sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Talous kunnossa?

Innostuin laskemaan viimeisten vajaan kahden vuoden tulojani; olenhan uuteen asuntooni muuttamisesta lähtien, kesäkuusta 2012 kirjannut ylös menoni, joten miksipä ei kirjoittaa samaan Excel-taulukkoon myös tulonsa ja suorittaa sitten pieniä yhteen- ja vähennyslaskuoperaatioita. Pohdinnan jälkeen päätin raottaa näitä talouteni iloisia lukuja teillekin, vaikka leimautuisinkin sen myötä tuhlariporvariksi. Onhan täällä kaikenlaista muutakin tullut paljastettua, joten ehkäpä tämä postaus lähinnä haastaa ynnäämään kunkin lukijan omia talouden kustannuksia. Tuskin se elämä kellään ainakaan tässä kylässä halpaa on. :)


@Doug88888


Olen ollut huolissani pärjäämisestä etupäässä asumistarpeideni takia; asunnostani tulee korkojen noustessa minulle liian kallis – korothan ovat olleet koko täällä asumiseni ajan hyvin alhaiset, mutta tuskin ne alhaisina aina pysyvät. Asuntolainan lisäksi minulla on valtaisa summa remonttilainaa taloyhtiölle, opintovelkaa sekä lisäksi kulutusluottoa (korotonta onneksi, sukulaiselle), sillä asunnon etsimisessä holahti se reilu kymppitonni. Lainojen maksuun kuukausitasolla meneekin reilut 1100 euroa, minkä lisäksi pakollisia asumiseen ja elämiseen liittyviä kustannuksia (sähkö, puhelin, netti, vakuutukset yms.) on keskimäärin sadalla eurolla kuussa. En kuitenkaan pysty ajattelemaan, miten muutenkaan homeallergiani vuoksi asuisin kuin omistusasunnossa ja mieluiten tietysti myös mahdollisimman lähellä Lyylin isää lasta koskevien käytännön asioiden vuoksi. Veikko onneksi kustantaa suuren osan Lyylin menoista, mistä olen kiitollinen.


Mike Behnken


Tähän asti koko viisivuotisen opettajaurani ajan olen saanut aina lisätunteja, joiden avulla tienaan nettona tällä hetkellä noin viisisataa euroa kuussa peruspalkan päälle; lisätunteja on minulla ennätykselliset kuusi. Näiden tuntien avulla nautin elämästäni: käyn usein ulkona syömässä, pääsen matkustamaan ja tekemään toisinaan isompiakin hankintoja, kun peruspalkka menee ns. pakolliseen. Lisätuntien varaan en elämääni kuitenkaan voi laskea – enhän edes tiedä ensi vuodesta varmaksi, missä ja millaisia töitä teen!

Ruokaan minulla on aina, jo opiskeluaikoina, uponnut paljon rahaa, sillä ostan laadukkaita tuotteita, paljon vihanneksia ja hedelmiä sekä puhdasta, mahdollisimman käsittelemätöntä ravintoa. Se jos jokin on kallista! (Eikä ruokahaluni ole niitä lintumaisimpia!) Halvempaa olisi syödä halpoja, energiapitoisia ja vähän suoja-aineita sisältäviä valmisruokia tai puolivalmisteita ja kaikkein halvimmalla pääsisi, jos heittäytyisi tämän päälle vielä saamattomaksi, antaisi itsensä lihota ja lakkaisi kuntoilemasta. Omasta pussista häviäisi monta kustannusta, mutta kenties sellaisia ilmestyisi matkan varrella uusia vähintäänkin yhteiskunnan maksettavaksi...


 Billy Wilson


Ehkäpä hiukan liioiteltua ajatella näin, mutta kyllähän esimerkiksi Jenkeissä näkee tämän ilmiön: köyhillä ei ole varaa olla terveitä! (En toki ole millään mittapuulla köyhä itse, mutta näin yleisellä tasolla.) Itse rupesin pohtimaan luomuun laittamiani pennosia, sillä viimeisen kahden kuukauden ruokalaskut ovat tehneet palkkapussiini viidensadan euron lommon kuukautta kohden; keskimääräisesti ruokaan minulla on kuluneiden kahden vuoden aikana mennyt 350 euroa kuussa. Sekin on todella paljon, ottaen huomioon, että syön päivittäin töissä neljän euron valvonta-aterian, mikä sekin tekee noin 80 euroa lisää ruokakustannuksia. Lisäksi käyn ulkona hyvin usein syömässä, keskimäärin 140 eurolla kuussa; tosin tähän lukuun kuuluvat myös ulkomaanmatkojen ruokakustannukset. Aivan valtavia summia, ottaen huomioon, etten nykyään syö edes punaista lihaa enkä kanaa!

Missä siis säästää? Jos elämäntilanteeni olisi toinen, tuskin tällaisia ravintolakustannuksia minulle ehtisi kertyä. Kotona syötäisiin isomman perheen kanssa useammin. Yksin tai kaksinkaan ei aina jaksa, eikä ole sellaista taloudellista painettakaan jaksaa. Toisaalta, jos olisin saanut sen, mitä olisin halunnut: monilapsisen ydinperheen, en ehkä pystyisi ostamaan näin paljon luomua enkä tarjoamaan lapsille esimerkiksi tällaista pähkinävalikoimaa, mitä monipuolisimpia kotimaisia marjoja, erikoissuklaita, mitä nyt siis pystyn. Kuulin tosin hyväksi vertailuluvuksi opiskelutoverini kaksi–kolmilapsisen luomua kasvisruokaa syövän perheen ruokailukulujen summan, eikä se nyt niin valtavasti eronnut henkeä kohden minun luvuistani. Joten ehkä syytä mihinkään itseruoskintaan ei tässä suhteessa ole, jos kerran luomua haluan ostaa.


