perjantai 31. lokakuuta 2014

Hyvä pössis

Kohtalaisen kiristäviä päiviä takana kohta kaksi viikollista. Tällä hetkellä olen niin tyhjä, että edes minttusuklaa ei maistunut mainiolta. Silti sitä oli pakko syödä levyllinen.

Jossain vaiheessa syksyä ajattelin, että söisin suklaata vain sata grammaa viikossa enkä mitään muita herkkuja. Tätä hienoutta kesti viikon. Täytyy silti kehua itseä kertomalla, että tavallisesti syön suklaata sen kahden levyllisen eli 200 gramman verran viikossa, en sentään sen enempää. Sen lisäksi tietysti satunnaisia leivonnaisia tai makeisia: töissä, koulutuksissa tai vierailuilla, muutaman kerran viikossa.

Olin kaksi päivää ensiapukurssilla, jonka vetäjä sai sairauskohtauksen kesken luennon. Pani vähän mietityttämään. Teki mieli päättää, että taas parannan omaa elämääni kuntoilemalla enemmän ja syömällä terveellisemmin. Mutta rehellisesti sanottuna täytyy myöntää, että kohdallani raja on tullut vastaan: tämän "parempi ihminen" en hyvällä tahdolla pysty olemaan. Muuttuakseni terveellisemmin eläväksi ja urheilullisemmaksi sekä samalla tietysti lempeämmäksi ja vähemmän herkäksi tarvitsisin jotain ihmepillereitä: rauhoittavien lääkkeiden ja energiaa antavien ihmetabujen sekoitusta. Sekakäyttäjäksi suoraan vaan.


Se, missä todellisuudessa voin ja jossa pitääkin petrata, on rahankäyttö. Budjetit paukkuu joka kuukausi, vaikka yritän koko ajan olla kovin säästäväinen. Ja voisin kyllä edelleen vähentää netin käyttöä sekä lukea kaunokirjallisuutta enemmän. Parannusta tässä suhteessa on kuitenkin jo tapahtunut.

Ja suorastaan iloitsen siitä, kuinka nyppimiseni on osin laantunut. Hiuksia kyllä edelleen hermostuksissani tai ajatuksissani ollessa lähtee, mutta muuten olen saanut rauhoitettua itseäni ja kitkettyä huonoa tapaani.

Ehkä jotain olennaista rauhoittavaa on tapahtunut viime kuukausien aikana. On ihmeellistä huomata, että olen muuttunut tämän vuoden myötä ihmiseksi, joka kauan sitten jo olin, ennen kuin suuri suru ja tuska alkoivat. Yksi merkki siitä on, että olen taas alkanut tehdä käsityötä, monen monen vuoden tauon jälkeen.

Oloni on huomattavasti tyyntyneempi, harmonisempi kuin vielä kesällä. Ja jos itkenkin, kuten tänään, kyyneleet ovat kevyempiä ja suru pinnallisempaa. 

Ja arvatkaapa vain, kuinka mainiolta tuntuu, kun voin keittää päivän neljännen kupin kahvia (tuntematta sen jälkeen sen suurempaa närästystä)! Milloin se viimeksi on ollut mahdollista? Joskus kauan, kauan aikaa sitten. – Menneisyys on palannut luokseni hyvässä.


Suuri ilonaihe: Lyyli Noitanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti