sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Totaalisen hirveä

Puolitoista vuotta sitten kesällä kerran lenkkeillessäni kuulin käen kukkuvan neljäkymmentäkaksi kertaa. Se on minulle nyt enne: elän käen laulamat vuodet aina 78-vuotiaaksi asti.

Näin yritän itselleni nyt kertoa, sillä tämä viikko on ollut totaalisen hirveä. Hirveä, sillä pääni sisällä soi kuolemanmyrsky. En suinkaan pelkää satunnaista kuolemaa, en siis kuolemaa sinällään, enkä edes kuolemaa jollain tietyllä tavalla, vaan pelkään kuolemaan johtavaa sairautta. Sairautta, joka paitsi tekisi Lyylistä orvon, myös alentaisi ihmisarvoni, pettäisi kehoni täydellisesti antamatta mahdollisuuksia elää normaalinpituista, haaveilemaani elämää. Pelkään sellaista kuolemaa, jonka olen jo kerran joutunut näkemään.

Pelkooni löytyy kuitenkin myös todellisia tuntemuksia: kuluneella viikolla minulla on ollut paljon erikoisia oireita: huimausta, lihasheikkoutta, vapinaa, lihasnykäyksiä eri puolilla kehoa, tunnottomuutta etenkin varpaissa, mutta myös sormissa; on ollut vaikea jaksaa puhua ja olen purrut itseäni useaan kertaan poskeen tai kieleen. Lihakset ovat väsyneet, mistä johtuen myös kompuroin ja törmäilen jatkuvasti. Asiat lentelevät. Todennäköisesti syynä on stressi; en ole pariin viikkoon nukkunut kunnolla pelkojen takia. Mutta voitte arvata, millaisia diagnooseja olen itselleni tehtaillut googlen avulla – ja kuinka monta tuntia käyttänyt erityisesti yhdestä sairaudesta lukemiseen ja itseni testailuun ja tarkkailuun.

Tiedän, että tämä on paitsi todella tyhmää, myös ahdistavaa ja elämänlaatua huomattavasti heikentävää. Vaikka minulla jokin sairaus olisikin, mitä sinällään ei ole lainkaan vielä poissuljettu, etenkin kun osa oireista on alkanut jo aiemmin, ei kannattaisi kuitenkaan käyttää aikaa mahdollisen sairauden etukäteen suremiseen. Näillä pelkoajatuksillani tietenkin myös vahvistan tuntemuksiani, ja kierre on valmis. Nukun entistä huonommin, suren jatkuvasti ja romahtelen. Sairaalassa saamani paniikkikohtauksen olen onnistunut toistamaan jo kahdesti, vaikkakin pienemmässä mittakaavassa, ja sekin vie voimia.

Onneksi ensi viikolla on psykiatrille aika! Jo parin päivän päästä saan kuulla 24 tunnin EKG-mittauksen tulokset. Ajattelin tälle kardiologille mainita näistä oireistani, vaikkei hän sen alan spesialisti olekaan, mutta noin niinkuin varmuudeksi. Onneksi myös omalääkäri soittaa ensi viikolla. On minulla näitä turvaverkkoja! 

Tänään päätin myös alkaa rauhoittavan lääkkeen ottamisen, koska tällaista elämää on todella raskas elää. Olen ylittänyt nyt jonkin sellaisen rajan, jota en koskaan aiemmin ainakaan tuntemuksieni ja muistikuvieni mukaan ole ylittänyt. Rajan, jonka toisella puolella oleva maailma on täysin kaoottinen, irreaalinen ja vaarallinen. Niinpä totesin, että on parempi rauhoittaa itseään nyt tovi kemiallisesti kuin joutua sellaiseen pisteeseen, jossa ainoa ajatus on, että soitan ambulanssin, koska olen romahtanut, koska sekoan, koska häviän itsestäni. Sellaiselta minusta on paniikin tullessa tuntunut. 

Nyt on näin, mutta kyllä tästäkin selvitään. 

7 kommenttia:

  1. Ymmärrän tuon pelkosi kuolemansairaudesta ja siitä, että lapset jäävät äidittä. Itsekin diagnosoin itselleni aina jonkun erittäin vakavan sairauden heti, jos jotain oirehdintaa on. Tilanteesi kyllä kuulostaa vakavalta, mutta onneksi sinulla on kertomiasi turvaverkkoja ja onneksi näet tilanteen itse noin selvästi. Todella sairas on vasta, kun ei itse ymmärrä olevansa sairas. Toivon sinulle paljon voimia ja valoa tunnelin päähän! Kaikki selviää kyllä ja sinusta pidetään huolta! <3

    VastaaPoista
  2. Olen tosi pahoillani, että joudut kokemaan tuollaista. Toivon sinulle valoisampia aikoja!

    VastaaPoista
  3. Kiitos tuhannesti tsempeistä! En oikein itsekään ymmärrä, miten tämä olo yhtäkkiä tällaiseksi meni. Välillä on kuitenkin valoisia hetkiä, ja töissä pystyn käymään, joten ihan kuilun pohjalla ei sentään nyt maata. Eniten toivon, että kaikki fyysiset mahdolliset sairaudet kartoitetaan pois; tämän hajonneen mielen kanssa kyllä uskon selviäväni. :D

    VastaaPoista
  4. Täältäkin myötätuntoisia ajatuksia!

    VastaaPoista
  5. Hei, kärsin itsekin vastaavanlaisista oireista kun elin ruuhkavuosia, pienet lapset, työpaineita ja muilla vakavaa sairautta perheessä. Mieli on niin kummallinen, se pystyy loihtimaan jos jonkinlaisia fyysisiäkin oireita. Toivotaan, että kohtaat viisaan lääkärin, joka osaa selvittää syyn oireiluusi. Rauhalista ja levollista joulunaikaa, asiat kääntyvät varmasti vielä parhain päin.

    VastaaPoista
  6. Kiitos vielä lopuillekin kommentoijille. Yritän itsekin nyt uskoa siihen, että stressi se on, joka nämä oireet on saanut aikaan. :D

    VastaaPoista