tiistai 17. helmikuuta 2015

Sopiva paahto

Tiistain tunnelmissa kävimme keskustelun:
Äiti: Olen ollut eilisestä asti jotenkin mielenrauhassa.
Lyyli (riemastuen): Tiedän, mistä se johtuu. Se on se paahto!
Äiti: Ai paasto. Jokos se alkoi vaikuttaa... Hih. 

Aloin paaston pari päivää etuajassa, eilen maanantaina, kun väsähdin usean viikon lohtusyömiseen. Painokin oli taas päässyt nousemaan... Paastonajaksi päätin jättää pois paitsi karkit ja muut herkut myös vaaleat suklaat. Lyylin kanssa sovimme, että arkisin syödään parin palan päivävauhtia vain 86-prosenttista (tai sitä tummempaa) suklaata ja ainoastaan sunnuntaisin herkutellaan, kuten paastosääntöihin kuuluu. Taitaa tulla bileiden muodossa muutamia lauantaipoikkeuksia vastaan, mutta se ei haittaa. Tärkeää olisi saada arjesta sokeririippuvuus pois, vaikka sallinkin itselleni kohteliaisuusherkut. Tiedättehän: vierailutarjoamiset ja sen sellaiset.

Mielenrauhaani taidan tietää kuitenkin paremman syyn. Alan hyväksyä elämän. Tässä uudessa "huoneessa" olen saanut erityistä huomiota osakseni, ja totean, että elämäni rakentuu nyt seuraavankaltaisista pienistä onnen murusista.

Ystävä otti kädestä kiinni ja talutti yli jäisen pihan. Kun toinen ystävä vielä kertoi vanhuksesta, joka pyysi taluttamaan yli jäisen kohdan, jäin miettimään, miten tärkeää tällainenkin kosketus on. Etenkin vanhuksen kohdalla, joka todennäköisesti elää liiempiä kosketuksia vailla. Itse ilahduin etupäässä tuosta taluttamiseleestä: tuo ihminen välittää minusta. (Vanhuksen kohdalla tietysti ihan konkreettinen tuki oli liukastumisen estämiseksi äärimmäisen tärkeää... Kunpa saisi itsekin tilaisuuden luontevasti tarjota talutusapua!) 

Huomiota olen saanut myös tangosalilla, kun kuulin kautta rantain mielenkiintoisen, joskin epämääräisen arvion itsestäni. Vahvistuin. Ainakin olen herättänyt huomiota jossakussa, vaikken ehkä juuri siinä ihmisessä, jossa huomiota haluaisin herättää...

Hassua, miten sitä tietää niin tarkkaan, mitä etsii. Olen aina tiennyt, enkä Veikon kohdalla osunut harhaan. Pitänee taaskin luottaa siihen, että etsivä löytää ja että vastaan tulee juuri sellainen, jota etsii. Ei kannata tyytyä sen vähempään, vaikka vähemmällä etsimisellä silloin selviäisikin. 

Onnen muruja tarjoaa etenkin Lyyli, myös nukkuessaan. Ihana lapsi. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti