torstai 7. heinäkuuta 2016

Poria ja Hermannia

Olemme saapuneet nauttimaan vuosittaista Pori-annostustamme tänne vanhempieni luo taajamaan, vaikka maaseuduksikin tätä tulee mainostusmielessä usein kutsuttua. Tosiasiassa kylä kuuluu nykyään Poriin, mutta sijaitsee viidentoista kilometrin päässä keskustasta. Lähellä on peltoja ja maalaistaloja, mutta juuri tämä alue on melko tiiviisti kaavoitettua. 


Yhtä kaikki, minun päämääräni täällä on nukkua, lukea, jutella ja käydä Pori Jazzeilla vapaaehtoistyössä pyöräillen. Lyhyesti sanottuna liikuntaa ja kulttuuria, jotta jaksaa taas työntäytteisen talven. Lyyli lähtee jo muutaman päivän päästä mökkeilemään toisten isovanhempien kanssa.


Itsellä, kumma kyllä, työasiat ovat jo hiipineet ajatuksiin, vaikka loma on vasta puolessa välissä – vai pitäisikö todeta, että jo puolessa välissä. Nopeaa on kesän kulku, ja se pelottaa, mutta yritän jotenkin ajatella, että nyt vähemmän onnistunut pääruoka on takana ja edessä on vain herkulliset jälkiruoat – ja onhan niitä tiedossakin, monta annosta: grillijuhlat, tangoleiri, tuparit... Matkustuskannalla pysytään, vaikka kotimaan sisällä toistaiseksi.


Unohdin ottaa kameran mukaan tännekin, joten saatte tyytyä seuraavien postausten ajan joihinkin arkistokelpoisiin kuviin tai vaihtoehtoisesti haaveiluihini: asuntomme – siis kotimme! – on myyty, ja olen tehnyt ehdollisen tarjouksen kivasta kämpästä Vanhassa Vuosaaressa eli eräässä itäisessä Helsingin lähiössä, noin 45 minuutin matkan päästä keskustasta. Kyseessä on tilava kaksio, jonka homekoirat ensi viikolla tarkastavat. Riippuen siitä, mitä ne toteavat, joko ostan kämpän tai jatkan etsimistä. Rahanmenoa ei ainakaan voi estää, mutta tällaista on allergisen elämä: terveys joka tapauksessa ennen kaikkea. Onneksi on edes vähän säästöjä!


En oikeastaan ole kovin surullinen tällä hetkellä, vaikka niin moni asia on viimeisten vuosien aikana mennyt myttyyn. Rakastan nykyistä asuntoamme, mutta jotenkin helpottavaa aloittaa taas ikään kuin puhtaalta pöydältä uuden ympäristön myötä. Lokakuun alkuun mennessä meidän tulee olla muuttaneet, joten hätätapauksessa joudumme vuokralle, vaikka siinä sitten on todennäköisesti tiedossa terveysongelmia, kun vuokra-asuntoa en tasan tarkkaan rupea remontoimaan. 


Toivotaan nyt kuitenkin, että joku Vuosaaren tai Puotilan 60-lukulaisista asunnoista nappaa pikaisesti, jotta myös remontointiin jää aikaa! Hermannin kaupunginosalle sanomme joka tapauksessa tällä erää hyvästit.


Kuvat ovat oman asuntoni myyntikuvia – hei hei Hermanni, hei hei Helminkadun koti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti