torstai 23. tammikuuta 2014

Vajeita ja suureita

Aamuiset rutiinini, syömiseni, liikkumiseni ja työssäjaksamiseni ovat paremmassa kunnossa kuin aikoihin, ja joulun jälkeinen ryhdistysliike on tuottanut minulle paljon hyvää mieltä. Tunnenkin oloni erittäin tasapainoiseksi. Itken kyllä edelleen paljon, mutta suruni on entistä puhtaampaa: siihen sekoittuu päivä päivältä vähemmän katkeruutta tai vihaa. Itken, koska se helpottaa, mutten ryve surussa.

Olen ollut myös sangen tyytyväinen ruokaremonttiini: en ole sortunut ahmimaan kertaakaan kunnolla – vain pari kourallista pähkinöitä eräänä iltana, kun olisin himonnut suklaata, mutta sitä ei kaapeista sattuneesta syystä löytynyt! Olen siis syönyt säännöllisesti ja terveellisesti; paino tosin on jämähtänyt pari kiloa ylemmäs, kuin mitä se oli ennen joulua... Mutta en huoli siitä ainakaan vielä.

Lupa syödä karkkeja useamman kerran viikossa on ollut kohdallani hyvä idea, ja ainakin toistaiseksi on tuntunut siltä, että sokeria kuluu näin vähemmän, kuin jos karkkipäivä olisi vain kerran viikossa. Silloin sortuisin aivan varmasti paitsi viikottaiseen jättipussiin karkkia myös väliherkkuihin. Nyt ostan kahdesti viikossa pienen karkkipussin ja kolmannella kerralla herkuttelen jotain muuta sosiaalisessa tilanteessa. Muuten sokeria löytyy lautaseltani lähinnä vain hillojen muodossa, sillä syön paljon rahkaa, enkä aina jaksa "vetää sitä raakana".

Hesari kuitenkin herätti minut tänään aamiaisella miettimään niin nukkumista kuin syömistäkin univajetta käsittelevässä artikkelissaan. Aloin pohtia tarvettani syödä melko suuria annoksia etenkin iltaisin väsyneenä. Vaikka syön koostumuksellisesti terveellistä ruokaa, syön sitä kohtalaisen paljon, sillä olen vain niin nälkäinen. Jutussa todettiinkin, että liian lyhyet yöunet lihottavat, sillä väsynyt kompensoi olotilaansa syömällä normaalia enemmän etenkin hiilihydraatteja ja rasvaa. 

Univelkaa rupeaa kertymään jopa säännöllisesti vain tunnin liian lyhyiksi jäävien unien myötä. Havahduin, sillä olen ollut koko tammikuun todella väsynyt etenkin aamuisin, mikä ei minulle ole mitenkään tyypillistä. Nykyään nukun aina ratikassa matkalla töihin ja matkalla töistä kotiin. Toisaalta tuollaiset miniunethan ovat varmasti hyväksi etenkin iltapäivisin otettuina, mutta miksi olen niin väsynyt jo töihin mennessäni?

Food

Olen kyllä nukkunut huonosti. Heräilen yössä parikin kertaa vessaan. Juon ilmeisesti iltaisin liikaa kahvia ja teetä. Toisaalta päässäni pyörii paljon erilaisia ajatuksia, kun herään keskellä yötä: useinkaan en jaksa heti lähteä vessaan, sillä olen fyysisesti niin väsynyt ja jään vain pitkiksi ajoiksi miettimään asioitani. Iltaisinkin olen väsynyt jo melko aikaisin, mutta jään tekemään jotain tyhmää, kuten roikkumaan netissä.

Juttuun liittyvissä hyvän unen vinkeissä kehotettiinkin sulkemaan tietokone, älypuhelin, tv ja vastaavat laitteet tuntia ennen nukkumaanmenoa. Kauhistuin, sillä luin tekstin noin neljä kertaa väärin, ja luulin, että kojeet pitäisi sulkea kolmea tuntia ennen unta. Silloinhan en olisi ehtinyt koneelle esimerkiksi tänään laisinkaan, mutta onneksi hälytys oli väärä! Olin nimittäin kotona vasta kuuden maissa, minkä jälkeen pesin käsipyykkiä, kävin suihkussa ja lämmitin illalliseni, joten tietokoneen sain auki vasta seitsemän pintaan. 

Päätin siis antaa unelle uuden tilaisuuden: aionkin tästä lähtien sammuttaa tietokoneen tuntia ennen nukkumaanmenoa ja vääntäytyä sänkyyn kahdeksan tuntia ennen heräämisaikaa. Olen sitäkin nimittäin venyttänyt viime viikkoina aivan liikaa, luullen, että minulle seitsemän tunnin unet riittäisivät. Ongelmani, kuten niin monen muun nykyihmisen, on se, että kivaa iltapuuhaa on tarjolla runsain mitoin, palauttavaa omaa aikaa tarvitsee tunteja töiden ja velvollisuuksien vastapainoksi, varsinkin kun omat sisäiset velvollisuudet painavat vaakakupissa liikaa. Uni jää kaikelle tälle kakkoseksi – tai sitäkin alemmille sijoille.

Niinpä yritän nyt tinkiä rakastamastani ilta-ajasta: ehkä silitän pyykkiä vain viikonloppuisin, nautiskelen bloggaamisesta vähän varhaisempina tunteina kuin niinä iltayön hetkinä ja vaikkapa vain lakkaan vaatimasta itseltäni tätä puuhastelun ja ystävien tapaamisen ja itseni toteuttamisen määrää. Vaikealta tuntuu, varsinkaan kun en oikein keksi, mistä yksittäisestä asiasta oikein luopua. Tällä viikolla esimerkiksi olen käynyt pitkästä aikaa elokuvissa – sen ansaitsin, koen näin – valokuvauskurssilla, tanssimassa muutaman kerran – terveyden kannalta tärkeää, vaikkei aina niin mieluista; lisäksi olen tehnyt ruokaa, siivoillut, pyykännyt, kuten kuka tahansa joutuu tekemään. Eihän näistä voi oikeastaan tinkiä, eikä tietenkään seitsen–kahdeksantuntisista työpäivistä, vaikkei kukaan työpäivieni pituutta tarkkailekaan. Haluan kuitenkin tehdä työni hyvin, ihan vain stressinkin minimoimiseksi.

Sitä kai on sitten tingittävä iltahengailusta, pohdiskelusta, tyhjäkäynnistä. Kunpa se vain ei kostautuisi.

1 kommentti:

  1. Ainakin mulla sokerinhimo johtuu 95% kerroista univajeesta (loput kerrat lähinnä tarjolla olosta). Kulkuvälineissä nukkuminen on oiva keino paikata sitä! Nopea nukkumaan meneminen (iltahengailun sijaan) on tapa, joka esim. Riinalla on, kadehdin sitä, munkin on tapana jäädä kukkumaan, mutta muistan opiskeluvuosinani hallinneen viidessä minuutissa sänkyyn romahtamisen - tapojaan pystyy kyllä muuttamaan, jos todella on tahtoa (ja tarvetta)!

    VastaaPoista