tiistai 10. toukokuuta 2016

Halausystävyydestä kahvikuppiystävyyteen?

Kolmatta kertaa tämän blogin pian 6-vuotisessa historiassa on kerrottavana erouutisia: Kalevin ja minun tiemme erkanivat alun auvoisuudesta huolimatta jo neljän kuukauden yhdessä hengailun jälkeen. Totesimme kaikessa ystävyydessä olevamme ajatusmaailmoiltamme aivan liian erilaisia jatkaaksemme enää edes yrittämistä. Viime kuukaudet olivat jo aika keljuja, ja tappelimme aivan liikaa.

Nyt on siis aika surun, taas kerran. Eniten ehkä surenkin sitä, että taas olen näin surua täynnä. Toisaalta nyt on sellainen tunne, että tämä suru ei vaadi samanlaista käsittelyä kuin aiempien erojen jälkeen. Olemme saaneet Kalevin kanssa niin hyvin puhuttua kaiken, ystävyytemme jatkuu ja muutenkin kun ehdimme tuntea vain niin lyhyen ajan, tästä lienee helpompi päästä yli. 

Huomasinkin eroa pohtiessani jo viikonloppuna, että tässä suhteessa en ollut oikeastaan lainkaan haaveillut häistä tai sen sellaisista merkkipaaluista. En oikeastaan edes yhteisestä asunnosta. Kummallista! Sanoinkin äsken Kaleville, että ehkä se oli merkki siitä, että tämä suhde oli enemmän ystävyyttä ja läheisyyttä kuin oikea parisuhde. 

Ehkä pitääkin nimenomaan tuudittautua siihen tunteeseen, että eräs ihmissuhde muuttaa vain muotoaan: halausystävyys muuttuu kahvikuppiystävyydeksi. Mutta kyllä tässä pari kyyneltä seuraavien viikkojen aikana silti saa – ja pitääkin – valua. Suren menetettyä haavetta suuremmasta perheestä, suren sitä, että taas pitää alkaa etsiä puolisoa rinnalleen. Suren hienon ihmisen poistumista arjestani.

Keskikesällä aion kuitenkin jo olla taas oma itseni! Siinä haavetta kylliksi tähän hetkeen. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti