sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Lumi tuli, muttei sulanut

Hankin syksyllä elämäni kolmannen Lumi-laukun, Lumi Brandon Tech Bagin, kun puoleen hintaan sellaisen bongasin Diners Club -jäsenyyteni avulla. Laukusta on kuoriutunut vakioveskani, sillä se on tukeva ja tarpeeksi iso opettajaoppaiden jatkuvaan eestaas-kuljetukseen. Lisäksi rakastan sen kahta pienehköä edessä sijaitsevaa vetoketjutaskua, joihin sujautan lompakon ja kännykän, siitäkin huolimatta, että ne ovat tyrkyllä toisillekin näin matkustaessaan. Toisaalta lompakkoa on vaikea saada taskusta ulos, sillä se on niin jämptisti sisällä, joten epäilen, että mahdollisilla varkailla olisi siinä aika lailla tempomista. Kännykän varastamista taas en pelkää, sillä tunnetusti en ole älykännykällinen – jos ns. äitikännyni vie, vie tarpeeseensa.


Ainoa, mikä laukussa toisinaan hämää, on sen väri. Sinapinkeltainen on persoonallinen ja sopii kyllä moneenkin asuuni, mutta väri on kuitenkin jossain valossa vähän ruma, eikä se suinkaan passaa jokaisen mekkoni tai takkini seuraksi. Tänä vuonna olen kyllä rohkaistunut yhdistelemään värejä vähän vapaammin – suomeksi sanottuna vain lakannut kiinnostumasta vaatteiden täydellisestä yhteensopivuudesta monen muun tärkeämmän asian vallattua pääni. Harmikseni olen myös pelkän puolen vuoden käytön aikana onnistunut likaamaan kassiani monestakin kohdasta. Mustassa lika ei näkyisi, mutta sinapinkeltainen kyllä paljastaa läikät...


Väristä huolimatta tämä Lumi tuli jäädäkseen. Toisaalta jos sama kassi löytyisi mustana, en tiedä, miten kävisi tälle sinapinkeltaiselle. Onneksi en aio tehdä laukkuostoksia aikoihin, sillä kokoelmani alkaa olla melko lailla monipuolinen. Ehkä pitääkin nyt vain vähentää "vääränvärisissä" vaatteissa kulkemista ja alkaa mätsätä vaatteita laukun mukaan. Sinapinväriseen sopivat luonnolliset sävyt, ja niihin olen siirtymässä ainakin itsessäni yhä enenevässä määrin: hiuksia en ole juhannuksen jälkeen värjännyt, en juurikaan lakkaa (sormien) kynsiä ja vaikka meikkaamista en suinkaan ole lopettamassa, pystyn lähtemään ihmisten ilmoille meikeittäkin – ja viimeisenä, melko hurjana juttuna itselleni, yritän lopettaa kulmakarvojeni nyppimisen. Se tulee olemaan vaikeaa, sillä olen himonyppijä, ja viime vuodet kulmakarvani ovat olleet kaiken aikaa hiotut, liiankin ohuet ja jollain tavalla minulle sopimattomat. Kaiken tämän tyylilyyleilyn lisäksi iho on usein jotenkin hiertynyt, usein myös tulehtunut nyppimisestä johtuen. Nolottaa myöntää, mutta olen ollut tapani orja tai jopa pakkomielteeni vanki. Lisää tästä projektista seuraa myöhemmin!


Lumi-laukkuni siis symbolisoi itsessäni tapahtuvaa luonnonmukaisuuteen, alkuperäisyyteen liittyvää kokonaisvaltaista muutosta. Kassista piti tulla eroa symboloiva laukku, mutten osannut yhdistää sitä lainkaan siihen. Ostin nimittäin veskan rahoilla, jotka sain Egililtä, kun myin hänelle verhot, maton ja lakanoita – tuotteet, jotka olivat olleet kodissansa lainassa minulta. Välillä kaipaan kauniita verhojani, mutta eipä minulla niille olisi juuri nyt käyttöä. Siispä kannattaa riemuita siitä, että sain näin ovelasti vaihdettua minulle tarpeettomat, vaikkakin hienot tuotteet, tarpeelliseen laukkuun.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti