Annetaan pölyn laskeutua

Pää on surrannut viime päivät: mitä tehdä, jos tänne ei voi jäädä? Kerava, Lahti vaiko peräti vielä kaukaisempi halvempi paikkakuntako kutsuu? En haluaisi repiä auki elämäämme, mutta tuntuu siltä, että ei ole olemassa kuin huonoja vaihtoehtoja.

Joka tapauksessa remontti on pian ohi, ja olen sopinut, että marraskuun alussa muoviseinä puretaan. Sitä pidetään pari viikkoa ylimääräistä, jotta mahdollisimman paljon maalinhajua ehtii haihtua pois, sillä maalinkäry taisi olla se viimeinen niitti, joka käynnisti allergisen kohtaukseni. Olen nyt ties kuinka monennetta päivää sairaslomalla paitsi allergiakohtauksen myös äänen käheyttäneen flunssan takia. Tulivat sentään yhtäaikaa.

Pitäisi varmaan lakata analysoimasta tämän asunnon hajuja, sillä niitä riittää. Pitäisi kääntää ajatukset pois pyörimästä asunnon ympäriltä, sillä sekin voimistaa oireitani. Onneksi lääkäri otti minut vakavasti, sain uutta lääkettä, ja jossain vaiheessa tulen saamaan lähetteen iho- ja allergiasairaalaan. On todellakin tullut aika saada allergiaani vähän lisää valaistusta ja hoitokeinoja.

Kesään asti kuitenkin nyt odottelen tämän asunnon kanssa, ja sitten jos on pakko, myyntiinhän tämä lähtee. Helsingistä tai lähikunnista minulla ei enää ole varaa ostaa asuntoa, sillä tulen jäämään tämän asunnon remonttien takia tappiolle sen verran paljon. Vuokralle taasen en uskaltaudu, sillä viimeiseen kymmeneen vuoteen en ole pystynyt asumaan yhdessäkään asunnossa ilman, että sitä olisi (kauttaaltaan) remontoitu. Olisi täydellistä haaskausta lähteä taas kokeilemaan erilaisia vuokra-asuntoja vain polttaakseen (laina)rahaa loputtomaan muuttokierteeseen. 

Mitään uutta ei tainnut olla tuossa edellämainitussa, kunhan selkeytin tilannetta vähintään omassa päässäni. Kaikkien näiden käytännön toimien lisäksi olen tietysti pohtinut tilannetta myös laajemmalti. Ensinnäkin olen yrittänyt ajatella, että tämä on nyt vain yksi vaihe elämässäni. Tilanne kestää aikansa, mutta jossain vaiheessa se myös laukeaa. Tällaisen allergian kanssa eläminen on niin raskasta, että olen valmis suuriinkin muutoksiin, kunhan vain löydän sopivamman asunnon meille.

Samalla olen miettinyt sitä, teinkö suuren virheen asunnon ostaessani. Kadunko siis päätöstäni. On vaikea sanoa, missä olisimme nyt, jos en olisi ostanut juuri tätä asuntoa. Voisi olla, että olisin ehtinyt löytää paremman. Toisaalta voisi olla niin, että olisi tullut hirveä paniikki ja kiire, ja olisin joutunut tyytymään johonkin vieläkin kyseenalaisempaan vaihtoehtoon. Tässä asunnossa ei pitänyt olla ensikäynnin ja homekoiratutkimuksen perusteella mitään sen suurempaa vikaa kuin haiseva rappukäytävä, mutta ehkä tein sen tyhmyyden, että en ennen ostopäätöstä käynyt täällä vielä kertaalleen haistelemassa. Toisaalta en osaa sanoa, olisinko toisesta käynnistä riippumatta joka tapauksessa päätynyt ostamaan tämän. Jotain hyväähän tässä piti olla, jotta tämän halusin!

Jossittelu on joka tapauksessa turhaa, joten en jaksa katua. Siitä olen iloinen, että tämän asunnon eteen olen nyt ainakin tehnyt kaikkeni, jotta täällä olisi hyvä sisäilma. Enempää täällä ei oikeastaan voi remontoida! Nyt vain annetaan pölyn laskeutua, odotetaan marraskuuta, jotta saadaan muoviseinä pois ja siivousfirma hoitamaan remppasiivouksen. En itse uskalla altistaa itseäni parvekkeen tuoksuille ja remonttiaineiden jämille, joten päädyin (jälleen) tällaiseen ratkaisuun. 

Ehkä syksy sitten lopulta kääntyy vähän iloisempaan suuntaan, sillä ihan karsea syksyhän tämä on jälleen ollut. Onneksi olen lievän optimistinen edes toisinaan, ja luotan siihen, että kahden kamalan syksyn jälkeen täytyy olla tiedossa vähintään hiukan iloisempia talvia, keväitä, kesiä ja lopulta syksyjäkin.

Pelastava piikkimatto keskellä arjen hajuja

Remontti alkoi viikko ja päivä sitten, ja sen jälkeen olen raapinut itseäni reippaasti öisin. Ilmassa lienee entistä enemmän kemikaaleja, vaikka – kumma kyllä – asunnossa ei maalit haise. Sen verran muoviseinä hajuja eristää. 

Se kumma entinen haju hälveni parvekkeelta, kun pintamaalit hiottiin pois. Myöskään ydinpuu ei haissut miltään sen kummemmalta kuin voimakkaasti puulta. Puusepänkin mielestä puu oli täysin tervettä. Niinpä päädyin siihen ratkaisuun, ettei ikkunaa ja parvekkeen ovea tarvitse vaihtaa, vaan nyt vain niiden ulommaiset osat hiotaan ja maalataan. Remontin kustannukset pysyvät näin olleen järjellisissä ulottuvuuksissa, vaikka en tietenkään suorastaan riemuitse, että asunnon laittaminen on hotkaissut yhteensä jo lähes 20 000 euroa. Etenkään, kun vieläkään ei ole varmuutta siitä, voiko tänne jäädä asumaan vai ei. 

Olohuoneessa, jossa en edelleenkään pysty olemaan saati nukkumaan, haisee yhä välillä tuo kumma, epämiellyttävä tuoksu. Nykyään se hälvenee, kun tuulettaa parvekkeen kautta, vaikka sitten saakin kaupanpäällisinä hiukan maalinhajua sisään. Kumma kyllä, en pidä maalintuoksua kuitenkaan mitenkään vastenmielisenä!

Syyhyämisen syitä en oikein ymmärrä: nythän minun pitäisi jo pystyä huokaisemaan helpotuksesta edes osittain, kun kerran remontti näyttää jonkinlaisia onnistumisen merkkejä. Toisaalta ihan vain fysikaalinen ärsytys, jopa pelkästään puusta irtoavat ns. luonnonmukaiset kemikaalit, voivat aiheuttaa kutinaa jo valmiiksi herkistyneessä kehossani. Eikä stressi varmasti ole vielä mihinkään lauennut, kun tilanne edelleen on kesken ja hermoheikkona kuljen usein ympäri kämppää haistelemassa ja analysoimassa se hajuja. Sitä olen kyllä aina tehnyt edellisissäkin asunnoissa, etenkin remonttien jäljiltä, mutta nyt tämä analysointi on tainnut lähetä lapasesta. 

Kylpyhuoneessa esimerkiksi on mielestäni alkanut haista kummalliselta. Olen ihmetellyt hajua jo muutaman kuukauden ajan, mutta nyt viikonloppuna avasin viemärin useaan osaan, sillä se oli mennyt täysin tukkoon. Salaa toivoin, että haju haihtuisi osien puhdistamisen jälkeen. Kattia kanssa, haju vain voimistui. Silloin ei auttanut muuta kuin ryömiä kylppärin lattia läpi nuuhkien nurkat; kunhan ei vain johonkin olisi muodostunut vesivahinkoa. Homekoirathat totesivat reilu vuosi sitten kylpyhuoneen puhtaaksi, eikä missään näkynyt fyysisiä merkkejä tuoreesta vesivahingosta. Myös haistelemalla päädyin siihen, että haju tulee vessanpytyn ympäristöstä – kunpa se ei vuotaisi! Tänään keksin, että olen säilönyt pytyn vieressä erilaisia pesuaineita, ja nostin ne väliaikaisesti siivouskaappiin. Ikäänkuin haju olisi heti lähtenyt vähenemään... Katsotaan, mitä tapahtuu seuraavien päivien kuluessa!

Ilmeisesti asuntomme (eräs) ongelma on sen huono ilmanvaihto: kun ilma ei liiku, kaikki kemikaalit jäävät leijumaan asuntoon pitkiksikin ajoiksi ja näin niiden haju ikään kuin voimistuu. Siis kun ilma ei vaihdu, hiilidioksidin ja muiden haitallisten (hengitysilman ja tavaroiden) päästöjen pitoisuus voi olla yksinkertaisesti liian korkea. En tiedä, voiko asialle tehdä muuta kuin tuulettaa enemmän, mutta siihen tarvitaan puhdas parveke, joka on vasta tulevaisuutta, jos sitäkään. 

Toivossa on kuitenkin hyvä elää, ja tänään olen hiukan entistä toiveikkaampi, sillä keksin viime yönä, että minullahan on piikkimatto, jonka päällä on hyvä maata, kun yöllä ei saa syyhynän takia nukuttua. Kyllä se sen verran rauhoittaa, että lopulta uni voittaa. 

Tänään olenkin rapsutellut itseäni ehkä aavistuksen vähemmän. Nyt ei siis auta kuin antaa ajan kulua, ilman tasaantua, ja vasta joulun jälkeen aletaan pohtia tämän asunnon myymistä ja uuden hankkimista, jos oireeni eivät helpota. Kertakaikkisen kurja ja hyvin stressaava ajatus olisi muutto kaikkine uusine toimenpiteineen, mutta jos mikään muu ei lopulta auta,  se on tehtävä. Tällaista sietämätöntä olotilaa en pysty vuosikausia kestämään. Toivotaan nyt kuitenkin, että remontti auttaisi, sillä eihän täällä ole hometta, eikä oikeastaan mitään järjellistä huonon ilman lähdettä. Ainoana selityksenä toimii tuo ilmanvaihdon riittämättömyys. Mutta voiko se olla syy kaikille oireilleni?

Ikävä ikkuna, ikävä kesää