perjantai 9. helmikuuta 2018

Läksiäiset Lokkisaaresta

Olen suorastaan huvittava, sillä huomenna vietämme kotimme läksiäisiä – vailla tietoa siitä, milloin ja mihin täältä muutamme. Jotain halusin keksiä mielenvirkistykseksi, ja olen iloinen siitä, että moni tuttava pääsee paikalle. Eritoten iloitsen, että paikalle tulee niitä tuttuja, jotka eivät täällä vielä ole aiemmin käyneet. Ties vaikka sitten jäisikin heidän ainokaiseksi käynnikseen...

Tänään päätin, että asunnon myyntiä lykätään kuitenkin siiheksi, että vauva saadaan maailmaan. Siinä on tarpeeksi puuhaa yhdelle aikuiselle. Muuttaa ehtii myöhemminkin. 

Tänään oli muullakin tavalla käänteentekevä päivä: tekisi mieli kirjoittaa kaikista "niistä", joita olen tänään manaillut, mutta aloin uudelleen DNRS-harjoitukset, ja tajusin vasta kunnolla DNRS-ryhmään Facebookissa eilen liityttyäni, että omista oireista, ikävistä ajatuksista ja sellaisesta kaikesta turhasta, joka ei johda parempaan oloon tai paranemiseen, ei saa puhua. Oikeastaan niitä ei saa edes ajatella. Jos jollain tapaa on pakko viitata menneeseen, voi puhua "niistä" tai haasteista. Täällä blogissani olen puhunut niin negatiivisesti viime aikoina, että mielestäni on turha edes viitata haasteisiin, kun kaikki lukijat tietävät tilanteeni. 

Aloitan askeltreenit eli DNRS-ohjelmaan kuuluvan muistelu/visiointi/meditointiosuuden vasta äitiysloman alkumetreillä, mutta päätin, että ajatusmaailmaani ja siihen liittyvää ajatusten verbalisointia rupean muokkaamaan välittömästi. Olen ollut niin synkkä, pelokas ja ahdistunut, että nyt vain teen äkkikäännöksen asiassa. Helppoa se ei taatusti tule olemaan, mutta varmasti sen väärtti. Tästä lähtien olen paraneva, pohdiskeleva ja luottavainen, koska päätän niin. Se on valintani, ja minä olen ainoa ihminen, joka voin valita oman terveyteni puolesta. Länsimainen lääketiede on jo antanut tähän minkä voi, ja lähes ainoa jäljellejäävä, hyvin suurella todennäköisyydellä myös toimiva keino on nyt ulottuvillani, joten toki tartun siihen. 

Tavoitteenani on päästä elämään normaalin ihmisen elämää: pystyä asumaan tavallisissa asunnoissa ilman tällaista rumbaa kuin tähän asti olen joutunut tekemään. Eihän ole realistista, että kävisin 78 eri asuntoa katsomassa, koenukkusin 14:ssä tai käyttäisin homekoiria 7:ssä. Se, mitä voin toivoa, on, että löytyy neljä–viisi hintaluokaltaan sopivaa asuntoa, joista jonkun kohdalla natsaa. Muutamaa voi testailla esim. homekoirin, mutta siinä kaikki. 

Tänään päätin pysäyttää myös katumiseni. Mitä väliä on rahanmenolla tai huonoilla valinnoilla. Toimin kuten silloin parhaaksi näin, on aivan turha nyt itkeä niitä rahoja tai sitä remonttia, jonka teetin. Kaikki tehtiin parhaassa uskossa parhaan sisäilman saamiseksi. Pahemminkin olisi voinut käydä.

Vauva iltajumppaa masussa; asia joka ilahduttaa tänään kovasti. Toinen ilonaihe olivat iltaiset keskustelut Lyylin kanssa: päätimme joka ilta sanoa päivän kolme kivointa juttua. Minun taisivat sillä hetkellä olla päätös muuttaa ajatusmaailmaani, puhelinkeskustelu ystävän kanssa ja hyvän kirjan saaminen kirjaston varauslistalta. 

Nytpä siirryn suihkun kautta sen pariin. Hyvää yötä ja vieläkin parempaa huomista, meillä se sujuu juhlien. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti