torstai 12. maaliskuuta 2015

Aina ei voi

Aina ei voi jaksaa, eikä aina voi olla kivaa. Tai ainakaan ei voi aina jaksaa täysillä, eikä aina voi olla huippukivaa.

Viime viikonlopun superhyvän fiiliksen jälkeen olen pelännyt lässähdystä kuin hullu. Milloin se kurjuus taas palaa?

Kurjat fiilikset eivät kuitenkaan ole saapuneet minua tällä erää ahdistelemaan, vaikka sellaisia onnen hetkiä, joita viikonloppuna ja vielä maanantainakin koin, en olekaan enää kohdannut. Ehkä sain niistä jo voimani? Ehkä en olisi enempää pystynyt ottamaankaan vastaan.

Lauantaina tuntui siltä, että päässäni naksahti jotain, ja tajusin jollain syvemmällä tasolla, kuinka tärkeää ihmisten välinen estoton vuorovaikutus on. Kuinka tärkeää on heittäytyä siihen hetkeen ja keskittyä siihen ihmiseen, jonka kanssa aikaansa viettää, miettimättä sen syvällisemmin kaiken pysyvyyttä tai lopullisuutta. 

Ymmärsin yhtäkkiä, kuinka vähän on merkitystä sillä, oletko mies vai nainen. Tärkeämpää on antautuminen.

Ei, en ole tavannut ketään (uutta), en löytänyt elämälleni sen selkeämpää suuntaa enkä voi huokaista täällä niitä sanoja, jotka toivon joskus saavani kirjoittaa. Elän edelleen yksin, mutta onneksi ystäväpiiriin kuuluu paljon hyviä ihmisiä, paljon myös kohtalaisen uusia kasvoja, eikä kieltää voi miesten olemassaolon voimaa. Ei, vaikka sukupuolella ei aina olisikaan sellaista merkitystä, joka sillä väitetään olevan. 

Suoritan elämääni mm. opiskelemalla espanjaa Duolingossa. Se on onneksi etupäässä kivaa!


Tyytyväisyyden tunteen keskellä olen kuitenkin saanut taistella jaksamisen kanssa. En koskaan oikein ole jaksaa arkea kunnolla, ja siksi sorrun juomaan kahvia liikaa, syömään suklaata rajoitta, nyppimään hiuksiani tai hoitamaan hermostunutta ja väsynyttä itseäni muilla epäterveillä keinoilla. Se harmittaa, mutta kaipa se samalla on aika inhimillistä ja kohtalaisen yleistä. 

Onneksi ylensyömiseni on kuitenkin sopivasti hallinnassa nykyään, eivätkä hiuksetkaan ole häiritsevästi harventuneet. Turhaan vaadin itseltäni täydellisyyttä, sen tiedän. Ketä haittaa, jos kynsinauhat ovat osin nyhdetyt tai kahvi murisuttaa mahaa? Kuka muu miettii vatsamakkaroitani? Ei epätäydellisyyteni muilta pois ole, eikä aina itseltäkään, kunhan siihen ei liikaa kiinnitä huomiota.

Koska yleensä suoritan elämääni, päätin, että seuraavien tuntien aikana en sitä tee, vaan kuuntelen musiikkia, juon kahvia ja teen samalla ihan mitä tahansa pöllöä, mitä mieleen juolahtaa, vaikka se sitten olisi pelkkää Facebookissa roikkumista. 

Sillä siten voi vähentää elämän stressiä. Sitäpaitsi tarvitsen tyhjiä hetkiä, jolloin muistella viikonlopun rönsyileviä keskusteluja, naistenpäiväntoivotuksia, syvää halausta, sämpylöitä leiponutta siskoa, haukotuksia kesken puheen ja tilanteesta aiheutunutta hervotonta naurukohtausta, kummitytyn ja veljensä kanssa vietettyä lapsenmielistä iltaa, voimauttavaa joogatuntia, rauhaisaa uintihetkeä ja argentiinalaisen tango-open kanssa käytyjä omituisia keskusteluja. 

Hyvä on elämä, vaikka ja koska aina ei voi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti