tiistai 27. toukokuuta 2014

Kiire

Tylsää todeta, että kiire on ollut. Niin olette varmasti hiljaiselostani päätelleetkin.

Kiirettä voi olla monenlaista. Usealla vastaeronneella tuntuu olevan kiire uuteen suhteeseen. Kiire jatkaa elämäänsä. Aika monella meistä on kiire suorittaa elämäänsä, kiire toteuttaa itseään.

Minun on tehnyt mieli jättää leikki kesken monta kertaa viimeisten viikkojen aikana. Lopettaa kaikki suorittaminen ja kaiken tavoitteleminen. Olen niin väsynyt ja täynnä kyllästystä. En kuitenkaan pysty, enkä loppujen lopuksi halua, koska joutuisin samalla luopumaan monesta hienosta asiasta. 

Haluan kävellä töihin, sillä haluan olla hyväkuntoinen ja virkeä. Haluan, että on siistiä, joten siivoan. Haluan nähdä ystäviä, käydä tanssitunneilla, tehdä käsityötä, lukea ja leipoa ja tehdä ruokaa. Ja kun haluan kaikkea tätä, seurauksena ei ole muuta kuin – kiire.

Yhdessä asiassa olen päättänyt olla kiirehtimättä: puolison etsimisessä. Olen ottanut uusia askeleita tällä saralla muuttuen entistä aktiivisemmaksi etsijäksi; aikaa saa tähänkin uppoamaan. Mutta samalla olen entistä kriittisempi tiedostaen sen, että ehkä en löydä sitä oikeaa vuosiin. Juttelen mielelläni uusien ihmisten kanssa verkossa, mutta jos keskustelu alkaa mennä sellaisille linjoille kuin "haluan tietää sinusta kaiken: mitä syöt, juot, millainen koti sinulla on, millaista kirjallisuutta luet", panen pisteen juttelulle. Kokemukseni mukaan henkilö, joka muutaman alkutervehdyksen jälkeen on yli-innostunut tietämään "kaiken" toisesta, haluaa vain edetä nopeasti, kiirehtien mielessä yksi päämäärä: täyttää se tyhjiö, jonka joku toinen ihminen on ennen täyttänyt. 

Mielestäni oikea suhde voi syttyä salamannopeasti. Mutta kiire on siitä touhusta kaukana. Oikeassa ihastumisessa ihastuu ennen kaikkea toiseen ihmiseen ja antaa hänen omalla painollaan kertoa "kaiken". Totta kai sitä haluaa tietää asioita uudesta ihmisestä, mutta jos painopiste on toisen "laatikoittamisessa", suhde on väärä. Sellainen nimenomaan oli minun ja Egilin suhde: etsimme aivan erilaisia ihmisiä, mutta laatikoimme toisemme sellaisiksi kuin toivoimme. Lopulta kumpikin alkoi voida pahoin, kun ei saanut olla se, mikä on. 

Alussa ihastuksen tunne peittää taustalla pakottavan kiireen. Mutta ennemmin tai myöhemmin paljastuu, että suhteen synnyttävä voima olikin jokin muu kuin aito kiinnostus toiseen. Suhteen synnyttivät intohimo ja tarve olla jonkun kanssa.

Toisaalta pitää osata erottaa kiire ja jämpti, tehokas tekeminen. Arkielämässä saan itsestäni aika paljonkin irti tehokkaalla toiminnallani; kiireen tuo mukaan vain se, etten malta välillä kunnolla levätä, vaan jään tekemään jotain puolella teholla. Jos tekee kunnolla sen, mitä on aikonut ja halunnut, vaikka haluamisen kohteita olisi paljonkin ja jättää myös palautumiselle aikaa, kiireen oloa ei pitäisi syntyä. Tietenkään aivan liikaa ei voi kalenteriin silloinkaan mahduttaa, mutta hyvällä suunnittelulla tuonkin tajuaa. 

Ehkä näin on uutta suhdettakin metsästäessä: saa olla tehokas etsijä ja kokeilija, mutta puolella teholla sinne tänne sohiminen ei kannata. Etsimisen pitää olla suunnitelmallista: kun tuntee itsensä ja tietää mitä haluaa, ei lähde ihan kenen tahansa melko sopivan matkaan. Ja palautumiselle pitää tässäkin tehtävässä jättää aikansa.

Kiireeni olkoon siis kuopattu, kaiken lisäksi hyvällä ajoituksella, sillä näinä päivinä on kulunut edellisten suhteitteni puoliintumisaika – tunnenkin toipuneeni niiden taakasta. Nyt suren vain sitä, että olen yksin. Seuraavaksi pitää siis lähteä kuollettamaan surua, sillä kiirettäkin suurempana se elämääni häiritsee.


Tyttäreni Lyyli vuonna 2013, sisareni ja minä (veikkaisin) vuonna 1983; ei ollut lapsena minulla juurikaan suruja eikä varsinkaan kiirettä – milloin ja mistä ne otin elämänkavereiksi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti