sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Tyhjää ja tyhmää

Voi tätä uuden vuoden alkua: on ollut ja on toisinaan edelleenkin sydänhuolia, kun syke tykkää taas olla taivaissa, lisäksi viime päivät ovat menneet lievässä päänsäryssä kaikki tyynni. Tällä viikolla alkoivat myös allergiat vaivata ja kaularauhaset ovat turvonneet ja todella kivuliaat. Tiedä sitten, miksi. 

Sitten sain päähäni kesken jumppatuokion, että heivautan olkkarin uuden maton parvekkeelle. Se on jo toinen tähän olohuoneeseen ostettu matto, mutta hajun takia en kestä tätäkään. Ensimmäinen lähti työkaverille sekin järkyttävien tuoksujen tähden, ja tämän uudemman varasi nyt alustavasti yksi siskoistani. 

Taas on siis olohuone matoton. Päädyin siihen, että tähän hätään hankin vain yhden lampaantaljan lisää ja olemassaoleva talja saa toimia matonkorvikkeena olkkarin keskilattialla ja tuleva sitten sänkyni vieressä. Ihan matoton olohuone ei siis ole nytkään, mutta onhan tuo nyt vähän persoonallinen sisustustyyli, hiukan huvittavakin. Mutta en jaksa maksaa enää penniäkään isosta kemikaalipotista, enkä edes oikein tiedä, millaisen maton tuohon haluaisin. Antaa sellaisen tulla joskus vastaan. 

Ilmeisesti olen siis todella herkistynyt nykyään myös kemikaaleille, mikä tietysti ei mitenkään ilahduta, mutta toisaalta en tuota nyt niin kauheasti jaksa surrakaan. Nyt on näin, ja varmaan tulevaisuudessakin on näin.


Vähän tyhjäähän täällä, kodissa ja elämässäni, on muutenkin, vaikka totesin juuri koko päivän suloisessa yksinäisyydessä oltuani, että tulipas tästä suoritussunnuntai. Pikkuasioiden hoitamista, kotihommia ja arkista puuhailua. Sikäli ei yhtään tyhjä päivä. 

Tyhmää taasen on valittaa ja vieläpä aina näitä samoja asioita; vähän minua kuitenkin jo naurattaa nämä mattotarinani, ja iloinen olen siitä, että matot ovat aina kelvanneet jonnekin. En myöskään millään jaksa uskoa, ettenkö joskus löytäisi tuohon sopivaa mattoa, kun vaan jaksan ottaa riskin hajusta. Ehkä pitää ostaa käytetty tai käydä monta kertaa haistelemassa ennen ostopäätöstä.

Tällä hetkellä täällä haisevat myös Lyylin vastakunnostetut huonekalut. Luotan kuitenkin siihen, että maalien hajut haihtuvat nopeasti. Inhottava fiilis kaikesta huolimatta tästä kemikaalikuormituksesta, jolle joudumme molemmat altistumaan. Onneksi juuri mitään ei tarvitse enää hankkia lisää. 

Tupakalta täällä sen sijaan ei mielestäni juuri enää haise. Peruutin otsonoinninkin, kun se olisi ollut turhan tyyristä vain varmuuden varaksi. Täytyy nyt antaa kaikkien hajujen laimentua, ja analysoida tilannetta sitten uudestaan. On tyydyttävä ja rauhoituttava, vaikka en vieläkään täällä juuri näiden hajujen takia viihdy. Elämä onneksi on kokonaisuudessaan väliaikaista, ja yritän tuudittautua siihen, että kyllähän täältä poiskin pääsee muuttamaan muutaman vuoden päästä, jos hajut edelleen vaivaavat. 

Silti kiukuttaa, kun on niin tyhjää ja tyhmää. Ehkä hyvän kirjan lukeminen tai pitkällä tauolla ollut the Crown -sarjan seuraaminen tekisi nyt terää?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti