sunnuntai 12. helmikuuta 2017

Lipasto ennen ja jälkeen

Lyylin lipasto joulun tienoilla:


Ja lipasto helmikuussa:


Kyllä kannatti kunnostuttaa! Samalla tuli karsittua tavarapaljoutta ja organisoitua kamat kauniimmin laatikoihin. Pöytälevy odottaa vielä kerniliinaa, jotta säilyisikin puhtaana ja nättinä. 

maanantai 6. helmikuuta 2017

Kymmenen hyvää ja kaunista

Päätin listata kymmenen elämäni tärkeintä suurta asiaa, joiden korostaminen voisi tuoda lohtua surulliseen mielentilaani (ja näiden epämääräisten oireiden keskelle: eilen migreenikohtaus, tänään raajojen todella kummaa pistelyä, pelkään jo ties mitä tautia). Listasin myös viisi elämäni kauheinta asiaa, mutta ehkä vain tehdäkseni näkyväksi sen, että niitä on vain noin puolet näistä hyvistä ja kauniista asioista. 

Runnoin asiat tietenkin aivan väkisin noihin tasalukuihin, mutta näinhän se on, että moni abstrakti asia on aseteltavissa tiettyyn määrään tai malliin, sillä on suhteellista, laskenko homeallergiani ja muut krempat, kuten ahdistuneisuuden ja masennuksen, yhdeksi vai kahdeksi pahaksi ja toisaalta hyviin asioihin voi tarvittaessa laskea vaikkapa onnellisuuden tunteen, jos näitä kymmentä nyt ei muuten täyteen saisi. 

Saan kuitenkin omat "hyvikseni" aika kepeästi listattua, ja todennäköisesti lista on hyvin samannäköinen kuin kenen tahansa muun lista olisi. Listaamisen tarkoitus ei olekaan esitellä omaa erityislaatuisuuttaan tai edes juuri eritellä elämäänsä, vaan yksinkertaisesti muistuttaa siitä, että elämässä on aina jotain hyvää – ja usein hyvää on enemmän kuin pahaa.

Elämäni hyvät ja kauniit siis tässä:

1) Rakas tytär – tämä ei selittelyjä kaivanne
2) Työ, josta pidän valtavasti ja ammatti, johon sovin hyvin, ellen jopa erinomaisesti ja tällä hetkellä myös kohtalaisen kiva työpaikka, jonka sisäilma on siedettävää
3) Koti – vikoineen kaikkineen, mutta koti, jossa pystyn melko lailla oireetta asumaan
4) Terveys – minulla ei ole mitään vakavaa sairautta, olemassaolevien kremppojeni kanssa pystyn elämään varsin täyttä elämää
5) Ystävät ja suku – tiedätte kyllä näiden merkityksen!
6) Onnellinen lapsuus – ei todellakaan itsestäänselvyys. Lapsena en murehtinut, mikä onni! (Ollapa jälleen lapsi.) 
7) Onnelliset vuodet hyvän miehen kanssa – tunne, että on saanut rakastaa ja vastaanottaa rakkautta, kantaa senkin pelon yli, että mitäpä jos en enää koskaan löydä ketään vierelleni
8) Mielekkäät, monipuoliset ja kehittävät harrastukset
9) Talous tasapainossa, ei pelkoa työttömyydestä, rahat riittävät kaikkeen välttämättömään ja ylikin
10) Kyky innostua, oppia, ottaa selvää asioista, kyky ihastua ja tahto ja taito sopeutua

Aika perussettiä, mutta tuo kymppi nyt oli vähän erikoinen ja sellainen kohta muutenkin, joka vuosien saatossa varmasti elää. Muut kohdat taas ovat enemmän vakioita, tosin todennäköisesti tulee aikakausia, jolloin esimerkiksi talous tai terveys ei olekaan kunnossa, jos vaikka joutuu homeallergian takia pitkille sairauslomille tai sairastuu johonkin vakavampaan tautiin. Toisaalta mukaan voi päästä jotain aivan uutta. 

Sitä ehkä tarkoitankin tuolla kymppikohdan maininnalla: kyky ihastua ja päästää elämäänsä joskus joku uusi ihminen. Luotan siihen edelleen, että se on täysin mahdollista; niin erakoksi en ole muuttunut ja tiedän kaikista epäonnistumisista huolimatta, että olen parisuhdeihminen: parisuhteeseen pystyvä ja siinä viihtyvä. 

Toivoa en siis täysin ole heittänyt, ja siksipä en tänne nyt jaksa listata noita viittä pahaa ja rumaa; ehkä ne aiempien blogitekstieni perusteella ovat kaikkien pääteltävissä. 

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Tyhjää ja tyhmää

Voi tätä uuden vuoden alkua: on ollut ja on toisinaan edelleenkin sydänhuolia, kun syke tykkää taas olla taivaissa, lisäksi viime päivät ovat menneet lievässä päänsäryssä kaikki tyynni. Tällä viikolla alkoivat myös allergiat vaivata ja kaularauhaset ovat turvonneet ja todella kivuliaat. Tiedä sitten, miksi. 

Sitten sain päähäni kesken jumppatuokion, että heivautan olkkarin uuden maton parvekkeelle. Se on jo toinen tähän olohuoneeseen ostettu matto, mutta hajun takia en kestä tätäkään. Ensimmäinen lähti työkaverille sekin järkyttävien tuoksujen tähden, ja tämän uudemman varasi nyt alustavasti yksi siskoistani. 

Taas on siis olohuone matoton. Päädyin siihen, että tähän hätään hankin vain yhden lampaantaljan lisää ja olemassaoleva talja saa toimia matonkorvikkeena olkkarin keskilattialla ja tuleva sitten sänkyni vieressä. Ihan matoton olohuone ei siis ole nytkään, mutta onhan tuo nyt vähän persoonallinen sisustustyyli, hiukan huvittavakin. Mutta en jaksa maksaa enää penniäkään isosta kemikaalipotista, enkä edes oikein tiedä, millaisen maton tuohon haluaisin. Antaa sellaisen tulla joskus vastaan. 

Ilmeisesti olen siis todella herkistynyt nykyään myös kemikaaleille, mikä tietysti ei mitenkään ilahduta, mutta toisaalta en tuota nyt niin kauheasti jaksa surrakaan. Nyt on näin, ja varmaan tulevaisuudessakin on näin.


Vähän tyhjäähän täällä, kodissa ja elämässäni, on muutenkin, vaikka totesin juuri koko päivän suloisessa yksinäisyydessä oltuani, että tulipas tästä suoritussunnuntai. Pikkuasioiden hoitamista, kotihommia ja arkista puuhailua. Sikäli ei yhtään tyhjä päivä. 

Tyhmää taasen on valittaa ja vieläpä aina näitä samoja asioita; vähän minua kuitenkin jo naurattaa nämä mattotarinani, ja iloinen olen siitä, että matot ovat aina kelvanneet jonnekin. En myöskään millään jaksa uskoa, ettenkö joskus löytäisi tuohon sopivaa mattoa, kun vaan jaksan ottaa riskin hajusta. Ehkä pitää ostaa käytetty tai käydä monta kertaa haistelemassa ennen ostopäätöstä.

Tällä hetkellä täällä haisevat myös Lyylin vastakunnostetut huonekalut. Luotan kuitenkin siihen, että maalien hajut haihtuvat nopeasti. Inhottava fiilis kaikesta huolimatta tästä kemikaalikuormituksesta, jolle joudumme molemmat altistumaan. Onneksi juuri mitään ei tarvitse enää hankkia lisää. 

Tupakalta täällä sen sijaan ei mielestäni juuri enää haise. Peruutin otsonoinninkin, kun se olisi ollut turhan tyyristä vain varmuuden varaksi. Täytyy nyt antaa kaikkien hajujen laimentua, ja analysoida tilannetta sitten uudestaan. On tyydyttävä ja rauhoituttava, vaikka en vieläkään täällä juuri näiden hajujen takia viihdy. Elämä onneksi on kokonaisuudessaan väliaikaista, ja yritän tuudittautua siihen, että kyllähän täältä poiskin pääsee muuttamaan muutaman vuoden päästä, jos hajut edelleen vaivaavat. 

Silti kiukuttaa, kun on niin tyhjää ja tyhmää. Ehkä hyvän kirjan lukeminen tai pitkällä tauolla ollut the Crown -sarjan seuraaminen tekisi nyt terää?