keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Kauden kirjat

Luen harvoin ja valikoidusti, mutta luen. Useimmiten pyrin lukemaan laadukkaita, hyviä arvosteluja keränneitä kirjoja, välillä klassikoita, välillä ajankohtaisia teoksia – 99-prosenttisesti suomeksi, mutta sekä käännöskirjallisuutta että kotimaisia kirjoja. Koska en ole mikään nopea, tehokas tai himokas lukija, melko usein lukulistani pääteokset ovat lukupiirimme, kirjallisuusryhmä Luotaajien valitsemia seuraavan (tai edellisen) tapaamiskerran teoksia.

Tämä kevät meni lukemattomuuden tilassa, mutta vappulomaksi innostuin, ja aloin shoppailla. Jos jotain rakastan, niin kirjojen ostamista. Lastenkirjoja suorastaan keräilen – niitä toki tarvitsenkin ja käytän työn ja tyttären puolesta paljon – mutta nyt olen saanut himon hankkia myös entistä laajemman aikuiskirjaston. Ketäköhän tai mitäköhän varten? Kirjahyllyjen hyllymetrit alkavat myös olla jo täynnä, eikä alle 30 neliöön saa enää kolmatta kirjahyllyä... 

Tänään käytiin Porissa kirja-alessa ja löysin paikallisesta Suomalaisesta, mitä todella tarvitsen: edullisia lasten runokirjoja kesätyötäni, lastenleirin runo-oppitunteja varten. Samalla hankin myös pari kesälomakirjaa, sillä suunnitelmani lukea Donna Tarttin Pieni ystävä ei ottanut sujuakseen. Teos on pitkä, pienellä präntillä painettu ja saanut lisäksi lähinnä kriittisiä arvioita, joten päätin hypätä suoraan Tarttin tuoreimpaan, kehuttuun teokseen Tikliin, kunhan löydän sen jostain joko edullisesti tai lainaksi. Kirjalla oli tuhannen jono kirjastossa, vaikka tosin yli kolmesataa nidettäkin lainattavana. 


Kauden kirjojani ovat tähän mennessä olleet Pauliina Rauhalan Taivaslaulu ja Alice Munron Hyvän naisen rakkaus. Taivaslaulun luin vähän välikirjana, sillä aihe oli mielenkiintoinen. Kirja oli helppolukuinen, kuten arvata saattoi, eikä oikeastaan jättänyt minulle minkäänlaista makua suuhun. Ehkä pitäisi kokeilla saman teeman toista teosta, kymmenkunta vuotta sitten ilmestynyttä Juha Itkosen Myöhempien aikojen pyhiä -romaania, josko se herättäisi enemmän pohdittavaa. Toki Rauhalan teos oli kannanotto, silmien avaus tärkeään aiheeseen, mutta jotenkin olisin kaivannut siltä vielä enemmän kyseenalaistamista ja laajempia pohdintoja. Etenkin perheen isän hahmo jäi vähän ontoksi, ja mielestäni loppuratkaisu löytyi kovin kevyesti, kuin unessa. Uskon kuitenkin, että luen Rauhalalta lisääkin, jos hän vain jatkaa kirjoittamista. Rauhalan kerronta oli miellyttävää, ja pidin kirjan vertauskuvallisista kohdista: samaistuin kaivamaan kuoppaa, jonka pohjalle päähenkilö oli mielikuvissaan joutunut.


Alice Munro voitti Nobelin viime vuonna, eikä suotta. Hyvän naisen rakkauden novellit antoivat paljon, ja tykästyin etenkin niiden ihmiskuvaukseen. En ole mikään novellien suuri ystävä, sillä kun kerran pääsen kertomuksen sisälle, jatkan sitä mielelläni pitkään – minulle siis loppujen lopuksi taitavat sopia paksut kirjat – ja tässäkin kokoelmassa tökki se, että kun oli saanut yhden novellin luettua, alkoi toista ja joutui keskeyttämään sen, ei välttämättä jatkaessaan oikein hahmottanut, kuka oli kuka ja missä mentiin. Toisaalta kirjan novellit limittyivät toisiinsa niin aikakautensa, mantereensa kuin naishahmojensakin välityksellä ja tarinoiden ollessa herkullisia suurin osa jäi mietityttämään jälkeenpäinkin. 

Jotkut novelleista olisin voinut lukea heti uudelleen; kaikkein eniten pidin niistä naishahmoista, joiden elämään liittyi ero tai joiden viitattiin myöhemmin eroavan joko uudesta rakastetustaan, pitkäaikaisesta kumppanistaan tai ensirakkaudestaan. Kaikki päähenkilöt tuntuivat jollain tavalla olevan näitä ns. epäonnistuneita, mutta epäonnistumista ei novelleissa puettu synkkään mustaan kaapuun, vaan se tuntui kuuluvan elämään yhtä lailla kuin mikä tahansa arkinen asia. Arkisuus, hitaus ja menneen maailman miljööt toivat novelleihin hehkua, jota imin sisääni. Ollapa niin hidas, ollapa niin tyytyväinen, vaikka kaikki olisikin aivan yhtä näennäisen tylsää kuin näissä novelleissa!


Seuraavaksi listalla odottaa kolmella eurolla alennusmyynnistä löytämäni Asko Sahlbergin He. Olen lukenut Sahlbergiltä vastaavankaltaisen sota-aikaan liittyvän pienoisromaanin nimeltään Yhdyntä – sekin löytyi aikoinaan kirja-alesta muistaakseni kahdella eurolla. (Ja kyllä, sen ostaminen oli noloa, vaikka kirja ei suinkaan ole aikuisviihdettä!) Yleensä en mielettömästi lämpene sota-aikaan sijoittuville teoksille, mutta jos kirja on hyvin kirjoitettu, ei aikakaudella tai taustatapahtumilla ole väliä. Jossain määrin Kjell Westön loistavat romaanit ovat avanneet kiinnostustani sota-aikaa kuvaavia kirjoja kohtaan. Ihmiset elivät silloinkin henkisine ja seksuaalisine tarpeineen ja tunteineen, ja näitäkin ihmisen elämän puolia sota vain sotki lisää, niin kuin niissä ei itsessään olisi jo tarpeeksi.

Nyt toivon, että jaksan ja haluan lukea paljon, että pystyn uppoamaan kirjojen maailmaan unohtaen tämän maailman murheet. Olen pystynyt siihen kerran aikaisemminkin, ehkä nyt on taas sen aika?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti