lauantai 12. huhtikuuta 2014

Kiehtovaa kirjaamista

Olen suorittaja. Kaiken lisäksi kirjaan suoritukseni ylös, säännöllisesti. Viime postauksessa saitte ehkä turhankin tarkkoja tietoja rahaliikenteestäni. Sen lisäksi olen jo vuosikausia kirjannut ylös mm. lukemani kirjat (jo vuodesta 1988!), tekemäni käsityöt sekä liikuntasuoritukseni. Satunnaisesti merkitsen muistiin myös muita, joskus mitä ihmeellisimpiä tekemisiäni tai itseeni liittyviä asioita. Kaikesta en kehtaa edes kertoa, mutta olenpa joskus laskenut, kuinka monta kertaa päivässä käyn vessassa. Ihan vain tietääkseni, että elänkö terveellistä ja normaalia elämää!

Taipumukseni suorittaa ja kontrolloida suorituksiani liittyy varmaan perfektionismiini, mutta mielestäni myös siihen, että päässäni vallitsee jatkuva, osin ahdistava kaaos sekä siihen, että olen tietyllä tapaa luonteeltani kaksijakoinen: paitsi perfektionisti myös taipuvainen heittämään kaiken läskiksi. Jos en esimerkiksi olisi aikoinaan alkanut laskea liikuntasuorituksiani, en olisi välttämättä omaksunut näin liikkuvaa elämäntapaa: hyvän olon tai selkäjumin takia jumppaisin ehkä silloin tällöin, mutta tuskin näin säännöllisesti. Jumppien kirjaaminen ylös nimenomaan yhteisölliseen HeiaHeiaan sitäpaitsi motivoi muutenkin: En halua jäädä neljän tunnin viikottaisesta liikuntatavoitteestani niin, että näen sen visuaalisesti edessäni kaaviossa. Enkä halua saada seuraavan viikon alussa sähköpostiviestiä, että voisit liikkua vähän enemmän, sillä saavutit vain 60 prosenttia tavoitteestasi. Ja tietenkin pieni kilpailu kanssaliikkujien kesken tekee välillä terää: kuka onkaan kuntoillut viikon aikana eniten... ;)

Asioiden ylöskirjaaminen selkeyttää ajattelua ja tukee muistia. Tuskin vuoden lopulla osaisin muuten kertoa, miten paljon olen tanssinut tai uinut; saan suhteutettua liikuntalajeja toisiinsa helposti ja ohjelman avulla kerään myös vinkkejä muiden harrastamista lajeista. Menojen ylöskirjaaminen taas on taatusti vähentänyt niitä: ei tee mieli shoppailla, kun näkee tarkkaan, kuinka paljon on jo (turhaan) tullut kuun tai alkuvuoden aikana ostettua kaikenlaista. Toisaalta menoerittelyn avulla näkee, kuinka paljon pakollisuuksiin oikein meneekään rahaa, eikä siten tarvitse aina tuntea huonoa omaatuntoa, jos ostaa välillä vaikka vaatteitakin.

Tällä hetkellä kirjaan ylös noin kymmentä erilaista asiaa, joista osa liittyy töissäni tekemään kirjanpitoon. Olen kuitenkin huomannut, että vaikka kirjoitan ylös lukemani kirjat, se ei ole viime aikoina onnistunut motivoimaan minua lukemaan. En nimittäin ole ajallisesti lukenut kuluneen vuoden ensimmäisinä kuukausina juuri mitään. Määrissä olen ihan keskiarvossani: kirja kuukaudessa on tavoitteeni, jonka saavuttamiseen olen aina ollut tyytyväinen, vaikkei se nyt niin kovin paljon olekaan. Tänä vuonna olen kuitenkin onnistunut lukemaan jotenkin niin heppoisia romaaneja, etteivät ne ole tuntuneet missään. Silti, ja huolimattani kaipuusta kirjallisuuden pariin, en saa itseäni lukemaan.

Kevääni vähälle luvulle jääneet teokset: Kirjaston kissat -sarjakuvia, espanjan oppikirja, lukupiirikirja Puolikas keltaista aurinkoa sekä ylistystä kerännyt Erkka Filanderin runokokoelma Heräämisen valkea myrsky

Torstaina olin koulutuksessa, jossa puhuttiin lukemisen tärkeydestä. Mitään uutta ei varsinaisesti tullut esille, mutta koulutus antoi kyllä hyvän muistutuksen siitä, kuinka kirjallisuus on paitsi tärkeää, myös ihanaa. Tunsin piston sydämessäni. Miten voinkaan välittää oppilailleni kirjallisuuden ja kielen iloja, jos en itsekään juuri niistä nautiskele? Niinpä päätin, että koska kontrollifriikki olen, käytänpä sitä nyt hyväkseni.

 Ajankohtaishyllyltäni: Oppilaan oikeudet ja vanhempien vastuu on odottanut lukemistaan kesästä asti – kiinnostaa ihan oikeasti, mutta...

En kuitenkaan halua lisästressiä muutenkin hektiseen arkeeni, joten en ala laskea tai asettaa säännöllistä tuntitavoitetta lukemiselle, kuten liikunnan suhteen toimin, mutta päätin kokeilla sellaista, että asetan joka viikonlopun alussa itselleni jonkin lukutavoitteen: esim. lue tunti tänä viikonloppuna tai lue runokokoelmaa sivulle 56. Katsotaan, miten käy. Arkipäivisin saa sitten keskittyä espanjan opiskeluun, joka kyllä edistyy, mutta hyvin hitaasti. Etenen yhden lyhyen kappaleen kahdessa viikossa, mutta massiivisine sanalistoineen se tuntuu nyt aivan sopivalta tahdilta. 

Viikonloppuni lukemattomat lehdet – osin viime viikonlopulta perittyä lukemistoa...

Ehkä tähän sopii nyt todeta, että kukin tahdillaan ja hitaasti hyvää tulee sekä vähemmän on enemmän. Viimeisin näistä on suosikkini, sillä en välttämättä usko siihen, että nopea tahti olisi kenellekään hyväksi, enkä toisaalta halua ajatella lukemisen – tai kielenopiskelun – suhteen niinkään lopputulosta, vaan nimenomaan nautintoa ja sivistystä, tässä järjestyksessä.

1 kommentti:

  1. Olen itse jäänyt harmittelemaan sitä, että en ole pitänyt listaa lukemistani kirjoista. Valitettavasti muisti on lyhyt, vaikka sitä kuinka toisin luulee.

    VastaaPoista