Makeampaa elämää!

Saanen esitellä, ensimmäistä kertaa tämän blogin historiassa: blogiyhteistyö! Makea Elämä halusi piristää elämääni, ja niin kävi. Pari päivää sitten sain paketin mitä herkullisimman näköisiä tuotteita ja siinäpä teillekin piristettä, kenties jo joululahjaideoita! Makea Elämä on ilokseni kaiken lisäksi satakuntalainen yritys, joten pääsen vetämään tässä pisteitä vielä kotiin päinkin. 

Makea Elämä on mukana astubutiikkiin.fi-palvelussa, joka on koonnut siipiensä suojaan lähes 100 kotimaista yrittäjää. Kaikki palvelun tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan reiluin menetelmin täällä Suomessa. Valikoimaan kuuluu niin kodin sisustusta, vaatteita ja asusteita kuin koruja ja kosmetiikkaa. Alun perin löysin tieni tykkäämään astubutiikista Facebookissa erään tuttavani kautta, joka on myös eräs palvelun yrittäjistä. Hän valmistaa todella hienoja neuleasusteita, ja niitäkin aion täällä myöhemmin kehua, kunhan saan hankittua omat kipaleeni.

Sain Makealta Elämältä lahjan: avainnauhan, korvikset ja pussukallisen vielä salaisuudeksi jääviä pikkumakeita

Tällä kertaa bongasin astubuutiikkiin.fi:n sivuja selaillessani kuitenkin ensimmäiseksi makeat korut: iloiset karkkikorut sokerihiirelle, mikäs sen sopivampaa. Tietenkin ajattelin myös oppilaitani näitä kuolatessani, lapset kun tykkäävät yleensä kaikesta iloisesta ja jujukkaasta, joten en voinut vastustaa kiusausta lakuavainnauhasta. Sellaista tarvitsee henkilö, jonka avaimet ovat jatkuvasti töissä hukassa!

Sain myös pienen pussukallisen jotain ihan muuta. Ajattelin jättää sen esittelyn myöhempään, ja ilahduttaa teitä nyt Makean Elämän pienellä yllätyksellä. Paketissa oli nimittäin mukana "ekstrana" lakukorvakorut, mutta ajattelin, että itse kun omistan noin kolmekymmentä paria erilaisia hauskoja korviksia, että te olette ansainneet tämän parin. Luovun hyvästä, mutta onneksi lisää makeaa löytyy parin klikkauksen päässä osoitteessa makeaelama.fi.

Korvikset! Näyttääpä kotini ankealta, kun olen tyhjännyt ikkunalaudan maalaamista varten.

Niinpä pystyssä on nyt arvonta, pitkästä pitkästä aikaa. Osallistuaksesi arvontaan kirjoitahan kommentti siitä, millä tavoin pienesti piristät arkeasi, kun elämä mylvii. Itsehän olen tätä piristystä viime aikoina tarvinnut aika lailla, ja välillä tuntuu, ettei riitä litran paketti jäätelöä, pari lasia portviiniä ja paketti valkohomejuustoa, kuten viikonloppuna tuli yritettyä, mutta ehkä nuo määrät olivatkin vähän suureellisia! Kerrohan siis pienellä tavalla, mutta suurella vaikutuksella piristäviä vinkkejä! Vastausaikaa on tämän viikon loppuun eli sunnuntaihin 3.11. klo 23.59 asti. Arvon voittajan viikon päästä maanantaina.

Jätä siis kommenttisi alle ja kerro samalla yhteystietosi. Makeaa viikon alkua!

 

Hopeiden kiillotusta

Joskus se pitää hopeansa kiillottaa, ja mikäs sen parempi päivä siihen kuin syntymäpäivänsä iltapäivän tyhjät tunnit.

Sylvistä kun on kysymys, ei puhuta pöytähopeista. Tummuneita korvahopeita sitä vastoin piisaa, mutta nyt niistä ainakin osa on kiiltävinä jälleen roikkumassa ja tummumassa vapaana.

Suosikkini NB Collectionin taotut hopealevyt sen sijaan pelastin tällä erää rasiaansa. Jospa se hieman hidastaisi prosessia.

Ennen kolmekymppisiäni tallustelin kultaisissa koruissa, sen jälkeen vihkisormuksia lukuunottamatta lähinnä hopeisissa. Enkä näitä sormuksia tietenkään enää ole käyttänyt kahteen vuoteen, mutta välillä niitä kyllä ihailen laatikossaan. Lyyli saa niistä vaikka rippisormukset itselleen. Pois en heitä!

Tänään taidan viettää kuitenkin syntymäpäiväni iltaa pronssisissa tai kultaisissa koruissa, uumoilen. Mekko on ruskeanvihreä, ja siihen sopisi yksi lempikaulakoruistani, robotti. 

Saa nähdä lisääntyykö korukokoelmani illalla. Pyysin mieheltä jotain pientä... ;)

Koppa-koppa-koppakuoriainen vai siideripissis?

Ei voi olla todellista: kuuntelen putkeen Jukka Pojan kesähileisiä biisejä, kuten Siideripissistä. Äh, tämä loppuva kevät (kesä alkaa huomenna loman kanssa yhdessä!) on tainnut tosiaan sekoittaa pääni!

Tänään ostin erosormuksen. Olin miettinyt sellaisen hankkimista jo kauan; välillä unohdin koko asian ja lopulta päädyin siihen, etten osta mitään vielä, koska luottokorttini ovat kärsineet ihan tarpeeksi muutosta ja siihen liittyneestä sisustuspakosta. Mutta lopulta sorruin kuitenkin, kun löysin sopivan – ja kun huomasin, että erosta on henkisesti niin kauan, että olen jo unohtanut, millaista on elää parisuhteessa. Sormus olkoon myös eräänlainen syntymäpäivälahja itselleni, koska todennäköisesti jäisin maanantaina muuten kokonaan lahjattomaksi tai lahjomattomaksi. ;)

En muista mitään tällä hetkellä kunnolla, ja se kyllä puhdistaakin, vaikka ajelehdin välillä epämääräisessä muistikatkoksien ja mössöyden välimaastossa. Muistan kuitenkin selkein väläyksin eron syyn, mikä pysäyttikin minut sormusostoksille – syytä ei varmaan voi koskaan unohtaa. Jotenkin tuntuu silti siltä, että olisin ikuisuuden asunut uudessa asunnossani, ikuisuuden elänyt elämääni yksin. Tietyt päivät, tunnetilat, hetken hajut entisestä saavat palaamaan ajatuksissa menneeseen parisuhteeseen; totean tasaisin väliajoin, että tasan kaksi kesää sitten itkin valtavia määriä, koska tajusin, kuinka onneton todella olin ja kuinka mahdotonta meidän olisi ollut jatkaa. Mutta en ilmeisesti enää muista tappeluita huonosti tiskatuista tiskeistä, lattialla pyörivistä vaatteista, siivoamisen ainaisuudesta, koska totesin työkaverille tänään, että me emme kyllä tainneet kinastella kotitöistä – ai emme vai?

Tällaista Ornerin sormusta ei muilla pitäisi tulla vastaan, sillä myytäviä hopea-valkoisia yksilöitä löytyi Lumin kaupasta tasan yksi (jonka lisäksi tosin kaksi kultaista punaisella kuorella), eikä Orneria kai ole Suomessa muualla myytävänä. Aika raskas sormus on, mutta niinhän erosormuksen pitääkin. Ja vähän täytyy olla häijyyttä mukana, vaikka mielestäni meidän eromme oli vain lähinnä surullinen ja murheellinen kaikin puolin. (Vai ovatko koppakuoriaiset häijyjä? Ehkä ne ovat vain pikkuisen sisäänpäinkääntyneitä?)

Kyllähän minä eroa vielä kauan tulen itkemään, yksinäisyyttä, pettymystä, rakkaan ihmisen menettämistä. Ei tästäkään jutusta pitänyt surukirjoitusta tulla, vaan toteamus kesän alkamisesta, uudenlaisen elämän ensi säkeistä, mutta ehkäpä juuri ne ensimmäiset melodiat ovat välillä vähän surumielisiä. Tänään niihin on kuitenkin sekoittunut vähän letkeyttä Jukka Pojan parhauden myötä:

Kesäterassi, kuuma aurinko - let's grow some more! Syksyn tullen yhä sen tunnen ja nyt haluan antaa sulle vispipuuronvärisen suukon, yli pyyhkivän sadekuuron. Paljon värei ja mieluiten pinkkii, kylmii väreit ja kylmempää drinkkii.

Kesäni alkakoon!

Onnistunut konsepti, gTIE

Kaikki varmaan tietävät gTIEn? Ne mahtavan ronskit korut ja erikoiset solmiot? Persoonallisen graafikkofiguuri Jenni Ahtiaisen kädenjäljen ja julkkisten mainostamat solmiontapaiset viritelmät? Tyylikkäät, harmaasävyiset nettisivut? Siis yksinkertaisesti sen ihanan salaperäisen goottiasustamisen, joka puree näemmä ihan tavalliseen tyttöönkin?

gTIE kutsuu itseään kaulavaatemerkiksi, mutta minulle se on tietenkin etupäässä korumerkki: mustia ja hopeanvärisiä ketjuja, pitkiä ja lyhyitä. Nahkariekaleita ja mustia helmiä korvakoruissa. Paksuja nippuja nahkaa ja metallia ranteessa. (Tahtoo vissiin tosiaankin taas(?) rokkitytöksi...) 

Tällä hetkellä kuolaan rokkirimpsaa, mutta aion ostaa sen vasta johonkin erityistilanteeseen. Omistan nyt parit korvikset ja mustan dekolttiketjun sekä hämähäkinseittihuivin, joka on ottanut vähän damagea muutamista vetoketjuista, kuten kunnon hämähäkinseitin kuuluukin. (Näiden avulla nyt en liene profiloitunut sen enempää rokiksi kuin oikeasti olenkaan, mutta täytyy myöntää, että korut kuuluvat ehdottomasti lempikorukategoriaani.)

Melkeinpä parasta näissä koruissa on kuitenkin se, että ne on suunniteltu ja valmistettu Suomessa! Koruista ihan kiiltää hyvä laatu ja ajateltu toteutus, samoin varmasti plastroneissa, ruseteissa, kroseteissa jne, mutta niistä minulla ei ole kokemusta. 

Tietenkin hinnassa näkyy, ettei ole matkustettu Kiinasta. Itse olen kyllä ostanut nuo isommat koruni alepäiviltä noin puoleen hintaan. Ei mielestäni mitenkään kohtuutonta maksaa kunnon ketjukorusta 50–70 euroa, jos siinä on juuri se, mitä haluat ja koru on kestävää kamaa. (Ja jos se tekee sitten sen viimeisen silauksen matkallasi mustien vaatteiden ja sen tietyn tyylin ihmemaailmaan.)

Jos tämä markkinointipuheeni vakuutti sinut, saat gTIEn tammikuun tyhjennyksessä ehkä suosikkisi nyt entistäkin edullisemmin. Käyhän klikkaamassa! (Tämä mainos ei ollut maksettu, harmi vaan.)

Kuvat lainattu luvatta gTIEltä.

Kello ranteessa

Kello raksuttaa kuluvaa aikaa, noin kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen jälleen ranteessani!

Alkutunnelmia: Kello puristi ja pyöri. Käsi tuntui painavalta.

Tottuminen: "Onpas taas kiire aamulla. Haa, nyt mä tiedän, täytyykö juosta vai ei, mul on kello ranteessa!"

Lopputulos: Pahat tavat nousevat jostain syövereistä uudelleen: Katson kelloa viiden minuutin välein. Kun joku kysyy jotain hankalaa, katson kelloa. Kun tilanne on kiusallinen, katson kelloa. Kun olen aloittamassa jotain, mitä en heti muista, katson kelloa.

Nyt muistan, miksi luovuin kellosta. Katsoin sitä väärin.

Polvipusseja

Yritin kovasti saada aikaiseksi hameviikkoa. En onnistunut. En, koska olen farkkutyttö. Tämän kunniaksi huviksenne pari viikon farkkuasua, joista en voinut kuvat nähtyäni todeta kuin että mitkä polvipussit! Miksi ne hiipivät vain pari vuotta vanhoihin? Mitä niille on tehtävissä? 

Ilmeisesti ei mitään, mutta polvipussien tuloa voi sitä vastoin ehkäistä aivan kuten monien muidenkin pussien, tosin ei millään kurkkusiivuilla tai silmänympärysvoiteilla, vaan yksinkertaisella toimintamallilla: aina kun istut, nykäise farkkujasi polvien yläpuolelta hivenen ylöspäin, jotta polven kohdalla oleva kangas ei joudu venymään. Jepjep. En selvästikään ole koskaan hokannut tällaista neuvoa olevan tai sitten vain olen normaalia isopolvisempi. Katsokaa vaikka:

 

Taas kasvaa kirpparikassi... Lisäksi täytyy vastedes tsekata, ettei astetta tummempi aluspaita vilku aavistuksen liian lyhyen päällipaidan alta. Onneksi oli uusi "turvakoru" päällä: Youcompleteme:n nahkainen sulkakaulakoru on ihana hipelöitävä turvake, joka kylläkin hajoaa helpolla: nahkasulat irtoavat kiinnikkeistään, mutta onneksi ne saa myös korjattua lähes yhtä nopeasti: tarvitset vain lankaa vetääksesi sulan takaisin metallikiinnikkeen sisälle.

Käteni eivät näköjään saaneet sulkakorupäivänä rauhaa. Lieneekö vaikutusta myös Lyylin lintuleikeillä: "Kato äiti, mää olen pieni linnunpoika!" (Heiluttaa käsiään ja laukkaa.)

Tavarataivas

Sain roimasti joululahjoja: mm. kirjoja (Pulkkisen Totta, Salmelan 27 eli kuolema tekee taiteilijan), koruja (kahdet korvikset, puuhelmet), lasitavaraa (kaksi Riedelin kuohuviinilasia keräämäämme sarjaan) elektroniikkaa (sykemittarin ja sähköhammasharjan), viihdettä (The Office -sarjan) ja lämmikettä (villasukat). Kiitos antajille, tulevat, elleivät jo ole tulleet, tarpeeseen!

Lahjavuoren jälkeen en oikeastaan ole lainkaan viehättynyt edes surffailemaan netissä alennusmyyntituotteiden perässä, mutta päätin kotitöitä vältellessäni kuitenkin tsekata muutamat, ihan vain sen vuoksi, että nyt on aikaa siirtää hommia, olla tekemättä mitään järkevää.

Jos olisin jäänyt vaille korulahjoja, voisin nyt löytää lohtua Madebyn koruosastolta. Alelaarissa tosin on vain muutamia varteenotettavia vaihtoehtoja, joten poimisin mieluummin normaalihintaiset Honey I'm home -avainparin tai peiliset To kill the Mockinbird -linnut.

En tiedä, miksi nuo pleksikorut minua kovasti viehättävät, vaikka samalla ajattelen, että ne ovat jo passé, miksi siis hankkia sellaisia enää. Ja kuitenkin aina ihastelen muovihevosia, -hirviä, -lintusia käyttäjiensä yllä. Ehkä niistä on tullut meidän purukumisukupolvemme helmet; etenkin peilimuoviset kaulakorueläimet ovat mielestäni juhlavia, mutta juuri sopivan persoonallisia ja rentoja. Kuka sanoo, että vain kulta ja helmet luovat arvokkuutta; eikös se ole katsojan silmissä se kauneus ja tyylikkyyskin? Sitäpaitsi veritimantit ja -kulta ovat eettisesti arveluttavia materiaaleja. Muovi sen sijaan saattaa olla vähemmän veristä ja aivan yhtä ikuista! Tosin pleksikorut napsahtavat helposti poikki... (Käytän kyllä kultaa, en ole senkään suhteen absolutisti, ja kuvassa uiskentelevat paperiset origamijoutsenkorvakorut ovat nekin mieleeni.)

Jos en olisi saanut eli ostanut itselleni joululahjalaukkuja, voisin shopata alennuksesta Unkain Turtle bagin. Tosin ostaisin sen ehkä ennemmin jollekulle muulle kuin itselleni, ja ihan vain sen takia, että laukku on paitsi edullinen myös kestävän oloinen ja ekologinen: se on tehty sementtisäkeistä! Eipä tarvitsisi ainakaan varoa naarmuttamasta laukun pintaa. ;) Tosin jos laukussa kantaisi tietokonettaan, ehkä siinä pientä varovaisuutta kuitenkin matkassa tarvittaisiin.

Rakkauteni laukkuihin on suurta ja ikuista, mutta niistä en jaksa enempää tänä vuonna puhua. Sen sijaan vinkkaan taas ja jo etukäteen, kuinka ihania ovat tarjoustankoon tuskin koskaan päätyvät gTIEn dekolttiketjut. Mustana, kiitos.

Jos emme omistaisi yhtään katsomattomia DVD-sarjoja, hankkisin tuotapikaa Mad Menin kaikki myynnissä olevat tuotantokaudet. Ensimmäinen ja toinen näyttävät jo olevan alessa. Itse ostin joululahjaksi Terapiassa-sarjan ensimmäiset viikot ja eilen vihimme käyttöön myös The IT Crowdin vanhat DVD:t, joten katsomista piisaa The Officen ja varastossa pölyttyneiden The Teachersin ja Sinkkuelämää-boxin ohella. Syksyni televisiottomuus on ottanut koville, ja nyt aion viettää kahden viikon myöhäisillat koneella, vaan en netissä.

Kiitos siis kiltti joulupukki, eipä tarvitse käydä kuin kollaamassa muutaman puodin tarjoustangot, koska janoan paria uutta paitaa tai puseroa, mutta siinäpä sitten tämän vuoden ostoskelut. Tarkoitus on näinä välipäivinä keskittyä lähinnä lukemiseen, harrastaa hiukan kulttuuria, mutta vähentää jo syömistä, sillä pursuan makeisia ja suklaata. Mutta joulunpunaisuus, se jatkukoon loppiaiseen saakka!

Antoisia aleja kaikille kynnellekykeneville!

Korviksia ja muita naisten juttuja

(Hahah, huomaan, että myös bloggausteni perusteella olen opettaja... Nyt vähän kevyempiin aiheisiin, ei ainaista opettavaista sävyä kukaan jaksa.)

Jo toisena syksynä perättäin minuun iski korvakorukuume. No, reiät minulla onkin ollut vasta edelliskeväästä lähtien, tällä erää, sillä viimeksi ne kasvoivat umpeen viitisen vuotta sitten. Sitä ennen en koskaan oikein päässyt jyvälle korviksien hienoudesta, mutta nyt minusta on tullut oikea korvakorufani. Kuluneella viikollakin vaihdoin korviksia joka päivä, ja harvoin tyydyn pieniin nappikorviksiin, vaan tahdon jotain näyttävämpää. Korvakorut ovat minulle hyvin tärkeä asuste; muuten käytän oikeastaan vain kaulakoruja, mutten esimerkiksi somista asujani huiveilla tai kampauksilla (mitä voisin kyllä tehdä, hiukseni ovat sen verran kasvaneet, että niistä saisi vaikka ranskanletin, jos viitsisi opetella).

Taannoin ihastuin Stellan mainostamiin gTie:n korviksiin, irttareiksi kutsuttuihin, ja tilasin parit: Putoukset ja Mustat helmet. Helmiä jouduin vähän lyhentämään, sillä ne ulottuivat olkapäihini asti – luulin, että kaulani olisi pitkä, mutta ilmeisesti ei! Yksi kolmasosaa pituudesta Sveitsin armeijan linkkuveitsellä pois, ja ávot! En ole ihan turha tyttö, vaikken puutöitä koulussa valinnutkaan. Täytyy kuitenkin myöntää, että vähänkään vaativammat ns. miesten työt, kuten poraamista vaativat hyllyjen kiinnittämiset, hoitaa meillä appiukko. Lamput osaan vaihtaa. :D – Tosin nämä poraamisasiatkin olisivat kai vain sellaisia hommia, joihin pitäisi tarttua, opetella tekemään. En usko, ettenkö selviäisi, jos vain viitsisin yrittää ja erehdyksienkin kautta oppia. Olen kuitenkin suhteellisen kätevä käsistäni, tosin hiukan lyhytpinnainen...

Äidin rakastamat työvälineet: linkkuveitsi ja pihdit

No, pitäydytään nyt ns. perinteisissä naisten asioissa, jos näitä nyt enää nykypäivänä voi mitenkään jakaa sukupuolittain. – Ostin juuri äsken, tämän postauksen välissä, salamakorvikset. Ensin huomioni kiinnittivät Koruharakan "dramaattiset mustat salamakorvakorut", mutta ne eivät aivan iskeneet. Suunnittelin jo mielessäni: a) akryylimuovin, sopivien leikkurien ja muiden tykötarpeiden hankkimista ja ryhtymistä korujen valmistajaksi, b) käyntiä Kallion omassa design-shopissa Grape Stationissa, josta paremmin iskeviä salamakoruja saattaisi löytyä.  Sitten mieleeni juolahti, josko Madeby:lla myisivät nyt niin kovasti muodissa olevia pleksikoruja – ja tottahan toki siellä välkkyi myös salamoita! Lulu Lightning -korut ovat nyt jo matkalla uudelle omistajalleen. 

Paljastettakoon lopuksi vielä sekin, että myös eilen shoppasin, vastoin omia sääntöjäni, vaatteen, kalliin kuin taivas. Vaate tarvitsee arvoisensa ja tyylisensä korut, joten siksikin tulin tänne asiaa purkamaan sekä tekemään tunnustukseni. Ilmeisesti omatunto kolkuttaa: syytän hetkellisestä rahantajun kadottamisesta myös liian pitkiä työpäiviä: perjantaina vietin töissä aikaani puoli kuuteen, eilen lauantaina puoli neljään. Hullu olen minä! Lyyli ja isänsä ovat onneksi mökillä, eivätkä joudu kärsimään äidin päähänpistoista kuin vasta jälkikäteen. Hullummaksi asian taitaa kuitenkin tehdä se, että taas olen vain shoppailupäällä, en ole aikeissakaan jättää tätä tähän. Saanhan siis vielä ostaa parit korvikset, saanhan? 

Äiti sai postin mukana korviksia gTie:ltä, Lyyli Muumi-kortin mummulta.

Kameekorujen maihinnousu?

Olen himoinnut kameekorua siitä asti, kun näin helykauppa Koruharakan sivuilla kameekaulariipuksen. Siellä koru olisi maksanut vaivaiset 15 e tai jotain, mutta en silti sortunut, vaikka halpiskoruja harrastankin. Ajattelin, että kamee on sen verran fiini tyyliltään, että pitää sen nyt olla sitten astetta aidompi. (Näemmä kameeriipukset ovat Koruharakasta ainakin tällä erää loppuunmyytyjä, eli muutkin ovat ihastuneet…)

Kuva: Eliagh

Sitten tuli morsian Victoria, joka esitteli hienot kameekorvakorunsa. Ja ajattelin, että kamee on kenties tulossa muotiin, vähintään juhlakoruna ja vähintään Victorian myötä. Katukuvassa en kuitenkaan vielä ole törmännyt edes kameeriipuksiin, ja mietin, rantautuukohan koru koskaan sinne asti. Ja juhlista en vielä osaa sanoa, mutta viikonlopun häiden jälkeen ehkä jotain…

Kameekorut ovat monien ns. perinteisten korujen kanssa siitä hyviä koruja omistaa, että ne ovat oikeastaan aina tyylikkäitä, muodin aallonharjasta riippumatta. Ehkä aavistelinkin väärin, kun ajattelin niiden olevan tulossa muotiin: ehkä tällainen ikuisuuskoru ei vain koskaan tule varsinaiseksi katujen tyyliksi. Toisaalta tulivathan ristitkin – krusifiksit mukaan lukien! Ja eikö se kerro jotain, jos korusta tulee edullisia versioita markkinoille?

Lisäksi todella monesta muoti- tai tyyliblogista löytyy mainintoja tai kuvia kameekoruista, esimerkiksi Nelliina mainitsee KappAhlin Vintage Stories -kokoelmaa tarkastellessaan, että ”kameekorut ovat ihania aina”. Ehkä ne ovatkin pinnan alla muhivaa ikuisuusmuotia. Sellaisia koruja, joita käytetään vain spesiaalitapauksissa, kuten Rita-blogin Rita kertoo: ”Isäni antoi minulle tänä kesänä isoäidin jäämistöstä kameerintaneulan. Isoäiti itse oli jo eläessään antanut minulle kameesormuksensa. Noissa on tyyliä ja ajatonta tunnelmaa, jota arvostan. Kaunis katsella korurasiassa.”

Blogeja on siitä kiva lukea, että usein niissä on oivallista keskustelua aiheesta, ja Ritankin bloggaukseen Hannele(s paradis) on sitten vastannut: ”Ihaillaan… käyttäähän niitä pitää. Aarteista ei mitään iloa arkuissa.” Tähän Rita taas on kommentoinut: ”Roope Ankka ja minä olemme eri mieltä. :D” Rita myöntää kuitenkin käyttävänsä kameeaarteitaan toisinaan; ”eivät ne kaikkien asujen kanssa sovi”.

Kuvan koru ostettavissa täältä.

Itsepä itse törmäsin livenä kameekoruihin, kun kävin kesäkuussa pyörähtämässä Porissa shoppailureissulla. Siellä ne aivan ihanaiset kameekorvikset paistettelivat ale-hyllyllä päivää. Mutta hintaa oli silti sen verran, etten ollut lähelläkään sortua. Eihän minulla ollut mitään tarvetta kyseisille kaunottarille, omat häätkin kun menivät jo – ja siellä minulla oli ihan kelvolliset ja minulle jo rakkaiksi muodostuneet helmikorut. Minunkin mielestäni kamee ansaitsee erityistilanteen ja -tarpeen, jotta siihen kannattaa satsata. Ehkä sellaisiakin tarpeita on vielä tulossa! Tosin sitten syntyy uusi tarve: kameehen sopiva asu.

Hienointa tietysti olisi periä kameekoru, mutta tietääkseni se ei ole mahdollista. Mutta onhan minulla ”lainassa” mummun hankkima rukousnauha. Myös sitä voi käyttää koruna, ja sitä nimenomaan voi käyttää katutyylikoruna. Ehkä arkikorut ovat muutenkin sydäntäni lähempänä, sillä niitä ei tarvitse hautoa korurasioissa!

Kuva: Clio20

Lopuksi vielä pieni tietopläjäys:

Kamee (ransk. camée) on reliefikoru, joka on valmistettu korukivestä, simpukankuoresta tai sarvesta. Yleensä sitä käytetään rintakoruna, mutta kameekoruja on myös korva- ja kaulakoruina sekä sormuksina. Tavallisimmin kamee on valmistettu korukivestä, jossa on erilaisia ohuita värikerrostumia. Näin koruun muodostuu tummempi tausta, kun varsinainen kohokuvia on kaiverrettu vain vaaleampaan kerrokseen. (Lähde: Wikipedia)

Kuolattavia ideoita ja mutusteluja

Blogimaailma on minulle tuttu jo vuosien takaa. Kirjoitin jossain vaiheessa nettiin omalla nimelläni syväluotaavaa itseanalyysia, todellista päiväkirjaa, jonka sittemmin olen toivottavasti onnistunut netistä poistamaan. Vuosi sitten syksyllä aloin lukea muotiblogeja - työelämään mennessä hurahdin jotenkin vaatteisiin, vaikken toisaalta pukeudukaan kovin "hyvin" enkä siihen jaksa kiinnittää liikaa huomiota. Pidän vain jotenkin vaatteista, niiden huoltamisesta alkaen.

Olen siis jo pidemmän aikaa keräillyt vaate- ja tavaraideoita muiden blogeista, joitain hankkinutkin, joitain keskittynyt vain kuolaamaan. Tietokoneeni linkeissä on oma osionsa verkkokaupoille. :) Sinne lisäilen kaikkea kuolattavaa, jota voi päivän pahoina tunteina käydä katselemassa. (Kyllä, tähän menee hyvää romaaninlukuaikaa, jonka vähyyttä aina valittelen...)

 

 Kuva: Pelago Bicycles

Viime aikoina olen saanut nettivinkeistä jopa pakkomielteitä: Pyörämutusteluni lähti liikkeelle Jennin Pupulandiasta: Kyllä, haluan Pelagon. Mikä ihana retromenopeli! Ostin kuitenkin taannoin ihan tavallisen Nishiki-hybridin. Sillä kun pääsee hikilenkit sujuvammin. Minä en pyöräile juurikaan muuten kuin kuntoilun vuoksi, joten kauppapyörää en tarvitse. Sitä paitsi aloin pohtia, josko Pelagon runkokorkeus on lyhyenpuoleiselle kropalleni liikaa. Tällaista en ollut koskaan ennen hybridini ostoa edes ajatellut, joten siirryin sitten kuolaamaan Jopoa, aivan heti hybridin ostettuani. Siis jos joskus joutuu muuttamaan maalle, niin tarvitsee tietysti sitten kaksi pyörää: toisen kauppaostoksille, toisen metsälenkeille. :D (Olen auttamattomasti rakastunut vanhan ajan pyöriin, täydellistä sellaista metsästäen.)

Näin kesän ollessa iholla - meillä on melkein 27 celsiusta sisällä - ihastuin Buttermilk Bisquits -blogissa mainostettuihin For Lunan uikkareihin, joita siis jo viikko sitten itsekin jatkomainostin. Harmittavaisesti olin jo ottanut kuolauksen kohteen niin omakseni, etten maininnut blogia lähteissäni. Pahoitteluni!

Kuva: For Luna Swimwear

Tämän kaltaisen blogin pitäminen on hyvin erilaista kuin sen neljän vuoden takaisen päiväkirjan. Kestää varmasti vieläkin saada tästä omannäköinen ja myös itselöydettyjä ideoita pursuava maailma. Tosin en juurikaan surffaile netissä muuten kuin toisten blogeissa, ja ideani löytyvät blogien ohella vain satunnaisilta shoppailureissuilta ja kirppareilta. (Ja toisinaan livenä nähtyjen ihmisten päältä, sillä tykkään vaklata väen asuja.)

Mitenköhän sitä sitten kehittäisi ideamyllyään? Toisaalta yritän koko ajan myös luopua haluamasta jotain, koska omistan jo ihan tarpeeksi, ja olen todellakin viime vuosina saanut kokea, että materiaali ei tee onnelliseksi. Se tosin lievittää elämän ankeutta. Töihin mentyäni havaitsin myös eräänlaista puutetta vaatekomeroni sisällössä, olinhan opiskellut päätoimisesti yli kymmenen vuotta!

Haluan siis ostaa tarpeeseen: vasta erilaisia ideoita pyöriteltyäni hankkia sen järkevimmän. Toisaalta sattumankin on mukava antaa jyllätä, sittenhän vastaa syntyy jotain uutta! Ja vielä kerta kiellon päälle: olen kyllä aika impulsiivinen ostaja, joten ideoilla en kaupassa välttämättä enää teekään mitään. Eräs antoi minulle kerran rajattoman vaatelahjakortin (siitä voisin kertoa kokonaisen jutun kuvin). Se olikin sitten ainutlaatuinen tapaus! Sen jälkeen lahjakortit ovat olleet tarkemmin arvossaan määriteltyjä. :)

Tällaisen Pala taivasta -shopin korun jopa ostin itselleni synttärilahjaksi - kiitos Nelliinan vinkin:

Kuva: Pala taivasta -shop

Piti vähän tuunata tuota oman näköiseksi (solmin loppupätkän jännästi), enkä oo sitä ees käyttänyt, joten nyt olen vielä vähän kysymysmerkkinä siitä, olikohan tuo järkevää. Toisaalta hyvä mieli tulee siitäkin, että tukee suomalaisia pienyrittäjiä. Ja taatusti, kun korun vedän päälle, tulee persoonallinen olo ja tuntee suunnitelleensa asuaan edes hiukan pidemmälle kuin yleensä arjessa. Nyt alankin jo odottaa tilaisuutta käyttää tätä! Muisti kaivoi koruni silmiäni paremmin esille.