perjantai 16. toukokuuta 2014

Et ole yksin

Ei ole mitään mullistavaa kerrottavaa. Ei vieläkään – sitä hetkeä odottaa kyllä kuin kuuta nousevaa.

Elämällä on kuitenkin muunlaiset hetkensä. On niitä pöhlöjä aamuja, jolloin tajuaa, että käveltyään puoli tuntia töihin on jättänyt tanssikortin kotiinsa. Tanssivarusteita toki on raahannut mukanaan epämukavasti nysväkkäkassissa olalla. Samaisena päivänä kotiuduttuaan huomaa, että jätti kenkänsä töihin – siis niistä töissä olevista seitsemästä parista ne, jotka oli ajatellut ottaa Turun-reissulle mukaan. Kotona kenkiä ei tietenkään ole yhtään sopivaa paria odottamassa, paitsi ne uudet kengät, jotka nirhaavat jalat nilkoista verille. ;) Sitä varten on onneksi käyty apteekissa ostamassa haavanhoitovälineistöä. Päätetään kestää, taas kerran, taas jonkin asian suhteen.

Mutta sitten on niitä hetkiä, jolloin nauraa ääneen, joko hauskan jutun tähden – tai elämän pimeän puolen paljastuessa: Suomi24:ssä odottaa viesti, jossa lukee: "Moi :) Tässä olisi laadukas mies seuralainen tarjolla sulle ;) Ilta 400€ ja yö 700€. ---" Onko todellista? Onko epätoivoista vai typerää vai mautonta? Paras vastata tyylilleen uskollisesti, sillä tietenkin suutahdan: "Tää oli paras. Mun taksani tosin ois korkeammat, joten jäisit miinukselle. Ei varmaan kande toista kertaa kokeilla kepillä jäätä, jos lukea osaa." Profiiliin kun voi kirjoittaa, mitä etsii: elämänkumppania, ystävyyttä, seksiä... Minulla mainitaan nuo kaksi ensimmäistä, vaikka oikeastaan en tiedä, etsinkö netin syövereistä yhtään ketään tai mitään.

Mutta nyt etsin muualta: katseeni on levoton, tarkkailen ihmisiä entistä purevammin. Se on väsyttävää, puolin ja toisin varmasti. Tapanani tosin on muutenkin tarkastella ihmisiä, joten en tiedä, eroaako tämä siitä millään muotoa. Ehkä ei. Inhorealistisesti mietin myös rakastuneita pareja nähdessäni, että nauttikaahan nyt, pian tuo on menneen talven lumia. En kai enää usko. Surullista sekin. Toisaalta olen luonteeltani kiperä ja kiivas, joten en tiedä, onko ajatuksillani edes itselleni painoarvoa. Ne ovat sellaisia purkauksia, joiden avulla selviän. Kiukku auttaa eteenpäin, masennus lukitsee.

Nyt on kuitenkin varattu lääkäri, ehkä sieltä saa jotain iloa, ehkä sen kautta saa lukkoja auki. Toisaalta en oikein tiedä, mitä tässä suren: yksinäisyyttä ja sitä, että elämä ei ole enää niin mahdollista kuin kymmenen vuotta sitten? Silloin sinkkuus ei tuntunut pahalta, vaikka olin siihen asti ollut aina yksin. Silloin elämä oli vielä niin kesken. Nyt moni asia on valmiimpaa. 30–40-vuotias perheenäiti voin olla vain yhden kerran, ja ilmeisesti ne vuodet on minulla nyt lukittu tähän vaihtoehtoon. Kuinka hienoa olisi ollut saada lapsia niin, että olisi samalla saanut elää normaalissa parisuhteessa. Hienoa olisi ollut selvitä ilman näitä katkeria, jankkaavia vuodatuksia.

Onneksi elämässä on hetkensä: on hetkiä, jolloin toinen sanoo töissä: Kuule, mennään kahville. Toinen, joka on myös eronnut. On heitä, joita elämä ei ole kohdellut kuin rankemmalla kädellä. Toisaalta onneksi on myös heitä, jotka ovat saaneet sen, mitä minä en. Se antaa toivoa, että maailmassa on myös muuta kuin iso virhe. Ehkä voin juoda pisaran heidän onnestaan.

Razlan: So Far, Seoul Good Day 4

2 kommenttia:

  1. Olen miettinyt paljon sitä, onko yksin oleminen helpompaa niille, jotka ovat aina olleet yksin, vai niille, jotka ovat eronneet. Minulle on ollut itsestään selvää ala-asteelta asti, että elän aina yksin, ja nyt kun yksin asumista on takana 12 vuotta, en oikein osaa kuvitella muunlaista elämää. Käydessäni yksin eläville tarkoitetuissa tilaisuuksissa olen tavannut monenlaisia ihmisiä, joilla on hyvin erilaisia suhtautumistapoja tilanteeseensa. Olisiko niin, että yksin olemisen yksi iso ongelma on sen stigmatisoiva vaikutus (http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1399956927220)? Yksin oleminen marginalisoidaan jo pienten lasteen maailmassa. Onko yhtään satua, jossa hyvä ihmishahmo olisi yksin?

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista! Kiitos siis hienosta kommentistasi! Jotenkin tuntuu siltä, että täytyy vielä pohtia tätä yksinolon problematiikkaa uudessa postauksessa, kunhan pääsen jälleen kirjoitusfiilikseen!

    VastaaPoista