Bethan


Muutenkin olen tullut pikkuhiljaa siihen lopputulokseen, etten juurikaan pysty laskemaan kulujani: toki voin lopettaa ulkomaanmatkat ja siirtyä enenevässä määrin ostamaan vaatteita kirpputoreilta, mutta mielestäni periaatteeni ostaa kunnollista, kun ostaa, on hyvä. Kuukaudessa minulla on viimeisten kahden vuoden aikana mennyt keskiarvoisesti 90 euroa vaatteisiin, mikä ei ole mitenkään paljon. Siihen summaan kuuluvat niin suutarikustannukset, uudet korut kuin vaatteiden pesettäminen tai korjauttaminenkin, kun sellaistakin tulee teetettyä. Laskekaapa itse vaikkapa puolen vuoden ajalta vaatekuluja! Lapseen kuukausittain kuluva summa onkin suunnilleen sama, siis ruokaa lukuunottamatta, ja Lyylille vaatteita ja leluja ostavat muutkin. Mielestäni siinäkään suhteessa en siis törsää, vaikka laatumerkkejä hankinkin. Kirjoja, musiikkia tai lehtiä en myöskään paljoakaan ostele, mutta esimerkiksi Helsingin Sanomien tilaaminen on niin kallista, että se lisää tuntuvasti kirjallisuusmenoja. Muuten askartelu-, kirjallisuus- ja toimistokustannuksiin minulta menee noin 50 euroa kuussa. Lahjoihinkin menee enemmän, keskimäärin 90 euroa kuussa! Harrastuksiin olen käyttänyt vain noin 40 euroa kuussa, mikä on vähemmän kuin esimerkiksi kuukausikortti kuntosalille.


Mauritzio Abbate


Olen viime vuodet tehnyt lähes kuukausittain hankintoja keittiööni ja kotiini, ja pianhan ne hankinnat on sitten tehty tuleviksi vuosiksi. Kodinlaittoon menikin viime vuonna keskimäärin 180 euroa kuussa, mutta tuohon summaan sisältyy lähes tuhat euroa maksanut uusi laatupatjani.  Nykytekniikka kuitenkin kestää vain hyvin rajallisesti, ja aina tulee eteen uusien hankintojen tarvetta: silmälasit, uusi tietokone häämöttävät jo näköpiirissäni. Mistä tällaisiin isompiin investointeihin rahat?

Tänä vuonna olen ratkaissut ongelman menemällä kesällä viikoksi töihin. Ensi lukuvuonna, jos ja kun lisätunteja ei minulle heltiä, olen yksinkertaisesti valmis tekemään iltatöitä kerran viikossa, ehkä jopa kahdesti. Olemme sopineet, että Lyyli menee silloin isälleen tai järjestän hoidon muulla tavoin. Silloinhan työpäiväni koululla lyhenevät, joten ajallisesti en välttämättä menetä aivan valtavasti tällaisessa järjestelyssä. Toki siirtymiset vievät aikaa – ja alussa tuntien valmistelu uudenlaiselle kohderyhmälle. Tarkoituksenani olisi opettaa aikuisia, joko yksityisoppilaina tai esimerkiksi työväenopistossa. Katsotaan miten käy!

Tiedän hyvin sen, että olen vähän holtiton rahojen käyttäjä: makuni on kallis. Toisaalta en shoppaile määrällisesti paljoa, en matkustele jatkuvasti enkä asu mitenkään pröystäilevästi. Vertailuryhmääni, akateemisesti koulutettuihin vanhoihin ystäviini verrattuna tuloni ovat jonkin verran pienemmät kuin suurimmalla osalla, ja kyllä senkin jossain määrin huomaa elämäntyyleissä, vaikka mitään radikaaleja eroja ei varmasti ole. Tällä hetkellä olenkin siis hyvin tyytyväinen siihen, että saan unelmieni ammatista sellaisen korvauksen, jolla pystyn elämään näin mukavaa elämää. 

Näitä menoja tarkemmin katsellessa havaitsin kuitenkin sen tosiasian, että vähentämisen varaakin olisi; ehkä pitäisi tarkemmin suunnitella, lainata kavereilta, kirjastosta ja miettiä, mikä todellakin on tarpeellista, mikä ei. Mutta niin kauan, kun on nämä tulot, on myös nämä menot. Ehkä järkevintä on nyt vain lopettaa valittaminen rahan puutteesta, sillä puutetta ei ole nähtävillä ainakaan tilastojen valossa.


 Thomas Leuthard


Toisin lienee laita luokanopettajien, joilla ei ole ylitunteja. Mietinkin useasti mielessäni: miten he selviävät, jos eroavat ja joutuvat pakkoraossa ostamaan asunnon ilman minkäänlaista pääomaa, vieläpä joltain tietyltä alueelta. Omalla kohdallani kävi ehkä sattumalta mäihä: valitsin hyvän aineen sekä hyvän kohderyhmän opetettavaksi – töitä riittää ja opetusvelvollisuus on pieni, jolloin lisätunneille on mahdollisuus, eivätkä ne silti kuormita aivan liikaa. Vaikka matkassa on muuten ollut epäonnea, olen siis selvinnyt taloudellisesti aika lyhyessä ajassa omille tolpilleni, ainakin melkein. Ei ole syytä surra rahanmenoa: eiköhän ne pennoset elämiseen ole tarkoitettu!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti