maanantai 18. heinäkuuta 2016

Uusi luola, uusi elämä?

Ensin piti kirjoittaa siitä, kuinka äärettömän surullinen olen ollut viime aikoina. Jatseillakin olin koko ajan itku kurkussa, eikä oikein mikään tuntunut tai tunnu auttavan. Ei edes se, että olemme löytäneet uuden kodin! 

Kyllä, toinen asunto, jossa kävin parhaan ystäväni kanssa visiitillä, tuntui juuri oikealta. Homekoirat tutkivat sen, eikä mitään isoja esiintymiä löytynyt, mutta yksi iso pulma asunnossa on: rappukäytävä haisee todella vahvasti homeelle, sillä kellarissa on jokin ongelma. Naapuri tiesi sanoa, että siellä on tapahtunut vesivahinko äskettäin. Asiaa kuitenkin teknisen isännöitsijän mukaan tutkitaan, joten otin riskin luottaen siihen, että kellari laitetaan kuntoon ja haju vähintään vähenee. 

Koirat reagoivat toki tuohon rappukäytävän homeiseen ilmaan merkitsemällä uuden asuntomme ulko-oven ympäristön. Ovi on kuitenkin huonosti tiivistetty, joten tiivistämällä sen ja sisäoven paremmin sekä hätätapauksessa rakentamalla asunnon eteiseen pienen välieteisen eli ylimääräisen seinän ja oven rappukäytävän homeet saadaan todennäköisesti pysymään poissa asunnostamme. 

Meistä siis tulee 55-neliöisen itä-helsinkiläisen toisen kerroksen kaksion asukkeja! Edessä on vielä pientä pintaremonttia, kuten huonossa kunnossa olevien 60-lukulaisten sisäovien hiomista ja maalailua, seinien pintamaalaus, yhden puupaneeliseinäkoristuksen purkaminen ja sen seinän tapetointi ja sen sellaista. Huonekaluostoksilla pitää käydä ja uusia mattoja, lamppuja ja pöytäryhmä tulee hankkia. Eräs tangotuttuni on kaappifirman omistaja, joten ehdin jo tilata häneltä alustavasti eteiskaapit. Tarkoitus on siis teettää tyhjään eteiseen mittojen mukaan hyvät säilytystilat, sillä asunnosta puuttuvat kaikki kiinteät kaapit – vaatehuone onneksi löytyy!

On surullista lähteä pois kantakaupungin alueelta: elämästä tulee hankalampaa, kun täytyy miettiä tarkemmin logistisia ratkaisuja. Mitenköhän käy tangoilulle, kun tangosali on ollut Hermannista 20 minuutin kävelymatkan päässä ja nyt joudumme 45 minuutin etäisyydelle kaikesta toiminnasta?Toisaalta metro kulkee pian entistä tiuhempaan, kunhan Espoon metro saadaan ensi vuoden aikana käyntiin. 

Haikeisiin tunnelmiin liittyy aina myös jonkinasteista helpotusta: nämä reilut neljä vuotta, jotka Hermannissa olemme asuneet, ovat olleet raskaita vuosia. Asunto on ollut täydellinen, mutta elämä ei: kaksi eroa, yhden pitkän tapailusuhteen päättäminen, yksi keskenmeno ja surullisimpana Lyylin isän kuolema yllättäen, vaikkakin pitkän ja vaikean taipaleen jälkeen. Ei voi sanoa, että ruuhkavuodet olisivat kohdelleet minua lempeästi. Välillä tuntuu niin kohtuuttoman raskaalta, mutta toisaalta ymmärrän kyllä, että moni asia on kuitenkin mennyt myös nappiin: tytär, työpaikka, ystävät, harrastukset... Olisin äärettömän kiitollinen, jos en olisi koko ajan näin surullinen.

Jouduin vähän aikaa sitten sairaalaan, ja luin eilen raportin sairaalakäynnistäni. Mainitsematta vielä mitään sairaalakäynnin syystä (kerron siitä aikanaan), ihmettelin esitiedoissa ollutta tekstiä: "38-vuotias varsin terve nainen". Mistäs tuollaiset tiedot? Itsestä kun tuntuu, että olen koko ajan kipeä, ravannut vuoden aikana lääkärillä tai päivystyksessä jatkuvasti: polvi, jalan rasitusvamma, selkä, vatsa, mielentila, pää... Joka paikassa ongelmia. Vähän aikaa sitten tajusin, että kuulonalenemanikin on varmasti pahentunut, kun en meinaa enää saada selvää ihmisten nopeasta puheesta. Hohhhoijaa. 

Nyt tiedossa on kuitenkin aktiivinen viikko Helsingissä tangoineen, vinttikomeron siivoamisineen ja muine arkisine toimenpiteineen. Varasin juuri kirpputoripaikan Vekarakirppikselta, ja aion myydä kaikki Lyylin vanhat vaatteet siellä. En jaksa muuttaa mitään ylimääräistä tai turhaa. 

On tullut aika jättää vanhat taakseen. Ehkä se auttaa. 

Jep, tiedetään, kevät meni jo. Oon kiinni menneessä, edelleen, koko ajan, tiukasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti