perjantai 18. huhtikuuta 2014

Onnea matkaan, pikku susi

Huomenna hän lähtee lumen maahan, pääsiäismatkalle Saariselälle. Tiedossa kokonainen viikko poissa töistä, suksien päällä! Tuntuu sangen erikoiselta poistua kevään keskeltä, suorastaan kesäisistä tunnelmista, juhannusaatosten, kesätoiveiden parista jonnekin valkeaan. Vaan hyväähän se tekee, päästä keväthangille hiihtelemään, hiljakseen.

Tänään on ollut ilmassa jonkinlaista kevyttä pökerryttävyyttä, varmaan upeasta ilmasta johtuen. Kaipaustakin kenties, mutta ennen kaikkea sellainen olo, että vielä vaikka mikä on mahdollista.

Olin kävelyllä ensin ystävän kanssa, sitten syömässä hänen seurassaan ja vielä kävelyllä yksikseni sen perään. Tuntui aivan siltä, kuin olisi palannut aikojen taakse nuoruuteen. Mutta ei sovi kieltää sitä, että olo edelleen on usein yksinäinen; ehkä se johtuu myös siitä, että olen melkein aina asunut jonkun kanssa: kämppisten, perheen tai vähintään sellaisessa asunnossa, jossa keittiön jakaa porukan kesken, vaikka muuten asumismuoto muistuttaisikin yksiötä.

Tällä viikolla olen valvonut kuin hullu. Iltaisin olen pirteä ja roikun netissä, vaikka päivisin olen nukahdellut ties minne: kampaajan tuoliin, opettajainkokoukseen... Palasin nimittäin Suomi24:n treffipalstalle. Sitä vastoin hylkäsin vaihteeksi toisen nettipalstan sen teknisen toimimattomuuden ja ikävien yhteen- ja yhteydenottojen takia; en pidä chattimuotoisesta lähestymistavasta, enkä siitä, jos ihmiset eivät tajua, että jos en vastaa, minut voi jättää rauhaan. Muutenkin tekisi mieleni antaa ohjeita netissä kumppania hakeville miehille, mutta en tiedä, onko minulla siihen varaa. 

Sellaisen ilmaisen vinkin kuitenkin voisin kertoa, että ei kannata aloittaa profiilitekstiään seuraavantyyppisellä tekstillä: "Olen kahden lapsen isä ja lapset ovat tärkein asia elämässäni, mutta minulta puuttuu kuitenkin se melkein yhtä tärkeä asia eli nainen, joka tykkäisi minusta omana itsenäni." Jestas, mikä mahtava tarjous, ihan pääsisi kakkospaikalle tykkäämään. Entä kuka tykkäisi siitä naisesta? 

Suomi24:n rakenne on hiukan erilainen kuin tämän toisen – jääköön nimeltä mainitsematta kyseinen palsta – joten siellä samanlaiseen pommittamiseen en ole törmännyt. Oikeastaan olen jopa positiivisesti yllättynyt, miten hauskoja profiileita voi olla. Toisaalta etenkin tuolla toisella palstalla korostui yksi suomen kielen opettajan näkökulmasta ikävä juttu: ihmiset eivät osaa kirjoittaa suomea kauniisti: eivät oikein, eivätkä sisällyksekkäästi. Joitain tekstejä suorastaan häpesi, kun ne sisälsivät niin paljon suoranaisia virheitä, eivätkä oikein kertoneet mitään olennaista. 

Loppuun pääsiäisiloksenne päivän laulu – nettitutulta "saatu"; iloitsen pitkästä aikaa musiikista täällä pitkäperjantain viimeisinä tunteina viiniä juodessani. Iloista oloa!



2 kommenttia:

  1. Ihana laulu, mutta käännös englanniksi jätti hieman toivomisen varaa... Kukas kääntäisi uudestaan?

    VastaaPoista
  2. Eikös voisi kääntää suoraan suomeksi? ;)

    VastaaPoista