lahjoja, saanut koottua viime viikonloppuna leivotun piparitalon, kokkaillut ensi viikon kiireitä ajatellen ruokaa pakkaseen, arvosanojakin jo pitkälle pohtinut, ja vielä on muutama tunti aikaa nautiskeluun. Kohdallani ne taitavat kulua pienenmoisen jumppailun sekä mahdollisesti kirjallisuuden parissa. Tai sitten lakkaan suorittamisen ja teen jotain ihan pöljää – mikähän kruunaisi hyvän, vaikkakin jopa turhan yksinäisen viikonlopun? Hmmm...

 Työhommia uudella mutteripannulla keitetyn mokan höystämänä. Oli pakko ostaa kahden kupin kokoinen minikeitin, sillä vanhan keittimen kahdeksaa kuppia en edes minä kerralla juo, vaikka mokkaan olenkin nyt täysin hurahtanut. Kaksi espressokupillista tosin tuntuu kovin pieneltä määrältä, joten seuraavaksi harkitsen ostavani neljän kupin keittimen. Vai keitänkö kahvit itselleni aina kahdesti kerralla – sillä tavalla saisi ainakin mokkansa tuoreena.

2 kommenttia:

  1. Minkä kameran hankit? Kielipoliisi huomasi tekstissä pilkun lauseenvastikkeen kanssa. Auts. Vaikka tavallaan ymmärrän, koska lausetta usein hiukan hankala muuten hahmottaa, mutta silti sattuu silmiin.

    VastaaPoista
  2. Lauseenvastikkeen jälkeen seuraisi mielestäni pilkku aika luontevasti. Siinä tekee siis siksi usein virheen. En jaksa korjata! Kamera on Canon EOS 700D.

    VastaaPoista