torstai 6. huhtikuuta 2017

Päiväunet ja päivän pohdinnat

Tarvitset ja ansaitset päiväunet. Lisäksi ehdit ne ottaa. Niinpä nukkumaan!

Tulin kotiin viiden aikaan, sillä flunssaisena en voinut mennä tanssitunnille. Söin, otin pari valokuvaa iltapäiväauringon valaistessa olohuonettamme ja vaivuin unille. Ajattelin ja toivoin, että heräisin järkevään aikaan, ehkäpä tunnin nukuttuani.

Kun nousin, kello näytti 21.11. Neljä tuntiahan siinä oli vierähtänyt taju kankaalla. Erittäin järkevää toimintaa. 

Ja vielä sitäkin järkevämpää oli keittää iltakahvit noustuani. Olisinkohan kietaissut toisen kahvikupposen siinä kymmenen aikaan illalla. 

Parasta tässä kuitenkin on se, että herättyäni olin onnellinen: virkeä ja hyvällä tuulella. Olin unohtanut kaiken ärsyttävän, mitä viikkoon on mahtunut. 




Olen toipunut remonttilaskun tuomasta järkytyksestä ja tajunnut laskelmia tehtyäni, että ei tuo uusi summa nyt niin pieleen mennytkään kuin aluksi tuntui. Olin vain suhtautunut liian optimistisesti remontin kustannuksiin, sillä remonttimies oli laskenut ne alkujen aluksikin ihan alakanttiin, mutta matkan varrella muistanut, että unohti laskuista parketin. Olisi pitänyt heti ynnätä se mukaan, sillä sehän on usean tuhannen euron ostos sellaisenaan.

Lisäksi teetin remonttifirmalla muutamia pieniä lisähommia, joten lopullinen lasku on vain noin neljätuhatta yli sen kymppitonnin, jonka tällaisesta remontista varmasti olisin joka tapauksessa joutunut maksamaan, kun kämpässä kuitenkin maalattiin kaikki ja revittiin kahden ison huoneen sekä eteisen lattiat ja laitettiin niihin parketit sekä tehtiin pieniä fiksauksia, kuten vaihdettiin väliovi ja tehtiin ilmastointiaukkoja.

Summa summarum: ilman remonttia täällä olisi todella ärsyttävä asua sekä visuaalisesti että mahdollisesti myös terveyden kannalta, enkä itse olisi tuollaiseen remonttiin pystynyt etenkään siinä olotilassa, kuin syksyllä muuton kynnyksellä olin. Eikä minulla ole edes remontoimisen taitoa! Korkeintaan maalaaminen olisi voinut onnistua, mutta siihenkin olisi tarvittu monen viikon lomaperiodi. Joten mitä turhaan suremaan, näin tässä piti käymän.

Tämänkertaista remonttia maksetaan laskujeni mukaan vuoden 2024 loppuun asti, johon on vain reilut seitsemän vuotta, jotka kyllä tulevat humpsahtamaan aivan yhtä nopeasti kuin edellisetkin seitsemän. Ainoa mikä mietityttää on nyt se, miten vielä kaupan päälle onnistun säästämään terapiaan rahaa... Mutta nämä nyt ovat näitä toissijaisia elämän ongelmia. Ei tarvitse lukea kuin yksi ainut uutinen Syyriasta, niin omista murheista ei kehtaa valittaa ääneen mihinkään. 

Vaan murheensa kullakin, oli niiden kokoluokka mikä tahansa. Tämän loppuillan ajan, jonka vielä valveilla viihdyn, yritän olla ajattelematta päivän aikaisia ajatuksia. Juuri tänään, auringon niin kauniisti hivellessä ihoa, on tuntunut entistä tärkeämmältä löytää vierelle joku kiva tyyppi – ja entistä surullisemmalta, kun tiedän kuinka vaikeaa se on. 

Miten voisin hyväksyä sen, että olen aina vain yksin. Miten voisin olla onnellinen ilman rakkautta?

sunnuntai 2. huhtikuuta 2017

Lyhyt tiedonanto

Tiedoksi annetaan: asumme hamaan tappiin asti uudessa kodissamme. Sen verran kolminkertainen remonttilasku tuli tiedokseni. Eikä ollut edes aprillipäivä, kun sain tuon tietää. Lisäksi tyttö kuumeessa ja äänetön.

Tämän olennon mielenmaisemat tänään siis aavistuksen synkät. Lasku sinetöi meidät moneksi vuodeksi paikoillemme, monella tapaa. Espanjan-unelmat saavat jäädä, tältä vuodelta ja varmasti monelta muultakin.

Toisaalta mitä väliä. Ainoa, mitä toivon, on, että ilma pysyisi kodissamme jollain tapaa siedettävänä. Tänään on kuitenkin ollut todella tunkkaista ja homeen hajuista, johtuen matalapaineesta, luulen ma. Jotenkin tämän kerrostalon ulkovaippa haisee mielestäni aika usein homeelta, mutta yleensä sen haju ei kantaudu sisälle. Vain sateisina ilmoina sisäilmakin on raskasta. Toisaalta kestän kyllä näemmä tällaiset määrät hometta, kun en tämän huonommin voi. Itseäni kyllä raavin ja kaularauhaset ovat turvonneet, mutta siinä se – ainakin toistaiseksi.

Mutta ei tässä nyt kysellä, että kestätkö sinä. Elämää on kestettävä. Kyllä se joskus taas hymyilee. Ihmeekseni uskon siihen!