torstai 5. joulukuuta 2013

Semmoinen

Semmoinen päivä, että ei ainakaan tylsäksi elämä ole muuttunut. Kaikesta huolimatta jälleen jäätiin plussan puolelle. 

Mitä siis oikein tapahtuikaan (todelle)? Vai pitäisikö kysyä, että kuinkas sitten kävikään? Muistanette pöytäepisodini muutaman päivän takaa: värjäytynyt pöytälevy ja sen laukaisema totaalinen ahdistus. Muistanette kaikki muut syksyn valitukseni. Ja muistanette ahdistukseni jo vuosien takaa...

No, töissä oli sitä tavallista, pienellä juhlahumulla höystettynä. Iltapäivällä tuntien maanista suunnittelemista, asioiden järjestelyjä ja puheluja. Päivän hervoton oli kuitenkin se, kun neljän maissa vastaanotin puhelinsoiton Itellalta. Olivat tulossa hakemaan viallista pöytääni pois. Minä, täysin unohtanut, että tuollaista tiistain tuskassa olin mennyt sopimaan, sanon vain, että ei ole mahdollista, kun en ole kotona. Jos varttia yli viisi tulisitte? Seison nimittäin vasta raitiovaunupysäkillä matkalla hakemaan Lyyliä tarhasta, ja Alkoonkin pitäisi ehtiä. Täytyyhän sitä nyt itsenäisyyspäiväksi terästettyä glögiä saada!

Tall Chairs Round Table
Sanovat, että ei onnistu. Minä sanon, että olisitte lähettäneet tekstiviestin ja sopineet noutoajan. Sanovat: Mutta eikö aika ollut sovittu Rum21:n kanssa, sieltähän pöytä oli tilattu. Minä, että ei. Kunnes kesken ratikkamatkan, työkaverin kanssa höpötellessäni tajuan, että niinpä niin, taisinhan minä luvata olla kotona kello neljä.

Haen Lyylin, soitan Rum21:lle, että nyt mokasin. Onneksi siellä jälleen sama mainio asiakaspalvelija kuin viime kerrallakin. Muisti minut jopa! No, sovitaan uusi aika. Alan rentoutua, samalla saavummekin Alkoon. Soitan ystävääni koskevan puhelun. Kiirehdimme vielä suutarille, ryntäämme Lyylin kanssa kotiin, olen jäädä ratikan ovien väliin (jälleen kerran), kimmastun, huitaisen avokämmenellä oven suuntaan dramaattisen mielenosoituksellisesti, kun suutun välittömästi niin kovin hätäistä oven sulkemista – tällä kertaa välissä ei onneksi ollut lasta, kuten niin monta kertaa ennen. 

Ollaan kotona kymmentä yli viisi. Ehdittiin, huokaisen, kun futonin tuojia ei vielä näy. Ehditään jopa syödä päivällinen ennen kuin se saapuu: melkein kuusi viikkoa sitten tilattu patja, tosin vielä ilman suojakangasta, joka mahdollisesti saapuu joulun jälkeen... Luvattoman hidasta, sanon, mutta pärjäileehän tuolla vallan mainiosti ilman suojustakin, sijauspatjan avulla. Järjestelen uuden futonin paikoilleen, pakkaan vanhan vintille vietäväksi. 

Mattress party

Sitten alkaa illan vieraan odotus: Egil on tulossa joulupiparikahveille ja auttamaan patjan kantamisessa ylös. Puhelin soi, mutta soittaja onkin Itella. Tulisivat hakemaan nyt pöydän, olenko paikalla? Olen aivan äimän käkenä: eihän tämän näin pitänyt mennä, mutta hyvä, että menee. Joten kyllä. Ovat kuulemma jo ulkona odottamassa. Minä sanon, että hienoa, tulkaapas ylös asti, pöytä odottaa vintillä. Ja sieltä se ulostautuu minuuteissa; pihalla vielä lätkäisen paketin kyljessä olevaan repaleiseen muovitaskuun sisälle reklamaatiolapun, joka varmasti katoaa matkan varrella, kun ei ole teippiä mukana. Mutta aivan sama, sillä muistan onneksi pyytää palautuksesta kuitin, jota en ole muuten saada.

Hetken päästä saapuu Egil, vanha patja pääsee vintille lepäämään tehtyään patjan työn, juomme lähes kahden tunnin ajan kahveja, puhumme ja olemme ystäviä toisillemme. Mukavaa, että tähän voi lopettaa päivän puuhat ja hiljentyä sen jälkeen Lyylin kanssa testaamaan uutta patjaa, rukoilla iltarukouksen ja luottaa siihen, että huomenna on uusi päivä.

Hyvää yötä maailma!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti