lauantai 3. helmikuuta 2018

Ilon ja surun tuntoja

Lueskelin taaksepäin viimeisen vuoden ja viiden kuukauden aikaisia postauksiani. Siitä on nimittäin aikalailla tarkkaan sen verran, kun sain tämän asunnon avaimet käteeni. Vuosi ja viisi kuukautta allergiaa, sillä heti ensikäynnillä asunnon omistuksen vaihtumisen jälkeen ongelmat alkoivat. Täällä blogissa näkyy hyvin selvästi, kuinka paljon olen tätä kipuillut: tuskin olen kirjoittanut mistään muusta!

Olo on melko lailla masentunut, koska en tiedä, missä pystyn enää asumaan. Tämä asunto menee nimittäin huomenna myyntiin. Luottovälittäjäni tulee paikalle, ja sopimus allekirjoitetaan. En pysty enää kestämään syyhynää, jota nykyään esiintyy arkisinkin niin, että kokonaiseen yöhön en välttämättä pysty nukkumaan. Minua on tutkittu niin paljon, ja olen niin paljon tutkinut itse tätä asuntoa ja sen vaikutuksia itseeni, että tiedän, etteivät oireet voi johtua mistään muusta seikasta. 

Onneksi elämässäni on pieni suuri ilon aihe, joka viikko viikolta muuttuu todemmaksi. Tiedän tosin jo etukäteen, että se tulee tuottamaan myös lisävastuuta ja rahanmenoa, ja ajankohdaltaan tämän asunnon murheiden takia suuren ilon syntymä on mitä huonoin. Etukäteen tällaisia ei kuitenkaan voinut suunnitella, sillä en enää uskonut, että voisin saada lapsia. Ja niin vain kävi, että odotan nyt ystäväni kanssa pientä tyttöä maailmaan 4.4. paikkeilla. 

Aivan täysillä en ole voinut iloita asunnon takia, enkä muutenkaan. Raskaus on ollut henkisesti ja fyysisestikin raskas. Maanantaina joudun vielä kolmanteen ultraan sikiön pienen koon takia. En kertakaikkiaan vielä pysty uskomaan, että lapsi tähän maailmaan olisi tulossa. En luota elämään sen vertaa, että voisin uskoa lapsen olevan hengissä ja terve. Niinpä olen piilotellut tätä raskautta alusta asti niin hyvin kuin olen voinut. Olisin toki vieläkin voinut pysyä siitä täällä vaiti, mutta tuntui, että oli aika paljastaa asia. Sosiaalisessa mediassa olen vaiennut niin hyvin kuin olen voinut, vaikka sielläkin olen asuntomurheita vuodattanut enemmän kuin laki sallii. 

Pelottaa tulevaisuus monella tapaa. Jos ja kun asunto saadaan kevään aikana myytyä, voi olla, että joudun kuskaamaan omaisuuteni varastokoppiin ja erkanemaan tyttärestäni toviksi, jotta hän saa käytyä koulunsa normaalisti. Mutta minne edes evakkoon? On niin vaikea kuvitella tulevaa asuntoa, kun niin äärimmäisen monessa paikassa alan ennemmin tai myöhemmin voida huonosti. 

Tosin se sanottakoon, että täällä Lokkisaaressa oireet alkoivat heti. Tiedä sitten, miten muut talon asukit voivat, mutta sehän on tunnustettu, että talossa on kauttaaltaan huono ilmanvaihto. Tällä hetkellä kolme naapuria myy samaisesta talosta osakettaan. Harvinaisen moni siis. Mikä tekee omat asuntokauppani tilanteessa entistäkin surullisimmiksi on se, että maksoin asunnosta reilusti ylihintaa, arviolta 6-9 000 euroa, kun vertailen nyt näihin myynnissä oleviin asuntoihin. Tuolle rahalle olisi totisesti ollut tarvetta tulevan vaihdon yhteydessä! Yliarvioin asunnon kunnon, ja sain pettyä, kun esimerksi lattiat olivatkin niin huonosti tehdyt. 

Tehtyä ei kuitenkaan saa tekemättömäksi, ja kaikkiaan ne reilut 20 000 euroa, jotka tämän asunnon myynnissä tulen menettämään, ovat vain rahaa. Kamalinta olisi pysyvästi menettää terveytensä ja sitä myöten työkykynsä ja kenties myös kykynsä olla vanhempi pian kahdelle lapselle. Sen sijaan valitsen siis muuton, muuton asuntoon, josta minulla ei vielä ole hajuakaan. Ehkä se onnellinen muuttopäivä joskus koittaa, sellainen muuttopäivä, jolloin en heti saa allergista kohtausta, kuten Lokkisaareen kamat raahattuani. 

Toivossa on pakko nyt pystyä elämään, koska romahtaa en aio.

Olotila kuin tällä kituvalla rahapuulla. Muuton jälkeen myös se alkoi voida huonosti ja tiputella lehtiään. Tietääkö se, että rahaa on tosiaan palanut?

4 kommenttia:

  1. On sinulla kyllä ollut raskas taival kodin etsinnässä. Itse herkistyin työpaikkani sisäilmalle ja olin välillä aika huonossa kunnossa, mutta onneksi oireet jäivät sinne. Viimeisen puolen vuoden ajan toivoin vain pääseväni työstäni pois ja pätkätyöläisenä se onneksi toteutuikin. Luulen, että minusta osin haluttiinkin oireiden takia eroon ... Olen mieluummin työtön kuin sairastutan itseni pahasti. Tosin nyt pelkään, että miten käy jatkossa: löytyykö uusi työpaikka ja onko se terve?! Ei auta kuin uskoa ja toivoa, että asiat järjestyvät ja kädet ristissä toivon sitä samaa sinulle! Toivon, että löydät itsellesi ja perheellesi kodin, jossa voitte kaikki hyvin!
    Ja sydämen täydeltä onnea vauvasta! <3 Olen lukenut blogiasi jo pitkään ja olen kovin iloinen tästä uutisesta! Vauva tuo iloa ja uskon, että muutkin asiat vielä järjestyvät. Voimia ja kaikkea hyvää odotukseesi!

    VastaaPoista
  2. Paljon on huolta ja surua, voimi niihin. Ihana uutinen kuitenkin tuo pieni elämä sisälläsi. Lapset ja terveys sekä kohtuullisen mielekäs tekeminen - ne ovat tärkeintä!

    VastaaPoista
  3. Kiitos onnitteluista! Minäkin olen suunnattoman onnellinen. Vauva voi kolmannen ultran mukaan hyvin, ja vihdoin olen alkanut luottaa (edes pikkiriikkisen) siihen, että hän myös tupsahtaa tähän maailmaan. Tuskin maltan odottaa, vaikka tilanne kieltämättä on aika kaoottinen. Jollain tavalla se varmasti ratkeaa, ja oikeastaan tuntuu, että tämän asunnon kanssa pelaan nyt vain aikaa vastaan. Muutto tulee, mutta milloin. Välillä ajattelen, että jospa vielä pari vuotta pystyttäisiin asumaan, välillä mietin, että kesällä ollaan jo toisaalla. Päätös on vaikea tehdä, etenkin kun kysymys on nyt monesta ihmisestä ja isoista summista rahaa, toisaalta myös terveydestä ja siitä, että en voi olla varma, voinko missään toisaallakaan tämän paremmin. Töissä onneksi on ollut työpisteen vaihtamisesta asti hyvä olo. Se tuo varmuutta.

    VastaaPoista
  4. Tarjalle vielä: Jäin miettimään tilannettasi. Hankalaa on löytää puhdas työpaikka; sen kanssa taistelin niin monta vuotta itsekin. Nyt mietin oman kodin suhteen tuota DNRS-menetelmää - oletko kuullut siitä? Minä aion alkaa toteutaa sitä uudelleen; syksyn kokeilut jäivät puolitiehen. Uskon, että tälle herkkyydelle voi tehdä jotain - ei ehkä ihmeitä, mutta puoliksi sinne päin.

    VastaaPoista