lauantai 13. elokuuta 2016

Rukous

Flow-lipun hinnalla ostin uudet verhot uuteen kotiin. Kannatti varmaankin, kun ei tuon ilman takia minkäänlainen festarointi houkuttelisi yhtään. Mielentilan nostamiseksi olisi ehkä kannattanut satsata lippuun.

Mielipahaa päätin vähentää muulla tapaa: söin noin puoli litraa jäätelöä, minkä jälkeen vaniljajäätelöä ei varmasti tee vähään aikaan mieli. Lisäksi ostin kirjan.


Sepäs vasta mieltäylentävä hankinta olikin. 

Kyllä tästä silti viikonloppu tulee. Lyyli lähti sisarelleni seikkailupäivää viettämään. Minä päätin lukittautua kotiin lukemaan. Hyvin viisas päätös, tunnen sen jo sisälläni, mutta kun on kipeä olo, enkä edes keksi, mitä muuta voisin tehdä. Toki olisin voinut suunnata vaikka Kiipeilyareenalle tai tangotunnille, mutta kuinka järkeviä toimintoja tuollaiset vapaa-ajan vietteet ovat, jos kurkku on kipeä ja olo vähän lämpöinen?

Järkevämpää on nyt saattaa Astrid Lindgrenin elämäkerta loppuun ja aloittaa sitten tätä aarretta, jota olen kauan himoinnut; illalla lausun rukoukseTšernobylille. 


perjantai 12. elokuuta 2016

Virkayskä ja muita terveyteen liittyviä ajatuksia

Neljä päivää työpaikalla ja sieltähän se kurkun kutina, nenän tukkoisuus ja yskä taas saapuivat vierahiksi seuraavaksi kymmeneksi kuukaudeksi – tai yhdeksitoista, sillä tänä vuonna koko kesäkuu meni vielä niistä ja Espanjan-reissun homealtistuksen aiheuttamasta hirmuyskästä toipuessa.

Jo ihkaensimmäisenä uuden lukuvuoden päivänä tosin sain mahdollisen etiäisen, tunteen siitä, että nyt alkoi viimeinen työvuosi tässä koulussa, tiedä sitten miksi. En kai oikein vaan muutenkaan viihdy. Ensi vuonna vähintään jotain terveellisempää, kunhan saan nyt asunnon alle. Sitäkin on taas tullut murehdittua: uuden kotimme rappukäytävän homeilma täytynee eristää lisäseinällä, huoh, sillä kellarin vesivahinko onkin kuulemma jo korjattu. Ja pyh, sanon minä, "korjattu" ehkä, muttei korjattu. 

Tervetuloa homeallergisen arkeen, osa neljäsataa! Voin kertoa, että murheita kun on muutenkin, niin tämä ei yhtään helpottanut asiaa. Olen ollut maassa esimerkiksi siitä, että todellakin olen aivan yksin useimmiten aina ja siten hyvin yksinäinen. Olen maassa siitä, että toista lasta ei perheeseeni tullut ja siitä, että olen näin vanha. Maassa olen myös siitä, että olen näin onneton kaiken aikaa. 

Luulen, että ensi viikolla paitsi juttelen rehtorin kanssa virkasiirrosta toiseen kouluun tai mahdollisesta välivuodesta (voisin mennä töihin vaikka johonkin ulkoilmapäiväkotiin, jos saisin paikan ja kituuttaisin sitten vaikka taloudellisesti, kunhan vain saisin terveyteni takaisin!) myös soitan mielenterveysseuralle tapaamisajasta. En nyt jaksa mitään pitkää terapiasessiota, eikä sellaiseen rahaa olisikaan, mutta jos edes pari kertaa pääsisi puhumaan jollekulle. Tosin mitähän sellaisesta lopulta on sielunrauhaksi, mutta jos nyt edes ensiavuksi. 

Murheita, murheita. Sanotaan, että kun terveys menee, sen mukana kaikki, ja niin on mennyt ainakin minun elämässäni. Riittää, että puolison terveys romahtaa siinä vaiheessa, kun kaiken pitäisi olla vasta alussa, niin menetät itsekin paitsi parhaan ystäväsi, siis puolisosi, myös perheesi, kotisi ja mahdollisuutesi saada lisää lapsia. Ehkä menetät myös osan ystävistäsi ja taloudellisen varmuutesi. 

Jos minulle nyt jotain käteen jäi, se oli talous: sen sain kuntoon, mutta se pysyy vain, jos työkykyni pysyy. Huoh. Tietenkin sairaudesta huolimatta tuli ja jäi lapsi. Siitä en voi olla kiittämättä, vaikka tällä hetkellä pelkään aivan suunnattomasti sitä, että hänelle tapahtuu jotain. Tuntuu, että Lyyli on ainoa voima, joka pitää minut elämässä kiinni. 

Voi kurjuus, huokaisen, mutta samalla näen jo hiukan valoa oven alta: Olen päättäväinen ja tarmokas, jotta uudesta kodistamme tulee asuttava, ja olen kertakaikkiaan vain täysin jääräpäinen ja kykenemätön luovuttamaan sen suhteen, ettenkö löytäisi miestä itselleni. Nyt on vain käännettävä kaikki kivet, vaikken tietenkään aio tyytyä keheen tahansa. Joistain kriteereistäni olen valmis kuitenkin luopumaan – ja se on hyvä alku se. 

keskiviikko 10. elokuuta 2016

Lyylin uudet vaatteet ja äidin vanhat aatteet

Syyskausi alkaa aina uusien vaatteiden hankkimisella. Tällä kertaa kohteena on ollut etupäässä kakkosluokkalainen Lyyli: laskin ostaneeni hänelle 16 uutta vaatekappaletta: kuusi kirpparilta, neljä kalliinpuoleista laadukasta ja eettistä ostosta ja ikävä kyllä sitten päälle vielä kuusi Hennes ja Mauritzin perusvaatekappaletta, sellaisia, joita en kirpparilta kovalla hakemisellakaan löytänyt enkä viitsinyt kalliilla ostaa.

Kirpparivaatteita: Tää setti maksoi korkeintaan kympin!

Mini Rodinin syysuutuuksia. Hintaa en kehtaa kertoa.

Heinäkuussa jatseilta kotiuduttuani aloin valtavan mylläämisen – muistanette vinttikomerokuvan! Myin lähes kaikki viime vuosien lastenvaatteet pois nurkista, sikäli mikäli en ollut laittanut niitä jo vaatekeräykseen. Muutama hassu jäi vielä käteen, mutta niistäkin suurin osa lähtee työkaverin tyttärelle.

Nurkat ovat puhdistuneet kaikesta ylimääräisestä myös muutenkin: kirjoja, koristeita yms. on lähtenyt taloyhtiömme kierrätyspisteelle. Olo on puhdistunut tyhjentämisen myötä, mutta luulenpa, että olen käyttänyt tätä puhdistusriittiä myös oman pahan mielen parantamiseen.

Kesä ei ollut niitä kevyimpiä, ja nyt uuden lukukauden alkaessa ajatukseni ovat edelleen synkkiä tai oikeastaan jopa enenevän synkkiä. Olo tuntuu niin vanhalta, ja kaiken aikaa teen hyvästejä unelmalleni isommasta perheestä. Se ottaa voimille.

Tuo "hyvän ihmisen tuoli" on edelleen tyhjä. Kenet siihen löydän? Pöytäkaverina siis vain Deko-lehti, Lyylin kirjanmerkki taas muistuttaa työn tärkeydestä! Ihan kaikki ei ole pilalla. 

Toisaalta tämä kesä on ollut ystävyyden juhlaa: tuntuu, että vanhat ystävät ovat astuneet taas askeleen lähemmäs elämässäni. Olen viettänyt heidän kanssaan laatuaikaa ja nauttinut siitä. Kesä on sikäli ollut leppoisa ja palauttava.

Mutta yksinäisyyden tunne ei lakkaa, eikä se varmaan koskaan tule kokonaan häviämäänkään, etenkin, jos elämääni näin yksin elän. Ei ihmistä ole tarkoitettu sinkuksi, ajattelen, vaikka toki onnellisia sinkkujakin varmasti löytyy. Yhtä hölynpölyä on ajatus siitä, että ensin täytyy tulla onnelliseksi itsensä kanssa. Miten hitossa tulet onnelliseksi, jos juuri se yksi elämän olennaisimmista asioista puuttuu: vuorovaikutus sellaisen aikuisen ihmisen kanssa, joka ymmärtää tai ainakin haluaa ymmärtää sinua?

Lukekaa tämä, jos ette usko.