perjantai 31. heinäkuuta 2015

Uusi luomi

Olen aina ihmetellyt sitä, miksi luomia kutsutaan ruotsiksi syntymämerkeiksi. Eihän niitä syntyessä ole, vaan niitä syntyy vuosien varrella. No, syntymistä tuokin...

Minulla on paljon luomia; muutamia radikaaleja tai ns. väärässä paikassa sijainneita yksilöitä on poistettukin. Suuren muutoksen olemuksessa ja jonkinasteisen parannuksen itsetunnossa koin, kun poistatin kasvoilta suuren (ja ruman) luomen reilut kymmenen vuotta sitten. Hetkeäkään en ole kaivannut tuota molluskaa takaisin, vaikka arpi paikalle jäikin. Se on onneksi aika huomaamaton, vaikka on iso. 

Jossain vaiheessa kesää tarkastelin käsivarsieni luomia ja totesin, että syksyllä olisi syytä käydä näyttämässä muutamia epämääräisen näköisiä ja epäselvärajaisia lääkärille. Yhtäkkiä katseeni kiinnittyi vasempaan käteen ilmestyneeseen uuteen tulokkaaseen. Ensin hämmästelin, miksen ollut tuota aiemmin huomannut ja mistä se nyt oli putkahtanut. Tuntui kuin se olisi noussut ihosta kuin sieni maasta sateella. Sitten aloin miettiä, josko se sittenkin oli ollut siinä ennenkin, mutta huomioni olisi kiinnittynyt siihen vasta nyt.

Luulen kuitenkin, että tulokas on tuore, koska se on niin pieni. Toivottavasti se ei kasva liian isoksi koskaan ja pysyy aina näin tummana ja symmetrisenä. 

Tämä luomi on minulle tärkeä, valitsemansa paikan tähden erityislaatuinen. 



sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Stressitön (vatsa)

Huomaan, että ei minulla ainakaan blogistani stressiä ole. Nykyään en useimmiten muista edes sitä, milloin olen viimeksi kirjoittanut, kun ennen pidin tarkkaa vahtia kaikesta täällä tapahtuvasta.

Eikä ole paljon stressiä muutenkaan. Sen huomaa siitä, että jaksaa esimerkiksi pelata lautapelejä todellisella mielenkiinnolla. Tai siitä, että nukkuu öisin, ainakin melkein joka yö, vessataukoa lukuunottamatta keskeytyksettä.

Nämä ovat sellaisia elämän iloja, joita arvostaa vuosi vuodelta enemmän. Jaksamista, nukkumista ja kotielämää. Ja tietenkin sitä, ettei vatsakaan voi enää hullusti. Tiedä sitten, oliko stressillä siinäkin sormensa tai vatsahapponsa pelissä, kun nykyään voin syödä melkein mitä vaan, kunhan pidän määrät kohtuudessa. Etenkin siemenien ja pähkinöiden määrät ovat ratkaisevia, samoin tietysti kahvin. Ruisleipää kestän neljä–viisikin palaa päivässä! (Tai vaihtoehtoisesti siedän enemmän murinoita ja paukkuja, kuuluvathan nekin elämään... Eikä nyt tarvitse hävetä, kun kukaan muu aikuinen ei ole niitä kuuntelemassa, kuten työaikaan.)

Keväällä kävin keliakiatestissä ja sain siitä puhtaat paperit. Gluteenia minun ei siis olisi mitään terveydellistä syytä vältellä, etenkään kun en huomannut sen olevan ongelmieni syy. Niinpä pikkuhiljaa palailin ns. normaaliin ruokavalioon. Sokeri on ainoa tuote, jota minun todella tulee karttaa muista syistä, mutta kesällä olen henkisen hyvinvoinnin takia vähän lipsunut siitä lähinnä jäätelön ja suklaan muodossa. Kotona ei edelleenkään säilytetä suklaata, enkä sitä varsinaisesti kaipaa. Makeannälkään syön toisinaan hunajaa, nyt kun se ei tee pahaa vatsallekaan. 

Tavoite on kuitenkin syksyllä elää 95-prosenttisesti sokerittomasti, sillä sokeri, mukaanlukien hunaja, koukuttaa. 5 prosenttia on tarkoitettu juhlia yms. erityistapauksia varten. 

Painooni eivät ruokakokeilut ole vaikuttaneet millään tapaa. Eivät jaksamiseenkaan, joten alan olla yhä vahvemmin sitä mieltä, että erityisesti viljaton ruokavalio on kummajainen. Jos jotain nykyihmisen tulisi vältellä, mielestäni parhaita kandidaatteja ovat sokeri, valmisruoat, mahdollisesti vehnä ja liian nopea yksin syöminen. 

Jos kokeilee noudattaa paljon parjattuja valtion ravitsemussuosituksia vm. 2014, luulen, että pääsee pitkälle. Ongelma lienee siinä, että järkevissä määrissä on vaikea pysyä ja siinä, että tuo ylälokero houkuttelee liikaa. Eihän sitä tarvitse syödä kuin muutama hassu irtokarkki tai suklaapala, niin rajat tulevat vastaan. Lasken välillä syömisiäni Kiloklubin avulla, siis lähinnä saadakseni tietoa siitä, syönkö tarpeeksi proteiinia tai liikaa kovia rasvoja tai herkkuja. Tiukat ovat rajat: 101 g irtokarkkia, siis aivan pikkuriikkinen pussillinen, ja eikös ohjelma jo herjaa...

Jotenkin vapauttavaa, kun ei niin kauheasti tarvitse vältellä mitään tavallista ruokaa. Punaista lihaa toki kartan, mutta kun syy on jokin isompi, sitä ei oikeastaan edes ajattele ruokana. Ja välillä saatan kuitenkin maistaa tytölle tekemiäni lihapullia. Hyvähän lihan maku on, ei siitä mihinkään pääse, mutta lihaa en himoa, kuten herkkuja.

Stressitön elämä tarkoittaa kuitenkin vielä muutaman viikon ajan löysyttelyä herkkujen suhteen. Toivotaan aurinkoisia ilmoja, jotta pääsee syömään pari tötteröllistä jäätelöä. Se, jos jokin kuuluu leppoisaan kesääni. Ilo irti stressittömyydestä, sillä ei se ikuisesti jatku.

Keittiön tomaattihylly: Kotimaiset tomaatit ovat nyt edullisia, ja meillä tehdäänkin usein tomaattikeittoa. Suosittelen. Hyvä ohje löytyy Hiidenuhmalta.

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Väsyneet jalat

Olen saanut rasitusvamman oikeaan jalkaani. Oikeastaan kysymys on jalkaholvin virheasennosta, jota nyt ryhdyn sitkeällä jalkajumpalla, tukevilla kengillä sekä mahdollisilla jalkatuilla korjaamaan. Täytyy nimittäin päästä tanssimaan tangoa korkokengissä vastaisuudessakin!

Kävin jalkaterapeutilla, joka analysoi jalan asentoa ja mobilisoi jumissa olevia lihaksia. Näitäkin lihaksia ympäröi kalvo(t), ja jos lihakset turpoavat liikaa, ne rupeavat painamaan kalvoa – vähän samalla tapaa kuin juoksijoille tutussa penikkataudissa. Lihakset eivät ikäänkuin enää mahdu paikoilleen. Kipu voi olla kovaakin. 

Itselläni virheasento on varmaan ollut jo vuosia, mutta alkanut vaivata nyt, kun olen alkanut käyttää korkokenkiä useammin tangoharrastuksen myötä. Onneksi jalkani on vielä hoidettavissa, ja pelkästään terapeutin hieronta pehmensi jumiutuneita jalkapohjan lihaksia huomattavasti. Sattui kyllä vietävästi tuo käsittely... 

Kotona olin jo harrastanut ensiapua pyörittelemällä kovaa, mutta joustavaa palloa jalkojeni alla. Myös vasen jalkapohja on ollut väsynyt ja vähän kipeäkin, ja niinpä tällainen jalkahieronta on tuntunut paitsi kivualiaalta myös kovin ihanalta. Suosittelen kaikkia hankkimaan pallon ja pyörittelemään sitä vaikkapa Facebookkia selaillessa. Ei varmasti tee hallaa terveille jaloillekaan, etenkin kun aika harva varmaan harrastaa epätasaisessa maastossa paljain jaloin kävelemistä, mikä olisi erittäin terveellistä itse kunkin jalkapohjille. 



Toinen terveysteko oli ostaa kenkiä! Hankin kunnolliset työkengät, joita ajattelin pitää pelkkinä sisäkenkinä ja mahdollisesti myös harjoitella tangoa niissä, jos kenkien pohjat ovat tarpeeksi luistavat. Toiset, ihan perusterveyskengät ostin kotikäyttöön, sisäkengiksi niin ikään. Tällaisilla ongelmajaloilla ei nimittäin saisi kävellä ilman kenkiä kuin ns. luonnonolosuhteissa eli nimenomaan epätasaisessa maastossa. Kovalla pinnalla pitäisi aina olla enemmän tukea ja pehmikettä. Niinpä päätin antaa sisäkengille mahdollisuuden, niin hullulta kuin ajatus aluksi kuulostikin. 

Tuntui kyllä jossain määrin ankealta antaa lähtöpassit rakastamilleni villasukille, kunnes tajusin, että kyllä villasukat sitten voi vetää jalkaan, kun istuu pysyvämmin esim. tietsikan ääreen tai kun asettuu sänkyyn lukemaan. 

Lisäksi kauhistutti tehdä kalliita kenkähankintoja, mutta kyllähän näitä kenkiä on täytynyt ja edelleen täytyisi tässä muutenkin päivittää koon muututtua. Sitäpaitsi sain myytyä yhdet kengät kirpparisivuston kautta, ja muutamat muutkin lähtevät syksyn alettua myyntiin. Ahtaita, kovia, kapeita tai muuten vaan huonoja kenkiä en enää suostu pitämään edes silloin tällöin, kuten tähän asti olen tehnyt. Arkinen hienosteluni on tullut tiensä päähän.

Sen verran hienohelma kuitenkin olin, että terveyskenkäni hankin hopeanhohtoisina. Kimallusta kotipuuhiin!

sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Kielihullaannus

Vejer de la Fronteran pieni kyläkaupunki sulatti lopullisesti sydämeni ystävällisine ihmisineen ja kauniine maisemineen. Espanja, kyllä kiitos, aion oppia tuntemaan maasi ja ennen kaikkea kielesi. Kielesi myös Argentiinan vuoksi, sillä uumoilen, että tangoharrastus ajaa minut jossain vaiheessa elämääni Buenos Airesiin.


Vejer de la Frontera


Ihanaa, kun tässä iässä, tässä vaiheessa elämää on tällaisia unelmia jäljellä. Ihanaa, kun vielä tämän ikäisenä jaksoin tosissani alkaa uuden kielen opiskelun. Uskon, että jaksan, sillä motivaatio on korkealla juuri näiden tavoitteiden takia – ja realiteetit kohdillaan. Espanja ei ole turhan vaikea kieli oppia vähän vanhemmalla iälläkään; korkeintaan verbisysteemi saattaa ajaa raivon tai epätoivon partaalle.


Vejer de la Frontera (Cádiz) calles-002


Innostuin näin kesäloman kunniaksi parantelemaan myös englantiani. Huomasin reissulla – ja olen huomannut kevään aikana yleisemminkin – että osaan englantia ihan hyvin. Puhuminen on luontevaa, ja ymmärrän kohtalaisesti myös natiivien puhetta. Englantia en aiemmin käyttänyt viikottain, mutta tangossa on tullut nyt vastaan väkeä, joka ei juuri suomea puhu. Olen joutunut huomaamattani englannin ylläpitoharjoituksiin!


Panorámicas y Calles de Vejer de la Frontera (Cádiz). Hermoso pueblo blanco situado en la Comarca de la Janda y que forma parte de la Costa de Trafalgar.

Tänään innostuin tekemään Ylen abitreenejä, jotta saisin kielioppiani täsmällisemmäksi. Ainoa murheeni on vain se, miten saada aika riittämään kaikkeen... Mutta ehkä englannin opiskelu on vain ja ainoastaan kesäpuuhaa. Espanjaa aion syksyllä opetella päivittäin, mutta pienikin annos päivässä riittäköön.

Ensi kesänä aion lähteä jälleen Vejeriin, tällä kertaa Lyylin kera. Isäntäperheeni jo toivotti minut tervetulleeksi uudelleen, ja aivan mielellään lapsen kera. Kieltä vaan täytyy osata sitten paremmin, sillä nyt oli kyllä aika tuskaa, kun en käytännössä osannut mitään muuta kuin yksittäisiä sanoja ja kieliopin haivenia.


Vejer de la Frontera, Cádiz


Opetus kurssilla oli tehokasta, sillä meitä oli vain kaksi oppilasta. Opettaja puhui kaiken aikaa, mutta hyvin selvästi ja lujalla äänellä, ja opin viikon aikana runsaasti uusia sanoja ja sain selkeyttä kielioppiin. Keskustelutaidotkin pääsivät tietenkin käyttöön, pakon edessä, sillä 35-vuotias opettaja ei osannut englantia, eivätkä isäntäperheeni yli 60-vuotiaat vanhemmat luonnollisestikaan englantia edes ymmärtäneet paitsi isäntä taisi kieltä muutaman sanan verran. Juuri ne samat sanat osasin itsekin espanjaksi.

Aikalainen koettelemus aivoille, mutta mielelle ja vanhenevalle sielulle sangen tarpeellinen irtiotto. Tällaista elämää lisää surun jälkimaininkeihin, pyydän.