lauantai 2. heinäkuuta 2016

Satunnaisia vierailuja saitilla

Kesäloma lähes puolessavälissä, ja minä vierailen täällä vasta nyt! Näinkö tässä kävi: bloggausrakkaus viileni?

Myönnän, että kevät oli kiireinen, mutta kesä ei ole ollut niinkään – kiireen sijaan ajatukseni ovat olleet totaalisesti poissa. Olen ollut jotenkin tyhjä. En ole myöskään tanssinut tangoa kesällä. En ole mitenkään erityisen paljon nähnyt ihmisiä, vaan olen vaipunut omiin oloihini. Surua on ollut, mutta siitä enemmän parin kuukauden päästä, kunhan olen saanut surtua sen pois. 

Mitä sitten olen tehnyt niinä hetkinä, kun on ollut aika kaivautua ulos ajatuksistaan? No, olen vienyt tyttöä uimakouluun ja puistoihin, näkemään kavereitaan, olen lukenut paljon ja opiskellut espanjaa. Näitä tuttuja turvallisia. Lisäksi olimme kymmenen päivän ajan Andalusiassa Lyylin kanssa – jälleen ihana matka. Uusi isäntäperhe, uusi opettaja kielikoululla, mutta sama kylä. Oli parhautta matkustaa tyttären kera ja jälleen oppia espanjaa lisää. 

Ensi vuonna kenties jotain erilaista, mutta Espanja edelleen kohteena.

Nyt kohteena sänky. Surullinen, levoton, huonosti nukuttu yö takana; elämä koettelee taas uudella tavalla. Ehkä pitää vain luovuttaa ja antaa olla. Antaa elämän tulla omalla painollaan. Ei se mennyt niinkään kuin olin tällä kertaa suunnitellut.

Liimatkaa muhun nuo postimerkit ja lähettäkää pois!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti