sunnuntai 8. kesäkuuta 2014

Syömiskatselmus

Terveelliseen elämään olen ollut koukussa koko aikuisikäni, siis nyttemmin 18 vuotta, mutta joulun jälkeen jouduin tehostamaan syömistottumuksiani, kun huomasin syksyn aikana saaneeni kilon–kaksi täydennystä. Kevät kuitenkin meni näine kiloineni, vaikka sainkin syömiseni pääsääntöisesti kuntoon. Nyt kesän alettua huomaan syöväni niin terveellisesti kuin voin, tiettyjä poikkeustilanteita lukuunottamatta. Entinen syömishäiriöinen on nimittäin ainakin silloin tällöin myös nykyinen syömishäiriöinen, mutten anna sen häiritä elämääni, kunhan vaiva ei muutu jokapäiväiseksi kiusaksi. – Tällä viittaan siis siihen, että minulla on taipumus vedellä esimerkiksi suklaata kaksin käsin, jos sellaiselle päälle satun. Nykyään syön kyllä pienempiä herkkuannoksia kuin joskus kaameimpina aikoina, mutta aivan liian nopeasti. 


Mitä siis on tapahtunut? No, ensinnäkin olen kitkenyt karkinsyöntini minimiin: töissä sorrun, kaverien luonakin kenties, mutta itse ostan karkkia enää todella harvoin, jos koskaan. Muutenkin olen pystynyt vähentämään ylimääräisen lisätyn sokerin käyttöä; esimerkiksi hilloja en syö enää lainkaan arkisin. Pehmeät juustot ovat herkkuruokaa, joita syön joko pieniä määriä arkena tai keskisuuria viikonloppuisin, siis aina silloin tällöin, en suinkaan joka viikonloppu. Viiniä virtaa edelleen, mutta kaiken muun alkoholin olen (lähes täysin) hylännyt. Syön melko vähän leipää, mutta paljon puuroa, rahkaa, raejuustoa, vihanneksia ja marjoja. Herkuttelen kuitenkin säännöllisesti, mutta yritän pitää maltillisia herkkuhetkiä viikossa kaksi–kolme, siinä jopa onnistuen.


En halunnut kuitenkaan tulla kertomaan näistä tylsistä yleislinjauksista, vaan niistä pienistä muutoksista, joita olen viimeisten viikkojen aikana tehnyt. Enkä pelkästään ole ajatellut ulkomuotoani viilaukseen ryhdyttyäni, vaan ikävä kyllä kuvioon on pitkän tauon jälkeen astunut mukaan närästys, jonka takia syön nyt melko vahvoja lääkkeitä – ja yritän vähentää kahvin ja teen juontia, siinä juurikaan edistysaskelia ottamatta. Kahvia tosin juon espressopohjaisessa muodossa vain noin kerran päivässä, iltaisin. Suklaakaan ei varmasti ole vatsalle sitä parasta herkkua, mutta siitä(kään) en ole valmis luopumaan. Kummallista tässä närästyksessäni tosin on se, etten aina osaa ennustaa, mistä se saa tuulta alleen. Joskus tuntuu, että pelkästään salaattia syömällä närästys on huipussaan, kun taas kahvi ei aina aiheuta samaa tunnetta. Ikävä kyllä tuoreista, kypsentämättömistä vihanneksista luopuminenkin tuntuisi sekin liian vaikealta... 


Niinpä olen päätynyt siihen, että syön mahdollisimman harvoin, mutta kunnolla, kuitenkaan liian isoja annoksia kasaamatta. Satsaan ruoan laatuun ja suosin aina kuin mahdollista lämmintä ruokaa pelkkien leipäannosten sijaan. Kymmenen uutta ohjenuoraani ovatkin:

1) Syön aina kunnon aamiaisen: näin kesällä puuroa, raejuustoa, mustikoita, siemenleipää pienen palan. Joskus syön rahkaa ja mustikoita, jos vatsa kestää. Juon teetä, usein vihreää. 

2) Syön kunnon lounaan: kasvisruokaa ja salaattia. Yritän töissä juoda piimää päälle, jotta lounaasta tulee tarpeeksi energiapitoinen. Koulun kasvisruoka kun tuppaa välillä olemaan liian kevyttä. 

3) Yritän välttää välipalan syömistä, mutta jos ennustan tauon lounaan ja päivällisen välillä kasvavan yli kuuteen tuntiin, syön hedelmiä. Yritän välttää myös pelkän rahkan syömistä välipalana, sillä se on vatsalle aika iso haaste sellaisenaan. Jos kuitenkin tiedän suuntaavani jumppaan illalla, joskus parhaaksi vaihtoehdoksi jää syödä kunnon välipala, ja silloin rahka sopii tähän tarkoitukseen mielestäni parhaiten.

4) Syön kunnon illallisen. Joskus syön sen päivällisenä ennen tanssituntia, jolloin saatan syödä tanssitunnin jälkeen vielä iltapalaa. Iltapala on kevyttä, esim. puuroa. 

5) Yritän suoda itselleni parhaassa tapauksessa kellon ympäri kestävän vatsarauhan, mutta käytännön syistä tämä aika supistuu usein kymmeneen tuntiin, sillä jos käyn jumpassa illalla, joudun kyllä syömään sen jälkeen jotain pientä, etenkin jos päivällisen olen syönyt viiden aikaan ja menen nukkumaan vasta yhdeltätoista. 

6) Syön kuivattuja hedelmiä vain herkkuruokana; pähkinöitä, siemeniä, avokadoja syön vähemmän kuin ennen, suunnilleen yhden–kaksi annosta päivässä entisten noin kolmen sijaan.

7) Lasken (summittaisesti) kaloreita, jotta tiedän syöväni tarpeeksi, mutta en liikaa ja ennen kaikkea hyvässä rytmissä. Aamulla vähintään 300 kcal, lounaalla 500, välipalana maksimissaan 300, mieluummin kuitenkin vain 100-150, illallisella 500-700, mahdollisella iltapalalla noin 200. – Näläntunteeni on melko vääristynyt, joten minun on usein vaikea luottaa siihen, ja siksi tällainen kirjanpito auttaa, eikä oikeastaan ole ainakaan liikaa rajoittanut elämääni tai tehnyt siitä ahdistavampaa.

8) Yritän syödä hitaasti – ja ennen kaikkea nauttia kaikesta ruoasta, jonka itselleni suon. Jos huomaan, etten pysty nauttimaan ilman huonoa omaatuntoa herkusta, yritän olla syömättä sitä, sillä silloin se on täysin turha!

9) Annan luvan itselleni kunnolliseen herkkuhetkeen keskimäärin kerran viikossa; joskus kokonainen päivä saattaa mennä löysemmin syödessä (ja juodessa), ja silloin annan itselleni kohtuudella luvan irrotella. Näitä päiviä yritän kuitenkin pitää korkeintaan yhden viikkoa kohden.

10) Harjoittelen kieltäytymistä myös sosiaalisissa tilanteissa: aina ei tarvitse tarhan kevätjuhlissa, opettajainhuoneessa tai vaikka seisovasta pöydästä ottaa sitä isointa annosta kakkua. Joskus voi jopa jättää kokonaan väliin, tekemättä siitä sen isompaa numeroa. Yritän löytää tässäkin kultaisen keskitien: kevätkahveilla mitä parhaasta täytekakusta tai vierailulla kaverin vartavasten leivotusta herkusta on syytä – ja ilo – nauttia. Väliin voi jättää herkut silloin, kun niiden syömättä jättäminen ei loukkaa ketään.

Seuraavaksi alan harjoitella nesteytyksen lisäämistä. Vettä juon edelleen liian vähän... Jää myös nähtäväksi, miten hyvin uudet ruokailukeksintöni auttavat vatsan hoidossa, joudunko pian tyytymään kahvittomaan elämään vai alanko ihan kokonaan lipsua syömisissäni. Tosin uskon tottumuksen voimaan: kun on aikansa syönyt tietyllä tapaa, ei oikein halua muulla tapaa enää syödäkään. Niinpä nyt opettelen kunnolla nämä elintavat – ja pysyttelen niissä sitten loppuelämäni, tarpeellisin hienosäädöin tietenkin. 

Sitä ennen peukut pystyyn sille, että kahvi saisi jäädä elämääni, senkin takia, että siitä on tullut tietynlainen makean jälkiruoan korvaaja arki-iltoihini...

PS. Mitä terveellistä kuvasarjassa oikein tehdään? Villejä veikkauksia saa heittää kommenttiboksiin... ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti