lauantai 17. lokakuuta 2015

Diagnoosi: liian paljon yksin kotona Hoito: ihmisten kanssa, kotona

Tiedän, mistä olen usein paitsi: sellaisesta seurasta, joka on, jonka aistin ympärilläni, mutta jonka kanssa ei tarvitse puhua tai puuhata. Jonka kanssa voi vaan olla, tai joka vaan on ja tekee omiaan, sillä välin kun itse silittää, lukee kirjaa, opiskelee espanjaa tai kirjoittaa blogia. 

Onneksi on tua tyär. Mitä tästä muuten tulisi? ;)



Tyttären tekemää taidetta


Mietin mielialojeni vaihtelua; ne tuntuvat keinuvan yhdestä äärilaidasta toiseen. Mitään ihmeellistä ei ole sattunut, mutta olen taas äärimmäisen tyytyväinen elämääni. 

Tai ehkä se on tämä loma, joka sattui. Toisaalta juuri tällainen lapsuudenkotiin, perheen keskelle eristäytyminen piilottaa ulkomaailmasta sen kaiken, jonka olisi halunnut. Ei tule ajatelleeksi vaikkapa sitä, että kunpa minullakin olisi monta lasta, kun on vain niin ihanaa vetäytyä yksinäisyyteen lukemaan sillä välin, kun Lyyli pelaa tai ulkoilee papan kanssa tai leipoo karjalanpiirakoita mummin kanssa. (Herää kysymys: miksi minulla siis pitäisi olla lapsia enemmän, kun kerran ihanuutta on muutakin?)

Tai ehkä se on tämä lukeminen? Olen lukenut viikon aikana niin paljon, että tuntuu siltä kuin sanat tursuisivat silmistä ja korvista ulos. Mutta vielä näiden kahden viimeisen lomapäivän aikana aion lukea lisää. Kun työt taas maanantaina jatkuvat, keskittyminen herpaantuu täysin. Tiedän, etten silloin jaksa mitään niin vaativaa kuin kaunokirjallisuutta, enkä yksinkertaisesti ehdi, koska priorisoin muuta vapaa-ajan puuhaa. 

Kerroinko muuten jo, että aion alkaa panostaa tangoon enemmän? Olen käynyt harvinaisen löysästi tunneilla, enkä ole treenaillut niiden välillä millään tavalla, en milongoissa, en harkkaparini kanssa. Nyt otin häneen jälleen yhteyttä, ja toivon, että ehtisimme käydä edes muutaman kerran kuussa treenailemassa askelkuvioita yhdessä. 

Ei sitä oikein kehity, jos käy tunneilla viikon tai usein vain kahden viikon välein, ja minähän aion kehittyä. Tavoitteeni eivät ole taivaissa, mutta haluan osata niin, ettei tarvitse hävetä ja pelätä omaa kyvyttömyyttään milongoissa. Tangosta saa luvan tulla minulle sellaista terapiaa, josta voin käydä napsaamassa itselleni hyvää oloa muutamankin kerran viikossa; lapsen kasvaessa omista sosiaalisista kuvioista tullee entistä tärkeämpiä. 

Nyt kuitenkin ryhdyn runojen pariin. Tämänhetkisiä mietteitäni kuvailevan kenialaisen Alamin Mazruin runon myötä toivon teillekin sanojen piristämää viikonlopun jatkoa!


Ovi

Voit kulkea tästä ovesta
tai olla kulkematta.

Jos kuljet
on vaarana että unohdat nimesi.
Sinuun vilkaistaan kaikkialla toisenkin kerran
sinun on käännettävä katseesi
annettava asioiden edetä
         oltava lietsomatta sotaa.

Jos et kulje
löydät ehkä
hyvän elämän elettäväksi
suojelet ajatuksiasi
jatkat työtäsi
kuolet sankarillisesti maassasi
mutta monet asiat kulkevat ohitsesi
monet asiat sokaisevat sinut
mikä on sokeutesi hinta? En tiedä.

Ovi ei päätä puolestasi. 
Se on vain ovi.

Alamin Mazrui, suom. Katriina Ranne

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti