maanantai 5. maaliskuuta 2018

Luonnonvalkoista söpöyttä

Ei paljon söpömpää materiaa löydy kuin pikkuriikkiset lastenvaatteet. Tässä on yksi setti, jolla kelpaa tulla vaikka synnäriltä pois:


Suurin osa kuvan vaatteista on äitiyspakkauksesta (body, sukkikset ja myssy); sukat ostin joskus kauan sitten tarkoituksenani antaa ne lahjaksi, mutta nappasinkin itselle (tai siis vauvalle...). Polarn o Pyretin fleecehaalarin ostin käytettynä, sillä mistään ei ole kulkeutunut meille aivan pientä lämpöhaalaria, jollaisen vielä huhtikuussa varmasti tarvitsee. Vähän mietin tuota fleeceä materiaalina: mieluummin käyttäisin luonnonkuituja, mutta tarjolla ei ollut villahaalareita, enkä jaksanut alkaa metsästää. Saamissani seuraavan koon vaatteissa on onneksi enemmän luonnonmateriaaleja, vaikka tosiasia on, että kaikki kunnon toppapuvut ovat keinokuitua, ainakin osittain. Siihen soisi tapahtuvan muutoksen, mutta kun tämän vauvan kanssa mennään perityillä vaatteilla, valinnanvaraa on sitäkin vähemmän. Ja tuskinpa markkinoilta edes löytyy kokonaan luonnonkuidusta tehtyjä lasten talvivaatteita. :(

Asiasta (vieläkin) vakavampaan. Tuntuu hiukan riskialttiilta kirjoitella näistä vauvajutuista tänne. Ei sen vuoksi, ettenkö haluaisi tai mielestäni voisi, mutta taustalla on edelleen ihmeellinen taikauskoinen pelko, että mitä enemmän iloitsen vauvasta mahassani, sitä suurempi suru, jos vauva ei synnykään terveenä tai edes elävänä. Koko raskauden ajan olen pelännyt tai ollut huolestunut jostain, joko käytännön asiasta tai vauvaan liittyvästä ominaisuudesta, enkä ole osannut iloita odotuksesta. Ihan viime viikoilla olen vähän pystynyt rentoutumaan, koska kaikki on mennyt hyvin ja koska ollaan jo niin lähellä synnytystä. Ja kun näitä huolia ja murheita on muutenkin ollut riittämiin terveyden saralla, ei millään jaksaisi nyt lisätaakkaa tästä. 

Niinpä ei auta kuin taas jatkaa DNRS-treenejä, sillä koko menetelmä perustuu ajatusmaailman muuttamiseen: on alettava ajattelemaan optimistisesti, jotta aivojen virheelliset kytkennät saadaan purettua. Siinä todellinen oppimisprojekti meikäläiselle, joka on viimeiset 25 vuotta ollut murehtija. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti