keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Ei se ota, jos ei anna

Sanotaan, että vaikeudet yhdistävät ihmisiä. Niin ne voivat yhdistää ihmistä ja asuntoakin. Oma tarinani tämän uuden kodin kanssa toivottavasti päättyy toteamukseen "vaikeuksien kautta voittoon", vaikka ihan vielä ei voittajafiilis olekaan.

Asunnon (aikaiset) ongelmat, jotka ovat aiheuttaneet minulle noin kolme hermoromahdusta ja kaksi sairauslomapäivää:

a) Viemärien makea haju (=hometta). Keittiössä ei hajuun auta mikään; putkimiehen lomaltapaluuta odotellessa. Täällä istuessa (tyhmä kun olen, mutta ei ole muuta pöytää) kutajaa ja yskittää normaalia enemmän. Onneksi ei ole rakenteissa, mitä ensin pelättiin... Kyllä tämän kanssa jotenkuten elää, ainakin vähän aikaa.

b) Ystävältä lainassa olleet huonekalut. Sain kaksi 50-lukulaista huonekalua pitkään lainaan ystävän perheenlisäystä ajatellen – hän asuu miehensä kanssa yksiössä, joten tietenkin yksiöelämää tarpeeksi nähneenä päätin avittaa heitä tässä tilanpuutetilanteessa. Olisihan uusista huonekaluista minulle paljonkin iloa! Täällä 55-neliöisessä lattiapinta-alaa riittää ja olohuone kaikuu puolityhjyyttään.

Jouduin kuitenkin luopumaan muutaman päivän kokeilun jälkeen näistä lainakamoista, sillä sain sellaisen allergisen kohtauksen eräänä yönä, etten ole pitkään aikaan saanut, ja arvelin osasyyn olevan tuoksuvat, vuosien aikana erilaisia ilmankosteuksia ja hajuja imeneet puisen pöydän ja lipaston.

Isäni ajoi Porista ja Poriin saman päivän/yön aikana, ja siinä välissä vei painavat 50-lukulaiset takaisin omistajalleen tavallisen auton perässä. Tarinahan voisi olla huvittavakin, mutta en vielä jaksa nauraa, kun ei nämä huvittavuudet edes tähän lopu.

c) Kylpyhuoneen vesivahinko: Vihdoin ja viimein monen päivän, usean puhelun ja erinäisen sopimisen jälkeen sain pesukoneen maanantaina seinään ammattilaisen laittamana. Eilen päätin vetäistä koneellisen pyykkiä, sillä sitä riittää, mutta kappas, sainkin aikaan vesivahingon: unohdin, että tässä kylppärissä poistoputki ei mene suoraan seinään, vaan se pitää nostaa lavuaariin. En hoksannut nostaa sitä kaapin alta ja niinpä lattia ui vedessä pariinkin otteeseen, kun kone poisti veden suoraan lattialle. Onneksi lattiakaivo sen veti; ainoastaan matto oli ihan litimärkä, kun vessaan iltamyöhällä astuin ja muuten lattia oli vain märkä, ei vedessä uiva. Mutta silti, miten huonoa tuuria, että koko aikana ei käyty kertaakaan vessassa, vaikka yleensä illan aikana siellä tulee joskus rampattua vähän väliä. 

Minä sitten vietin iltani umpiväsyneenä puolitoista tuntia lattiaa hiustenkuivaajalla kuivaten. Ei se päällisin puolin märäksi jäänyt ilman tuota käsittelyäkään, mutta pelkäsin, että vesieristeet eivät toimi. Saapi nähdä, miten käy. Vielähän ei voi tietää, jos vesi jostain kohtaa on löytänyt kolon hiipiä rakenteisiin. Toisaalta silloin on kysymyksessä rakennusvirhe, sillä pitäähän kylppärin kestää suihkussakäyntiäkin, jossa vettä tulee lattialle pitkän aikaa ja paljon.

Minua lohdutettiin, että ei tuossa ole huolta, että nykyiset eristeet ovat hyviä. Toivon samaa, sillä enempää huolia en nyt jaksaisi. Olen niin äärettömän väsynyt, että olen monta kertaa meinannut kävellä auton alle, kun en ole huomannut punaista valoa! Niin väsynyt, että unohtelen koko ajan asioita, kuten juuri tuon poistoletkunkin. 

Nyt uskaltauduin kokeilemaan ensimmäistä kertaa elämäni ensimmäistä omaa astianpesukonetta. Luin ihan käyttöohjeet ja kaikki, ettei tapahtuisi enempää katastrofeja. Kylppäriä käyn vähän väliä haistelemassa, mutta raikkaalta ja kuivahkolta se tuntuu. Uskotaan nyt kerrankin parempaan vaihtoehtoon, ja huokaistaan hiukan. Ja uskalletaan nauttia tämän asunnon kauneudesta, tilavuudesta ja tietynlaisesta raikkaudestakin, vaikka oireilenkin täällä edelleen. 

Jos oireet kuitenkin pysyvät kurissa, kyllä täällä jonkin aikaa elelee. Loppuelämän asunnoksi ei tästä ole, mutta toivotaan, että kellarin maakosteusongelmasta huolimatta asunnosta tulee muutamaksi hyväksi vuodeksi rakastettu koti. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti