perjantai 12. syyskuuta 2014

Mikä troppi paras troppi?

Flunssa tupsahti vieraakseni yllättäen, ja jouduin jäämään sängyn pohjille sitä potemaan. Olin arvellut selviäväni tavanomaisella syksyisellä yskällä, mutta tämäpä äityi ja vaati troppia jos toisenlaistakin.

Teinkin vertailuja: mikä rohdoista auttaisi kaktuskurkkuun parhaiten. Apteekista hankin Strepsilsejä, ruokakaupasta inkiväärinpalan, Alkosta madeiraa ja Punnitse ja Säästä -putiikista kuivattuja inkiväärinpaloja. Vihreää teetä löytyi kotoa.

Pikkupullon madeiraa join alle vuorokauden sisään; se auttoi kyllä kurkkuun ja mielentilaan siinä samalla. Suosittelen lämpimästi. Myös sherry ja portviini ajavat saman asian. Terveenä en näitä juomia juurikaan janoa, mutta kurkkukivussa sokerisen, hiukan viiniä tiukemman alkoholijuoman voi sanoa toimivan terveyttä edistävästi: se todellakin huuhtelee ja samalla varmasti turruttaa kurkkua. Pikkupullo on hyvä määrä muutaman päivän kotonaoloon; itse join pullon tällä kertaa normaalia nopeammin, mutta sen kumottuani juon taas erittäin mielelläni vihreää teetä samaan tarkoitukseen. Sekin siis toimii! ;) Makeaa juomaa ei tee mieli mahan täydeltä.

Strepsils tepsii, muttei ole välttämätön. Säästänkin loput paketista töihin, kun köhä varmasti jatkuu ensi viikolla. Strepsilsin vaikutukset kestävät mielestäni liian vähän aikaa, ottaen huomioon, että yhden imeskelytabletin saa ottaa vain joka toinen tunti. 

Niinpä lisäaineettomampi vaihtoehto on mielestäni suositeltavampi: kuivatut inkiväärinpalat. Tiukkaa, ei ehkä kovin makuhermoja hivelevää, mutta kurkkua avaavaa kamaa. Ostin nyt sekä sokeroituja paloja että sokeroimattomia, ja kenties huomenna kipaisen (lue: kuljen hyvin rauhallisesti) ostamaan sokeroimattomia paloja lisää. Sokeroiduissa rakenne oli jopa oudon limainen, kummallisen kerroksellinen. Sokeroimattomat palat olivat sitkeämpiä, tuntuivat kivalta pureskellessa, eikä sokerilisästä tässä tapauksessa ole hyötyä, ennemminkin haittaa, jos inkivääriä aikoo syödä paljonkin päivän aikana.


Tuoretta inkivääriä lisäsin paloina teehen eilen, kun en vielä ollut jaksanut lähteä Punnitse ja Säästä:än asti. En pitänyt inkiväärin tuomasta aromista, joten loppupala jäi odottamaan maan mainion bataattikeiton ainesosaksi pääsemistä.

Nyt alkaa kuitenkin inkivääri vähän tökkiä, eikä se liene niitä vatsaystävällisimpiä tuotteitakaan, olen saanut huomata. Ensi kerralla taidan flunssan yllättäessä noudattaa kuitenkin suhteellisen pitkälle samaa kaavaa kuin nyt: ensilääkkeeksi väkevää viiniä, ehkä vähän rauhallisemmin juotuna, paljon teetä, mutta vähemmän kurkkutabletteja. Sopivasti kuivattua inkivääriä. Töihin sitten tarpeen vaatiessa Strepsilsejä mukaan.

Eikä unohtaa sovi lääkkeellistä hoitoa, vaikka lääkkeettömään elämään pyrinkin: ibuprofeiinia kaksi kertaa päivässä, niin lihassäryt katoavat. Yritin nukkua ilman, ja tuskaista oli. Tänä iltana en pyri samankaltaiseen suoritukseen, vaan laskeudun unille lämpimän suihkun, Vallan linnakkeen ja lopulta särkylääkkeen avulla. Outo olo: nytkö se viikonloppu vasta alkaa? Olen jo herkkuni syönyt, myös aimo kimpaleen rasvaista pehmeää juustoa, kun en päässytkään juustoineni juhlistamaan ystävääni Baby Showeriin. Kipeänä olenkin – jos mahdollista – entistäkin hätäisempi herkkujeni hävittämisessä.

Paras troppi on siis se hitain: tee uppoaa minuun kaikkein jouteliaimmin. Sitä paitsi se epäilemättä on näistä kaikista se terveellisin tuote. Julistamme siis teen voittajaksi.

2 kommenttia:

  1. Itse olen vannoutunut sokeroimattomien inkivääripalojen kannattaja. Niitä ei tosiaan saa ottaa kovin montaa päivässä, sillä ne käyvät vatsan päälle. Olen tehnyt omalla paikkakunnallani vertailevaa tutkimusta ja huomannut että Life luontaistuotekaupasta saa 'stydeimmät' inkiväärit esim. Punnitse ja säästä -ketjuun verrattuna. Syksystä kevääseen syön muutenkin joka päivä inkivääriä 1-2 palaa, vaikkei flunssaa olisikaan ja olen sitä mieltä, että ei minulla niitä enää ole pariin vuoteen niin voimakkaina tullutkaan. Niistä inkivääreistä vielä sen verran, että kannattaa valita sellaisia tuoreen näköisiä ja pehmeitä paloja eikä sellaisia, missä on paljon kuivuneita, puumaisia osia. Minigrip -pusseissa ne säilyvät mielestäni hyvin.

    Jos flunssa on iskenyt päälle, niin olen tehnyt vahvaa kaakaota ja pistänyt sekaan 1-2 murskattua, kuivattua chiliä. Chili toimii minulla vähän samoin kuin duact ts. nenä lakkaa vuotamasta.

    Sorry, pitkä tilitys, mutta innostuin tuosta inkivääristä. Kiva, kun palasit takaisin :)

    terv. vakkari

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkeistä! Innostuin kanssa tuosta inkivääristä nyt, oikeastaan vasta ekaa kertaa. Voisi tosiaan alkaa syödä sitä säännöllisesti, enneltaehkäisevästi. Ehkä se samalla vähän kuin desinfioisi, kuten purukumi (jota en syö juurikin vatsan takia)?

    Täytyy kokeilla myös tuota chilikaakaota, vaikken yleensä kaakaon ystävä olekaan. Tosin terästetty kaakao on hyvää! Muutenkin vannon terästettyjen juomion tehoon, kunhan käyttö pysyy kohtuudessa.

    Toivuin muuten tästä flunssasta nopeammin kuin koskaan ennen. Niistän vielä, mutta muuten on täysin normi olo, alle viikko puhkeamisen jälkeen. Ehkä lepääminenkin on tehnyt osansa! Toivon niin, ettei flunssia kovasti enää pukkaisi. Täytyy muistaa myös nukkua tarpeeksi, etukäteen sitäkin! ;)

    VastaaPoista