perjantai 4. huhtikuuta 2014

Uuden ajan henkilöitä

Ken keksi kesäajan, hänet suohon laulettakohon!

Täällä voidaan uudesta kellotuksesta huolimatta mainiosti, mitä nyt aamuisin ei tahdota saada silmiä auki. Torstaina torkutin puoli tuntia! Se on uusi ennätykseni. Sen perään ei enää sitten ehtinytkään kävellen tarhalta töihin, mutta ehti kuitenkin muilla keinoin. Ja kerkesi istua tovin opettajanhuoneessa teetä juoden ja elämäntarinaansa aamulta kertoen. Tärkeää sekin – jotain sellaista, mitä en enää juurikaan töissä tee – ennen en välituntisin paljon muuta tehnytkään.

Kerron pienen ihastuksen, koska haluan sen jakaa. Se on söpö tarina, eikä liian vakava. 

Meillä töissä on ollut yhdessä erityisluokassa harjoittelija usean viikon ajan. Ihanan rauhallinen, ehkäpä itseni ikäinen tai vähän nuorempi mies. Ihastuin häneen, höpsöä, vaikka hän saattaa tosiaan olla minua jonkin verran nuorempi ja on melko lailla isokokoinen. Yleensä pidän itseni kokoisista miehistä – tai no, tietysti vähän suuremmista, mutten liian pitkistä ainakaan. Luulen, että tämä harjoittelija huomasi ihastukseni, koska saatoin tuijotella pitkiäkin aikoja häntä. 

Tänään harjoittelija kävi leipomassa luokan yhden oppilaan kanssa tiloissa, joissa itse vietin aikaa töiden jälkeen tunteja suunnitellen. Oli aika vaikeaa. Ei tullut keskustelusta juuri mitään, vähän siinä vaan tuijoteltiin ja vaikeina hymyiltiin toisillemme. Outo, jännitteinen ilmapiiri. Oppilaskin oli aivan hiljaa, vaikka yleensä on hyvinkin energinen ja puhelias. 

Tiedän, että harjoittelija on maanantaina viimeistä päivää koulullamme. Olen jo harmitellut sitä monta päivää. Ei enää ketään, jota katsella ja jonka läsnäolosta nauttia. Tiedättehän tunteen, kun joku ihastus on lähimailla, niin ei tarvitse edes katsoa ympärilleen, kun aistii toisen olemassaolon. Taisin jopa tirauttaa pari kyyneltä asiaa ajatellessani, mutta ehkäpä ne olivatkin onnen kyyneliä!

Tylsempää kuitenkin mennä maanantain jälkeen töihin. Mutta iloitsen nyt siitä, että ihastuin, koska se on merkki siitä, että voin hyvin.




Toinen tarina kuuluu nettimaailmasta: Lopetin suomi24.fi:n treffipalstalla oleilun. Se ahdisti, vaikka yksi mukava keskustelukumppani siellä olikin, ihan kaveripohjalla tosin. Sen sijaan liityin kontakten.fi-sivustolle, jopa maksoin palvelusta! Se on paikka, josta löysin aikoinani Egilin.

Kontakten-sivustolla oleilu ei tunnu niin ahdistavalta kuin Suomi24.fi; ehkä kieli vaikuttaa. Profiilini on tällä hetkellä pelkästään ruotsinkielinen. Olen yrittänyt kyllä päivittää sitä moneen otteeseen, mutta palvelussa on jokin vika. Silti olen saanut ihan mukavia yhteydenottoja, ja nautin niistä, vaikken elämäni rakkautta kyllä uskokaan löytäväni netistä. Outo tuo tunne, niin vahva fiilis siitä, että tosielämässä tämä tapahtuu.

Yksi saamistani viesteistä oli mitä herttaisin, tosin samalla myös hieman huvittava. En tiedä, onko eettisesti väärin lainata pari lausetta siitä tänne, mutta kun tulin viestistä niin hyvälle päälle, että sitäkin iloa voisin jakaa:

"Ihastuttavia kuvia Teistä, olette varmasti tyylitietoinen nainen. En voi muuta kun ihailla kauneuttanne, tai kenties - voisin säveltää Teille nimikkosävelmän jos sellainen kiinnostaa. Pidättekö musiikista? ---"

Kirjoittajana siis pohjoissavolainen 77-vuotias mies, joka etsii 30–52-vuotiasta naista. Ja minähän sovin tuohon ikähaarukkaan. ;)

Suloista ja surullista samaan aikaan, kuten niin monen elämä. Ehkä alan hyväksyä sen, että sellainenkin elämä on hyvää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti