sunnuntai 22. helmikuuta 2015

Hiljaisten ajatusten päivä

Tänään olen kokenut hiljaista olemattomuutta. Ajatukset eivät ole saaneet minua pahoinvoivaksi.


Olen etupäässä miettinyt "suuria". Ensinnäkin tilasin toisenkin lääkärin, tällä kertaa erikoislääkärin, syksyllä löytynyttä pientä sairautta lisää tutkituttaakseni. Asia on huolestuttanut, ja niinpä päätin antaa itseni ammattilaisen hoidettavaksi. Enempää ei voi, eikä kannata kuluttaa voimavarojaan asiaa yksin arpomalla.


Toiseksi olen pohtinut ihmisiä. Ihastusta, joka ei johtanutkaan mihinkään. Minä niin kovasti kuvittelin enempiä, koska tunteeni olivat niin käsittämättömän voimakkaita heti ensikohtaamisessa, silloin kauan sitten syksyllä. Luulin, että en se ole vain minä, joka ajattelen näin, vaan että välillämme tapahtuu jotain, koska niin on tarkoitettu tapahtuvaksi. Luulin, että sain eräänlaisen etiäisen, jollaisia minulla on monista asioista tapana saada.

Onneksi nekin voivat siis olla väärässä. En muista, olenko kertonut siitä, kuinka Lyylin syntymän jälkeen koin voimakkaan näyn, että tässä tämä nyt on, ainoaksi jäävä lapseni. Olen tosin tulkinnut tätä viestiä kahdella tapaa: ainoa lapseni Veikon kanssa versus kokonaan ainoa lapseni. Olen yrittänyt luottaa siihen, että ensimmäinen vaihtoehto olisi se oikea. Tänään tuntui toiselta. Ainoa lapseni, jonka koskaan tulen saamaan. Ei se tuntunut niin pahalta sillä hetkellä, kun sitä yllättäen ajattelin, mutta nyt se taas itkettää.


Aika on vastaus kaikkeen, myös näihin suurten tunteiden ja hiljaisten ajatusten piirileikkiin. Tulee aika, jolloin en tunne enää surua, kaipuuta tai pettymystä, vaan hyväksyn tapahtuneet. Hyväksyn oman osani.

Mielenrauha, mikä onnen tila. Sitä maistellessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti