tiistai 25. heinäkuuta 2017

Aivastus – taas

Jos tästä kesästä haluaa tiiviin lyhennelmän, se alkaa sanalla aivastus ja päättyy sanaan taas. Melkein naurattaa tämä vuodesta toiseen eri muodossa esiintyvä ongelmani nimeltä sisäilmaherkkyys.

Nyt tilanne on karannut sellaiseen olomuotoon, että minun on hyvin tukala olla kodissani. Keittiö tosin on kohtalaisen neutraali huone, täällä siis aikani vietänkin. Viime viikot olen nukkunut Lyylin huoneessa ikkuna sepposen selällään, ja sekin menettelee. Mutta olohuone on pulma, ja sinne viikon päästä on palattava nukkumaan. Oleskelua siellä ei voi nyt lainkaan harrastaa, sillä sisäilma. Miten sitten uinumista? Ehkä teen väliaikaispesän Lyylin ikkunan alle!



Selitän nyt tarkemmin tilanteen, vaikka se voi olla etäisesti tuttu, olenhan siitä jonkin verran puhunut. Tilanne kuitenkin elää. 

Parvekkeen ja olohuoneen välinen seinä isoa ikkunaa lukuunottamatta ei olekaan betonia, kuten asunnon muut ulkoseinät, vaan kyhäelmä ilmeisesti tukipuita, jotain vällyjä, sisäkuorena lastulevyä ja ulkokuorena ilmeisesti mineriittiä. Ja tuo kyhäelmä haisee. Ensin luulin, että mineriittilevyt erittävät jotain kemikaalia, jolle olen pikkuhiljaa herkistynyt. Taloyhtiömme mainio ja erittäin asiantunteva tekninen isännöitsijä oli toista mieltä: mineriitti on lähinnä kiveä (ml. asbestia!), ja hän epäili, että rakenteen sisällä olevat vällyt ovat joko kostuneet ja homehtuneet tai sisältävät muita kemikaaleja, jotka hajun aiheuttavat. 

Haju on puinen, mielestäni voimakas, ja joskus tunnen sen heti sisälle asuntoon astuessani. Vieraat eivät yleensä hajua haista eikä tuo tekninen isännöitsijäkään sitä huomannut, mutta oletusarvoni on, että väliseinä silti avataan. Se on avattava! Jos taloyhtiö ei sitä suostu tekemään, minun on tehtävä eli teetettävä se itse, vaikka eihän se asianmukaista olekaan, sillä rakenteet ovat taloyhtiön omaisuutta. Mikään ei kuitenkaan saa minua nyt epäilemään sitä, etteikö seinää avattaisi, kun oireeni ovat niin voimakkaat ja taloyhtiöllä on velvollisuus selvittää, mikä tuolla rakenteessa on vialla. Tällainen pieni seinäremontti ei varmasti taloyhtiön talouteen vaikuttaisi juuri millään tavalla – isännöitsijäkin totesi, että pikkujuttu. Paitsi minun terveydelleni. Sille tämä on tosi iso asia. 

Viime ajat kotona ollessani olen kierrellyt kaarrellut asunnossa ja haistellut paikkoja varmistaakseni, että parveke on ainoa hajunlähde. Aloin jopa epäillä, että uudet parketit olisi asennettu huonosti, kun sinne ne 24 tuubia silikonia kitattiin, mutta en huomaa parketissa mitään outoa hajua. Lievästihän se edelleen haisee puulta, muttei muulta eikä niin voimakkaasti kuin parvekkeelta sisälle erittyvä haju. 

Olen ymmärrettävästi ollut paljon poissa kotoa: vanhempieni luona, Lyylin isovanhempien mökillä ja kaverin mökillä, ja pian lähden pitkäksi viikonlopuksi Turkuun. Sitten on vielä tiedossa tangoleiri, mutta kun sen jälkeen alkaa työt, ei pakopaikkaa ole. Töissäkin joudun hiukan herkistymään, joten millainenhan syksy on tulossa? Pelottaa. Toisaalta toive remontin melko pikaisesta alkamisesta on virinnyt, kun kyseessä ei ole tuon isompi seinien avaaminen! 

Ei tässä oikein ole vaihtoehtoja, sillä taloudellisista syistä en pysty muuttamaan. Vähän rupesin miettimään viherseinän hankkimista, mutta sellaiset ovat aivan tajuttoman kalliita: pelkällä Naava-seinän hankintahinnalla matkustaisi maapallon ympäri, ja siihen tulee päälle lisäksi hoitokustannukset 65 euroa kuussa. Sinällään se summa ei kuulosta aivan mahdottomalta, ja olisinkin valmis sen maksamaan, mutta miten saisin seinän hankittua, kun sen ostohinta on lähes viisituhatta euroa! Sitäpaitsi Naavojen puhdistava teho on kertakaikkisen kyseenalainen. 

Toisaalta jos tästä muuttamaan joutuisi, hintalapuksi tulisi lähes kaksikymmentätuhatta – remontti ei nostanut asunnon arvoa lainkaan niin paljon kuin kustansi ja lisäksi asuntoon on hankittu kiinteät kaapit. Huomioon tulee ottaa myös varainsiirtovero ja kiinteistövälittäjän palkkio. Puhumattakaan siitä, että seuraavakin asunto pitäisi sisäilmaremontoida! 

Voisi käydä myös niin, että joutuisin ojasta allikkoon: uudesta asunnosta voisi löytyä joku toinen huonon sisäilman syy, jota ei ehkä pystyttäisi korjaamaan. Mitä sitten tekisin? Valtava kierre olisi valmis. Sikäli siis olen sitä mieltä, että tuo parvekkeen seinä korjataan. Korjataan tai itketään ja korjataan, vaikkei varmaan kukaan muu parvekkeeni takia tässä maailmassa itke kuin minä yksin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti