lauantai 1. maaliskuuta 2014

Elämänväreillä on merkitys

Viikko on vilahtanut. Eipä ole käynyt kirjoittaminen mielessä, mikä oli tarkoituksenikin. Samalla olen ajatellut paljon muutakin kuin mennyttä. Ihan selkeästi on siis... kevät!

Kävelin tällä viikolla joka aamu töihin. Kuusi kilometriä, kuusikymmentä minuuttia halki Helsingin äänikirjaa kuunnellen. Se on tehnyt sekä hyvää että huonoa: hyvää mielelle ja kirjojen kuluttamiselle: kuuntelin neljänä aamuna äänikirjaa, joista ensimmäisen levyn eksoottisesti sekoitetussa järjestyksessä – hemmetin iTunes! Huonoa se on tehnyt vasemmalle lonkalleni, joka on taas kipeytynyt. Epäilen bursiittia eli nivelpussintulehdusta. Kaipa tässä on lääkäri tilattava... Ostin kyllä kipuvoidetta ja ajattelin alkavani venyttelyt, mutta en toistaiseksi ole ns. ehtinyt.

On ollut ihanaa tehdä rauhassa ruokaostoksia, ruokaa ja puuhastella kotona. Mieletön olotila: rauha sielussa. Kyynelittä en tietenkään yhtäkään viikkoa selviä, ja välillä mietin vakavasti, onko itkemiseni aivan tervettä, kun itkeä tirautan kyyneliä ties missä, vanhojen muistojen tai uusien pelkojen tullessa mieleeni: viimeksi valokuvauskurssilla. Onneksi osaan itkeä niin, ettei kukaan (välttämättä) huomaa.

Swimming

Olen miettinyt menneellä viikolla eniten yhtä asiaa: Koulussa sattui välikohtaus, jossa eräs oppilaani oli loukkaantunut verisesti, kun uimaopettaja oli uimahallissa kutsunut hänet jonoon sanomalla, että hei sinä tummaihoinen poika siellä. Tästä juttelivat eri opettajat sitten opettajainhuoneessa eri kokoonpanoilla. 

Eräänä aamuna satuin kuulemaan pätkän keskustelua, jossa eräs kollegani oli sitä mieltä, että eihän tuossa mitään, saisihan häntäkin kuulemma kutsua "vaaleahipiäiseksi". Ei ole tietenkään mukavaa osoitella täällä blogissa tuota tuntemattomaksi jäävää kollegaani, mutta teen sen, sillä vihaksi kommentti itseäni pisti. Melkein ryntäsin siltä seisomalta opettajainhuoneeseen virittämään keskustelua siitä, mikä asema vaalealla iholla tässä länsimaalaisuutta ihannoivassa ja länsimaalaisten alistamassa maailmassa on, mutta päätin jatkaa viihtymistä opettajainhuoneessa vastaisuudessakin ja jätin tuon enemmistön ylimielisyyttä huokuvan kommentin omaan arvoonsa. Otin asian sitten esille myöhemmin eri kollegojen kesken.

Swim
Opettajat kyllä pääsääntöisesti pyrkivät tekemään asiat oikein ja tasapuolisesti. Tietyt, monesti tiedostamattomat toiseuttavat asenteet nousevat esille sitten tällaisten kuohuntojen yhteydessä, kun ollaan yhtäkkiä tilanteessa, jossa kukaan ei saa oppilasta rauhoittumaan ja lopulta hänet joudutaan lähettämään kesken koulupäivän kotiin. Ei aivan normia sekään! 

Toinen kollegani, joka mielestäni on hyvinkin avarakatseinen, mietiskeli opehuoneessa sitä, kuinka uimaopettajan on ollut helppo saada oppilas havahtumaan tällä tavoin  – hän kun sattuu olemaan ainoa tummaihoinen poika luokallaan – sillä uimapuku päällä olevia lapsia ei voi kutsua kuvailemalla esimerkiksi heidän vaatteitaan. On ehkä vaikeaa saada tietoa perille, kun oppilaiden nimiä uimaopettajat eivät tiedä, ja vaikka tietäisivätkin, eivät ehtisi varmastikaan oppia erottamaan, kuka on minkäkin nimen kantaja. Tuskin uimaopettaja kutsumistavallaan on tarkoittanut mitään pahaa. Mutta pahalta se varmasti on kuulostanut. Miltäpä kuulostaisi se, jos uimaopettajat kutsuisivat oppilaita vaikkapa ruumiinrakenteen perusteella: Hei, sinä lyhyt ja lihava...

Otin itse opettajainhuoneessa esimerkiksi tällaisen kommentin, itseeni viitaten: Te pienirintainen, pulleavatsainen rouva, olkaa hyvä ja tulkaa jonoon. Kyllähän siinä hiljaiseksi väki ympärilläni meni. Itse jäin tietysti miettimään sitä, onko mitään hyötyä olla menemättä hymistelyihin mukaan, etenkin kun helposti kuulostan aika aggressiiviselta näissä tunnekuohuisissa kannanotoissani. Toisaalta jos käyttää esimerkkinään itseään, ei niin todennäköisesti loukkaa ketään, kuin jos alkaisi yleisesti paasata yhdenvertaisuudesta. Tällaisesta esimerkistä on sitäpaitsi helpompi saada koppi.

Ehkä siis olen vain tyytyväinen itseeni. Arvokeskustelua, jos jotakin, koulumaailman kiireen keskelle kaivattaisiin entistä enemmän. Viikkoni oli siis siinäkin suhteessa sangen hyvä. Sen jäljiltä olen kuitenkin ollut tavattoman väsynyt. Ehkä kävelemisillä, lonkkasäryllä, pohtimisilla ja lyhyillä yöunilla on jotain tekemistä asian kanssa, mutta viikon aikana päässäni on käväissyt paitsi ajatus siitä, että olen maailman parhaassa työssä, myös siitä, että mitähän seuraavaksi. Kuinkahan kauan tätä hektistä koulumaailmaa jaksan?

Swimming Tien

1 kommentti:

  1. Daniel Hohertin kuva muuten oli Flickrissä cc-merkitty, mutta itse kuvassa on c-merkki... Uskalsin kuitenkin lainata...

    VastaaPoista