sunnuntai 4. helmikuuta 2018

Uuvahdus

Kiinteistövälittäjä kävi. Puolitoista tuntia vierähti, kuin terapiassa ikään. Päädyimme vielä odottamaan tovin ratkaisuani: myydäkö heti vaiko hetken päästä. Huomaan taas soutavani ja huopaavani, sillä molemmat vaihtoehdot ovat huonoja. 

Tappiota tulee joka tapauksessa yli 20 000 euroa. Mutta sitäkin suurempi kysymys on, mistä löytää tämän parempi asunto näillä voimavaroilla ja tällä aikajanalla, etenkin kun säästöt on nyt syöty, eikä uusiin isoihin remontteihin ole mahdollisuutta. 

En osaa päättää. Olo on uupunut. En ole jaksanut tehdä oikein mitään koko viikonloppuna, olen vain levännyt ja miettinyt asiaa juurta jaksain. Äskettäin aloin kuitenkin lukea, vaikka ajatus harhaileekin vähän väliä. Bo Carpelanin Kesän varjot ei myöskään sovi juuri tällaiseen mielentilaan, mutta en sen sopivampaakaan luettavaa löytänyt kotihyllystäni. 

Kirjahyllyn yläkerta näyttää nykyään tältä. Uusimmat kirjahankinnat sijoittuvat sinne, kun eivät muualle enää mahdu. Tuoreimpien joukossa juuri aloitettu Bo Carpelanin Kesän varjot sekä Mia Couton Plumeriaveranta. Syksyllä luin Haruki Murakamin Rajasta etelään, auringosta länteen sekä Katriina Ranteen Miten valo putoaa-teoksen. 

Perjantaina kävin ihotautilääkärillä: jännä tapahtuma. Ensin lääkäri tuijotti mahaani minuuttitolkulla ja puhui asiansa ikäänkuin sille. Sitten juttelin hänelle kaiken tästä ongelmasta ja vähän muistakin murheista, ja lopulta hän ei suostunut veloittamaan käynnistä mitään, koska kuulemma maailmassa täytyy olla hyvyyttäkin! Varsin merkillistä ja tietenkin onnellistuttavaa. 

Hyvää oli myös se, että sain kutinaan nyt vähän täsmällisempiä lääkkeitä: kortisonivoidetta ja mentolisalvaa, jota en vielä ole saanut hankittua, sillä se pitää käydä hakemassa Yliopiston Apteekista. Tekevät sen siellä, ja muiden apteekkien kautta kestäisi kuulemma useamman viikon saada tuote minulle. En kuitenkaan jaksanut tarpoa perjantain lakkokävelyjen huipennukseksi pidemmälle kuin Hakaniemeen apteekkiin, ja nyt olen nukkunut pelkän kortisonivoiteen avulla. Sekin ehkä auttoi, tosin ehdin olla kaksi yötä evakossa (lakon takia), ja kotona olen ollut vasta yhden yön. Voi olla, että ensi yönä taas raavitaan. 

Ei pidä kuitenkaan antaa pelolle valtaa. Vähän lisää Bo Carpelania alle, niin ehkä se unikin sieltä tulee, kirjallisuuden ja kortisonivoiteen avulla. :)

3 kommenttia:

  1. Oletko kokeillut ikkunan aukipitämistä? Siis ikkuna auki aina, koko ajan. Haihduttava, hyvä ilmankostutin pitää hankkia; pitää olla lämpimästi päällä ja pitää poistaa arat huonekasvit. Patterit kakkoselle, niin eivät käryä. Pyykit kuivuvat suitsait. Minä olen asunut ikkuna auki koko ajan jo kaksi vuotta. Tämä johtuu taloyhtiön ilmanvaihdon ongelmista. Kun ilmaa menee enemmän kuin räppänöistä ehtii tulla vetää huippuimuri viemäristä ja rakenteista likaista, haisevaa ilmaa. Siksi asun ikkuna auki. Energiaa tuhlaantuu mutta sille en voi minä mitään.

    VastaaPoista
  2. Välillä nukun (keittiön) ikkuna raollaan, mutta en uskalla tuulettaa vielä lainkaan parvekkeen (eli oman nukkumishuoneeni) kautta, sillä siellä haisee remonttiaineet (uudet villat, tuulensuojalevyt ja maalit). Meillä tosiaan myös ilmanvaihdon ongelmia, mutta huippuimuria ei ole, joten minkäänlaista ilman liikettä on vaikea havaita. Kai painovoimaisesti osa liikkuu, kun lämmintä ilmaa nousee ylöspäin ja häipyy vessan ja keittiön poistoventtiileistä, mutta liike on riittämätöntä. Vaikka ympäristöihminen olenkin, energian tuhlaamisesta en myöskään jaksa välittää, jos ja kun oma terveys on vaakalaudalla.

    VastaaPoista
  3. Parveke ei siis ole nukkumishuoneeni, mutta tarkoitin, että en olkkarissa eli nukkumishuoneessani olevan parvekkeen kautta tuuleta. :) Mukava muuten saada kommentteja, kiitos!

    VastaaPoista